by the way, kysymyspostaus kaipaa edelleen kysymyksiänne.
Lisäksi minulle saa ehdotella jotakin erikoispostaus ideoita.
Ei ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua omasta ratsastelusta näiden kuvauspäivien takia. Nyt ajattelin kuitenkin vähän valaista mitä olen ponien kanssa viimeaikoina puuhaillut. Keskityn postauksessa pääasiassa Idaan, mutta jotain ronijuttujakin saatan heitellä joukkoon.
Viime viikkoina on kuski harjoitellut pääasiassa vastalaukkoja molempien ponien kanssa. Idea lähti itseasiassa ronilla ratsastukseta. Poni ei oikein tykännyt asettua ulos sitä pyytäessäni, ja kun tulin diagonaalia laukassa pudotettiin lähes aina raville ennen kulmaa. Tästä rupesin sitten työstämän ponia niin, että saatiin laukka jatkumaan kulman läpi putoamatta raville, tai vaihtamatta sitä myötälaukaksi. Ja siinä sitä olikin sitten aihetta koko kerraksi, ratsastuksen päätteeksi poni tosin oli hyvinkin miellyttävä ratsastaa.
Tämän innostamana, aloitin Idan kanssa vastalaukan nosto harjoitukset. Pidettiin asia suht simppelinä ensimmäisellä kerralla, ainoastaan suoraa uraa. Ei vielä mitään vastalaukka kaarteita, kuski muisteli ja treenaili itse nostoja enimmäkseen. Tuo kerta tuli tehtyä vähän normaalia enemmän laukkatyöskentelyä ja vähemmän ravityöskentelyä. Näiden tereenien myötä kuskia puraisi pitkästä aikaa kunnon tuuppauskärpänen, joka kantoi sitten seuraavaankin viikkoon.
![]() |
paitani ei tee kunniaa kyllä minulle nyt ollenkaan, näytän pallokalalta :D (en siis oikeasti ole näin pyöreä) |
Seuraavalla viikolla treenattiinkin sitten tosissaan sitä lisäyksissä istumista ja jälleen sitä vastalaukkaa. Alkuunsa en, jälleen kerran, meinannut kyetä millään istumaan alhaalla Idan lisäyksissä. Sain vain aikaiseksi melkoisen takakenon ja jännän asennon jalkoihin. Rupesin keskittymään itseni suoristamiseen ja samalla syttyi lamppu pään päällä, sen lisäksi että itse istun pielessä, päästän lisäykseen lähtiessä idan liian pitkäksi. En kokoa sitä tarpeeksi ennen lisäystä, ja koko ravilisäys menee mönkään sekä päin seiniä. Tuon lampun syttymisen jälkeen tuli lisäyksien treenaamisesta melkein liian hauskaa, ja piti oikein repiä itseään treenaamaan seuraavaa päivän asiaa.
![]() |
hupsss, pitkähkö ohja. |
Lisäysten jälkeen oli siis jälleen vuorossa vastalaukkatreeniä. Tälläkertaa keskityin myös idan kanssa laukan säilymiseen kulmassa ja sen jälkeenkin jopa. Mentiin niin pitkälle, että tehtiin myös vastalaukkaa seuraavaan päätyyn saakka ja kaartaen vielä lyhyt sivu. Tämän jälkeen käyntiin ja myötälaukan nosto, pääty-ympyrä ja uudestaan diagonaalille ja laukan säilyminen kulman läpi seuraavalle lyhyelle sivulle saakka. Helpompi meille oli oikea vastalaukka, vasen meinasi jatkuasti tippua. En myöskään osaa ratsastaa idaa vielä laukassa yhtä tasaiseksi kuin ravissa. Kolmitahtiseksi sen kyllä saan aivan hyvin, mutta tasaiseksi päänsä kanssa en. Mutta eiköhän se siitä, jossain vaiheessa olisi tarkoituksena mennä sen kanssa taas valmennukseen, siitä sitten kirjoittelen aikanaan.
![]() |
Miten laukka voikin näyttää näin jännältä askellajilta. |
Oot kaunis, ja ratsastat todella hyvin!
VastaaPoistaKiitos :)
Poista