Varoitan jo etukäteen, tämä teksti on hyvin pitkä.
kaikki tässä postauksessa julkaistavat kuvat ovat jo kertaalleen olleet blogissa esillä.
Tilannekuvista ollaan montaa mieltä, osa rakastaa niitä ja pitää niitä hauskoina, osa ei pidä ollenkaan ja saattaa kokea ne jopa loukkaaviksi. Millaisen tilannekuvan sitten voi julkaista, taikka laittaa esille omaan kuvagalleriaansa? Monelta kantilta katsottuna se on hankala kysymys ja vaatii myös kuvaajalta paljon itse tilanteen tulkintaa. Tässä postauksessa valotan omaa mielipidettäni koko asiasta. Millainen on mielestäni hyvä tilannekuva ja mikä ylipäätään on tilannekuva.
Heti alkuun voin varmasti sanoa, että itse en ole ollenkaan tilannekuvavastainen ihminen. Itseasiassa hyppisin varmasti riemusta, jos joku minusta joskus kunnollisen tilannekuvan saisi. Yleensä vain ei ole omissa touhuissa kuvaajaa mukana, eikä itseasiassa noita hupsis-kuvia paljoa tule.
Omasta mielestäni, jotta koko kuvasotkua pystyy edes avaamaan, täytyy ensin tietää millainen on tilannekuva. Hyvä tilannekuva heijastaa sen hetkistä tapahtumaa kertomatta hevosen/ratsukon/ratsastajan tasosta mitään. Tämä täytyy mielestäni aina muistaa jokaisen kuvan kohdalla. Jokainen epäonnistumiskuva ei ole hyvä tilannekuva. Mielestäni pahat epäonnistumiskuvat ja tilannekuvat pitäisi erottaa toisistaan, joka onkin sitten hankalaa, mihin nimittäin vetää se harmaankultainen raja. Lisäksi vielä, jotta tällainen hupsis-kuvasikin kutsuttu kuva olisi hyvä, täytyy sen olla jotenkin eroava muista. Siinäkin kuvakulman ja ajoituksen täytyy olla kohdillaan, mikä tekeekin niiden ottamisesta aina välillä hyvinkin tuurinkauppaa.
Miten sitten erottaa tilannekuva ja paha epäonnistuiskuva? Hyvä punainen lanka on mielestäni siinä, kun kumpaakaan (ei hevosta eikä ratsastajaa) satu pahasti. Tästä sitten voidaan lähteä soveltamaan. Myös molmpien ratuskon osapuolien ilmeitä kannattaa tarkkailla, mikäli ne ovat todella epäedustavia, älä julkaise kuvaa. Rajaahan tähän on kuitenkin vaikea vetää, helpointa ne on käydä erilaisten hyvin klassisten tapausten kautta.
Omasta mielestäni ei myöskään kannat lähes ikinä julkaista koko sarjaa tilanteesta! Valitse kuvista se yksi paras asentojen, rajausten jne. pohjalta. Se tekee omasta mielestäni kuvasta mielenkiintoisemman, ja usein ratsukkokin näyttää tilanteessa tyylikkäämmältä. Pystyt hallitsemaan kuvan ulosantia paremmin.
Tapaus 1 - Esteradalla, huonot hypyt
- Hevonen tulee huonoon paikkaan, ratsastaja jää jälkeen hypyssä ja näyttää siltä kuin vetäisi suusta. Klassinen sattuma estekisoissa, mistä harvemmin saa hyvää kuvaa. Yleensä näyttää vain siltä, että molemmat kärsivät. Yleensä hevosen korvat niskassa kiinni, ilme irvistävä ja silmät suurina. Tällainen ei ole omaan käsitykseeni hyvä sattumus-kuva.
- Ylempi tarina hiukan muunneltuna. Hevonen lähtee hyppyyn jostain syystä hieman liian kaukaa, ratsastaja pääsee lähes mukaan, hevonen venyttää erujalkojaan lähes lentokonemaisesti eteenpäin, korvat kuitenkin hörössä ja iloisella ilmeellä. Tästä taas voi saada hauskan tilannekuvan, nimenomaan hevosen ilmeen takia.
Näissä kaikki on kiinni hevosen ilmeestä ja fiiliksestä kuvassa, mikäli fiilis on positiivinen ja yritteliäs, voi kuva olla hyvä tilannekuva. Mikäli kaikkien ilme on kärsivä, kuva on mahdollisimman epäedustava.
Tapaus 2 - Esteradalla, kieltäytymiset
Jos ihan totta puhutaan, pelkästä kiellosta otettu kuva (missä hevonen vain pysähtyy esteen eteen), on tylsä. Voisin väittää, että jokainen kieltää joskus ainakin kerran. Siksi kielto kuvissa täytyy olla jotakin erilaista, mutta siksi niiden julkaisussa täytyy myös olla tarkka itse tapahtumapaikalla ja katsoa, mitä kiellon jälkeen tapahtuu.
