Käväistiin siis Idan kanssa Littoisten ratsastajien koulukisoissa tuossa lauantaina. Mentiin Helppo B-merkkisuoritus rata, ja itseasiassa, vaikka prosentit olivat vähän matalammat kuin viimeksi, niin rata tutui silti paremmalta. Suoritus oli tasaisempi, ja vaikka jäi hyvinkin paljon korjattavaa, niin ihan tyytyväisinä lähdettiin kotiin. Ida meni myös Hanskin kanssa HeA radan, on se tammamamma vaan kovakuntoinen tapaus. Kokonaisuudessaan saatiin siis n. 58 %, ei huonommin toiseksi HeB radaksi ikinä! Siitä sitten vaan eteenpäin treenamaan. Saatiin todella hyvä kommentteja tuomarinlapussa, ja totesinkin sitä lueskellessani, että kaikkea vähän lisää. Melkein riittäviä siis oltiin. Voin laitella kuvia ja mahdollisesti videotakin sitten joskus kun niitä saan.
Oman radan jälkeen päädyinkin sitten tekemään vanhaa tuttua hommaa, elikkä kamera käteen ja kentän laidalle kuvaamaan. Sain kuvattua HeB:n lopun ja neljä ensimmäistä HeA ratsukkoa. Ja voi että oli hauskaa, siitä on vierähtänyt taas hetki kun olin viimeksi kuvaamassa ja vielä onnistuin tällä kertaa ihan hyvin. Kyllä jäi hyvä mieli. Ja koska valo-olosuhteet pysyivät aika vakioina, ei tarvinnut asetuksiakaan säädellä, sai vain nautiskella ja keskittyä katsomaan hienoja hevosia. Laitankin tähän perään muutamia omia suosikkejani päivän kuvista.
![]() |
Ida-mamma HeA radalla |
Ihana blogi, tykkään tästä ulkoasusta ja asettelusta tosi paljon ! Postauksetkin tosi kivoja, otat sairaan hyviä kuvia! Lukijaksi liityin jo muutama päivä sitten. :)
VastaaPoistahttp://animalsandpinkthings.blogspot.fi/
Kiitos paljon :) toivottavasti pääsen ny heinäkuussa oikein vauhtiin ja pääsen tekemään paljon myös näitä kisakuvapostauksia.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista