Nyt on sitten kaksi päivää putkeen tullut Idan kanssa treenailtua meidän tulevia koulukisoja varten. Hieman vaihtelevin tuloksin tosin, maanantaina vähän huonommin ja nyt tiistaina onneksi vähän paremmin. Kaiken päälle saatiin vähän uutta kuvamateriaalia meistä! Laukkakuvia ei ole yhtäkään, mutta ravikuvia muutama mistä tykkäsin todella paljon. Voisinkin varmaan kertoa molemmista päivistä vähän erikseen.
![]() |
yks mun ehdottomia suosikkikuvia ikinä! Vaikka ohjat onkin kilometrin mittaiset... © TK |
Maanantaina
Oli tarkoituksena treenailla kouluohjelmasta pätkiä, ei siis mennä koko ohjelmaa vielä lävitse. Testailtiin vähän mikä meiltä onnistuu ja mikä ei. Lopputulokseksi tuli se, että päädyin harjoittelemaan paljon ravilisäyksiä oman istumiseni takia ja volttien tekoa laukassa. Nuo voltit kun eivät millään meinaa kutistua 10 metrin kokoisiksi. Kyllähän hevonen ne osaa, mutta ratsastaja vaan ei osaa ratsastaa sitä niille kunnolla. Varsinkaan kun aikaa koota laukkaa ei ole kovinkaan paljon tuossa b:ssä, ne voltit tulevat siinä aika turkasen nopeasti. Varsinkin vasemmassa kierroksessa.
Mikä meillä sitten jäi vähän vähemmälle harjoittelulle? No keskikäynti sekä laukkalisäykset. Nuo laukkalisäykset kun tulevat idalta suht helposti, hyvä kun niitä tarvitsee kunnolla edes pyytää. Keskikäynti taas tuntui noin muutenvain sujuvan suhteellisen mukavasti. Vielä kun muistaisin laíttaa sen ohjelmassa oikeaan paikkaan. Muutenkin jotenkin tuo maanantain ratsastus oli kovin hätäistä, semmoinen rauhallisuus puuttui puolet ajasta.
![]() |
© TK |
Tiistaina
Tiistaina treenailtiin sitten koko koulurataa putkeen. Ensin kävein koko radan lävitse idan kanssa. Tosin totesin puolessa välissä, että nyt meni joku pieleen ja seuraavat 5 minuuttia mietin, että mikä. Keskikäyntihän sieltä oli jäänyt välistä pois, onneksi huomasin ja korjasin.
Kävelyjen jälkeen hain sellaista rauhallista, mutta energistä ravia ja koitin ratsastella tammaa vähän kevyemmäksi. Sen lisäksi taivuteltiin ja tehtiin voltteja sekä pari pysähdystä. Tämän jälkeen oli ratatreenin vuoro. Voltit laukassa edelleen vähän niin ja näin, mutta tälläkertaa jo enemmän sinneppäin ja kerran jopa oikeasti istuin keskiravissa, suorana. Tosin ainoastaan sen kerran, jotenka eipä paljoa lohduttanut. Jääpi nähtäväksi miten se meidän rata tulee menemään, itse en osaa antaa minkäänlaista osviittaa siihen liittyen.
Ja taidan olla joku yllytyshullu, sillä vaikka näitäkin kisoja jo vähän jännitän (tosiaan mennään ulkopuolisena harjoituskisoissa... hei haloo...) niin suostuin kuin suotuinkin lähtemään Idan kanssa seurakoulukisoihin menemään helppo b merkkisuoritus ohjelman. Siinä ei sitten mennäkkään enää ulkopuolisena, eikä tuttujen keskellä. Saas nähdä miten käy, toivottavasti ei ala turhan paljon jännittää. Nyt pitäisi sitten vain laittaa ilmoittautuminen menemään...
![]() |
on se vaan niin suonen tapaus. © TK |
![]() |
Järkytyin kyllä aika paljon tossta ohjien pituudesta :D © TK |
Ihanaa ku sä postailet niin ahkerasti!!!! :)
VastaaPoistaKato kun keksii asiaa tyhjätstä :) ja ihana jos joku jaksaa lukeakkin!
Poista