maanantaina, huhtikuuta 29, 2013

Paljon asiaa

Nyt täytyykin jo etukäteen varoittaa, että tästä tulee pitkä postaus. Asiaa löytyy kahdeltakin päivältä, joten ruvetaas käymään sitten aikajärjestyksessä asioita läpi. Ratsastustunti oli perjantaina ja kirjoittelen siitä mitä muistan. Sunnuntaina taas oli koulukisakuvaamisia, mistä kerron sitten tämän jälkeen.
 

Ratsastustunti

Perjantaina oli taas Kroko-päivä. Nyt tulee mentyä tuolla ponilla aika paljon, se kun paljastaa ratsastajan virheitä aika hyvin ja koska tallin muutama isompi hevonen on poissa pelistä nyt jonkin aikaa.
 
 
Päivän aiheena oli pitkälti pohkeenväistöt, pääty-ympyrät ja istuminen, ainakin minulle. Heti alkuunsa opettaja käski ottamaan jalustimet pois, ja ilman niitä mentiin sitten koko tunti. Tällä pyrittiin parantamaan ryhtiäni ja saamaan istuntaa enemmän istuinluiden päälle. Krokon kanssa kun jostain syystä tuppaa tuo istunta aina välillä leviämään ja minulle ilman jalustimia meneminen on oikein hyvää treeniä, sillälailla pääsen istumaan rennommin ja oikeammassa asennossa. Ensimmäistä kertaa ikinä minulle myös sanottiin liian korkeista käsistä. (!) Ei varmastikkaan ikinä ennen ole ollut liian korkeita käsiä, jotenka nyt voisi huutaa jes! Vihdon ollaan päästy ainakin osittain liian matalasta kädestä eroon.
 
Pohkeenväistöt tehtiin tälläkertaa yllättävän kivasti, pyydettiin ratsastamaan niin, ettei ponin liike sammuisi kokonaan väistön aikana, ja osittain onnistuttiinkin. Liike saatiin varsinkin käyntiväistöissä säilymään, tosin ratsastaja päästi ponin aika-ajoin taipuneeksi, mistä tuli sitten kyllä noottia opettajan puolelta. Raviväistöissä sain ponin pysymään paremmin suorana, mutta sittenpähän liikkuminen sammui. Mitäköhän tästä voidaan päätellä? No se tietenkin, että ratsastaja ei osaa ratsastaa yhtä-aikaa sivulle ja eteen.
 
Laukoissa haettiin ensin rentoutta ja sellaista fiilistä, ettei kokoajan tarvitse puskea ponia eteenpäin. Tuo tapaus kun ei aina jaksaisi oikein tehdä töitä. Tämän jälkeen treenailtiin nostoja sekä ravista, että käynnistä. Laukka mentiin aina kulmien ja lyhyen sivun läpi, sitten pitkät sivut aina joko ravissa tai käynnissä. Tässä kohdin kiitosta saatiin nostoista, tulivat kohdalleen ja energisesti. Jälleen tosin ratsastaja ei ratsastanut ihan riittävästi kulmiin, pääsi poni pariin otteeseen hieman oikomaan. Samoin kommenttia tuli kun istunta valahti takakenoiseksi kun piti ravissa samantien päästää poni liikkumaan reippaammin eteenpäin.. Se takakeno on tällähetkellä kyllä varsinainen riesa. Ainoastaan kerran tai kaksi pääsin istumaan niin, ettei takakenoa ollut.
 
Edelleenkään en ole myöskään saanut korjattua ponin tyhjyyttä edestä. Nyt vähän hyväksyin jo asian, että aina se tulee olemaan super kevyt, ja tällä kertaa sai jo jotain kunnon tuntumaakin aina välillä, mutta on se jotenkin ärsyttävää kun ei saa ratsastettua ponia sellaiseksi, ettei aina tarvitsisi katsoa onko se asettunut jne, kun sitä ei vaan tunne. En vain keksi mikä siihen auttaisi, opettaja on puhunut, että mahdollinen kuolainten vaihto voisi auttaa. Katsotaan löytääkö hän paremman kuolaimen sille ajan kuluessa. Tämä ongelma ei nimittäin ole vain minun kanssani.
 
 
Valitettavasti saan todella harvoin uusia kuvia, joten kaikki krokokuvat ovat taas aikaisemmin talvella otettuja.
 

Sunnuntain koulukisakuvaus

 
Sunnuntaina oli vihdoin ensimmäiset kisat pitkään aikaan, mihin pääsin jälleen kuvaamaan. Paikalle saapuessa näytti siltä, että päivä jää aika hämäräksi. Kuitenkin hetken paikalla oltuani kirkastui, kuitenkin niin että pilvi jäi auringon eteen. Ajattelin jo, että tästähän tulee ihana päivä. Ei liian voimakkaita varjoja ja kontrasteja! Alkuun se olikin tämmöistä, keskipäivällä olosuhteet kuitenkin sitten muuttuivat kun aurinko rupesi paistamaan. Artukaisissa vielä se puoli, että koulukisoissa kuvaa lähesä aina vastavaloon tai huonoon sivuvaloon.
 
 
Siinä vaiheessa kun aurinko alkoi paistaa, teinkin päätöksen laskea kuvien kontrasteja. En tosin vieläkään tiedä oliko se hyvä vai huono juttu.. Noh jokatapauksessa kuvat onnistuivat ihan kohtuullisesti. Varsinkin muutamasta ratsukosta tuli tosi mukavia kuvia. Vielähän nämä alkukauden kisat ovat kuvaajallekkin sellaista harjoittelua ja arkeen palaamista, toivottavasti keskellä kesää ja loppukaudesta olen taas kehittynyt eteenpäin ja saan entistä enemmän sellaisia onnistumisen kokemuksia.
 
Nyt näyttää vielä siltä, että kouluratsastuksen pystykuvat vaativat hieman tereeniä. Varmasti kukaan muu ei osaa ottaa yhtä vinoja pystykuvia kuin mitnä! Tosin vaakakuvat ovat sitten parntuneet viimevuodesta, nykyään ei jää enää niin usein ratsastajan kypärä pois kuvasta.
 
 
 
Tässä muutama kuva päivältä:
 
 
 

 
 
Lisää kuvia löytää täältä: 28.4 Seurakoulu, TR/Turku, Artukainen
(niiden laatu valitettavasti huonompi, sillä pienennetty atuomaattiohjelmalla)



2 kommenttia:

  1. jos sul joskus on aikaa ja kiinnostusta nii Fridaa sais kuvailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mielelläni kuvaan, minua kiinnostaa aina!
      Mulla on nyt 7.5 pääsykokeet, mutta sen jälkeen olen aikalailla vapaa kesäkuuhun saakka. Joskus silloin tällöin saattaa tulla töitä (teen sijaisuuksia, niin tulee sillälailla keikkaluontoisesti), ja viikonloput menee usein kisoissa, mutta sitten ei auta kuin sumplia arkipäivien kanssa :)

      Ota vaikka tuo minun sähköposti ylös (annika.m@windowslive.com) ja laittee jossainvaiheessa sopiviä päiviä tai jos sulla on joku tietty juttu mitä haluaisit että kuvaan, ni sovitaan sitäkautta sitte tarkemmin :)

      Poista