sunnuntai, joulukuuta 15, 2013

My Life, tanssinäytös

Osa tanssiryhmästä Uniq
 
yhdeksäs päivä joulukuuta oli Kaisakin tanssinäytös, joka järjestettiin Logomossa. Aika hieno juttu, että pääsin tätä kuvaamaan! Kerrankin jotakin muutakin kuin hevoskuvia, sanovat kaikki tuntemani ei-hevosihmiset. Tanssin kuvaaminenhan siis ei ole mikään bravuurilajini, kerran viimevuonna olin  Kaisakin näytöstä kuvaamassa ja tätä ennen näytöksissä ollut tavallisena katsojana pikkusiskoni suorituksia kuvaten. Siskoni siis esiintyy yhdessä Kaisakin ryhmistä.
 
On omallatavalaan hauskaa päästä kuvaamaan periaatteessa niin erilaista juttua kuin nuo hevoset. Sieltä löytää niin paljon samanlaisia elementtejä, mutta myös niin paljon eri asioita. Molemmissahan kuvataan liikkuvaa kohdetta, hevosissa vain osaa nykyään ennakoida tapahtumia. Tanssin yhteydessä ei taas ollenkaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, varsinkaan kun en nähnyt mitään kenraaleita tai vastaavuuksia. Olin siis ihan uunona tansseista, ja koitin vaan arvailla millon seuraava nosto tai hyppy tulisi. On myö niin erilaista kuvata kokonaista ryhmää, ei kykene silmillään kaikkea edes seuraamaan!
 
En se enempää jaarittele, kun en tuosta tanssimisesta oikeastaan mitään tiedä. Valikoin tähän muutamia omia suosikkejani. Monia kivoja jäi ottamatta, mutta ei niitä kaikkia yhteen postaukseen voi laittaa. Loppujenlopuksi karsinnankin jälkeen näytöksestä jäi käteen n.230 kuvaa, jotenka nämä muutamat ovat vain pintaraapaisua koko saldosta.
 
Kommenttia saa toki heitellä tulemaan, mielelläni kuulisin onnistuinko ollenkaan! En ottanut tähän mukaan semmoisia omasta mielestäni ns "perus" tanssikuvia, olisiko pitänyt?
 
Tanssiryhmät Crystals & Xeria
Crystals & laulamassa Kelly
Osa tanssiryhmä Uniq:sta
Uniq
Osa tanssiryhmästä Xeria
 
 
Glow
 
 

2 kommenttia:

  1. Millaisia ovat perustanssikuvat, haluan nähdä! :D Mun mielestä hyvin onnistuneita kuvia, toi neljäs on jotenkin tosi hieno! Millä putkella kuvailit näitä? Oon ite huomenna menossa katsomaan puolipikkusiskoni ja kaverini esityksiä ja mietin että pystyisiköhän meidän kalusto tähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus tanssikuvilla meinaan niitä kuvia, missä näkyy koko tanssiryhmä, eikä vain muutamia ihmisiä. Ja näihin en nyt laske niitä kuvia, joissa ryhmä on kokoontunut yhteen "kasaan" tanssimaan, vaan ovat koko lavan leveydellä.

      Putkena oli käytössä tuo normaalistikkin käytössä oleva putki, elikkä canonin ef 70-200 f.2.8 Ja tuolla suurimmalla aukolla piti mennä, iso arvot pilvissä ja tummentaa kuvia hieman normaalista jotta sai liikeen tarkaksi ja ettei tanssijoiden iho ylivalotu.

      Jotain oikein vanhoja tanssikuvia olen ottanut myös putkella, jossa suurin aukko on siellä f5.6 paikkeilla, silläkin voi onnistua mikäli lavalle osoittaa tarpeeksi valokeiloja, vaikka hankalaahan se sillä oli. Paljon epätarkkoja ja sumeita oli mukana, ja kuvista joutui tekemään aika tummia.

      Poista