- Mikäli hevonen kieltää esteen sekaan, katso mitä tapahtuu jälkeen. Mikäli eläin loukkaantuu, en itse menisi kuvaa julkaisemaan. Mikäli rastukko jatkaa radan loppuun, katson jälkeenpäin miltä kuva näyttää. Jos kuvassa on jotain erityistä (hauskan näköisesti lentävät puomit, hiekkaa, vettä tms) tai se on muuten mielenkiintoisen näköinen saatan julkaista sen, mikäli se täyttää muut hyvän kuvan kriteerit valotusten ja ajoitusten osalta. Harkitse ainakin kaksi kertaa kuvan julkaisemista, mikäli ratsukko kaatuu, ellet tunne ratsukkoa ja tiedä miten suhtautuvat asiaan.
Tapaus 3 - Putoamiset
Jos ratsastaja putoaa, katso aina ensin käveleekö hän omin jaloin pois kentältä! Mikäli sattuu paha tapaturma, en itse ikinä julkaise kuvaa. Tämä on suurin ohjenuorani ja se pysyy. Jos vahinko sattuu, ei kuvaa julkaista.
- Jostain syystä ratsastaja putoaa hyvin rajusti ja näyttää että molempia sattuu pahasti. Varsinkin jo ratsastaja on jo maassa saakka, saattaa näyttää siltä kuin ohjista revittäisiin, tai muuten kivuliaalta. tällaista kuvaa on harvemmin kenenkään kiva katsoa
- Ratsataja putoaa ja onnistut saamaan kuvan ilmassa. Yleensä tällaisessa kohtaa ohjat roikkuvat, hevosella voi olla hämmentynyt ilme. Nämä kuvat näyttävät yleensä tyylikkäämmiltä, ja tippuiskuvissa onkin helppo kontrolloida nimenomaan ajoituksen kanssa kuvan fiilistä.
Muistakaahan, että hurja ja kivulias ovat eri asiat!
Tapaus 4 - pukittamiset/pystyynnousut/ryöstämiset/sivuaskeleet
- Perus pukkittamiset/pystyynnousut saattavat hevosen usein huonon kätöksen valoon, joten yleensä jätän tämän tyyppiset laskuista. Sitten vasta jos pukki on erityisen suuri (kaikki jalat ilmassa tms.) tai pystyynnousuun saa erikoisemman kuvakulman saatan harkita kuvan julkaisua. Myös hyvin erikoinen tilanne vaikuttaa, tai tilanteen hauskuus. Sen enempää en noista osaa sanoa. Näitä kuvia itselläni ei taida kamalasti edes olla.
Sivuaskeleissa taas on harvemmin mitään pahaa, yleensä ne ovat vain huvittavan näköisiä. Ryöstämisissä taas itse tarkkailen jälleen tilanteen vakavuutta ja peilaan sitä kuvan onnistumiseen.
Usein olen lukenut ehdotuksia, että ratsukoilta käytäisiin kysymässä lupa kuvien julkaisuun. Ihannetilanteessahan kuvaaja pystyy kysymään ratsastajalta, saako hän kuvan julkaista (tai mitä mieltä ratsastaja on asiasta). Kisoissa kuvatessa tämä on kuitenkin hyvin usein täysi mahdottomuus, eikä kuvaajan edes ole mitään järkeä juosta jokaisen ratsukon perässä. Siksi kannattaa käyttää omaa järkeä ja silmää kuvien kanssa, ja olla valmis pyydettäessä poistamaan joku tietty kuva. Antaa usein itsestäkin kuvaajana paremman vaikutelman. On vain paljon fiksumpaa poistaa kuva ratsastajan niin halutessa, kuin vedota omaan julkaisuoikeuteen kuvasta. Jää kaikille parempi mieli.
Myös myytävistä hevosista julkaistuista tilannekuvista on puhuttu. Tämä on omaan korvaani suht turha aihe, sillä hyvin todennäköisesti jokainen hevonen myydään joskus, ja jokaisen hevosen kanssa sattuu ja tapahtuu. Mikäli siis myytävistä hevosista ei saisi julkaista tilannekuvia, ei yhdestäkään hevosesta saisi yhtäkään sattumuskuvaa julkaista. On myös omasta mielestäni hyvä tiedostaa, ettei ole (ainakaan tietääkseni) olemassa hevosta, jonka kanssa ei minkäännäköistä tilannetta ole ikinä koettu.
Lopuksi vielä sekavan tekstin jälkeen lyhyt tiivistys.
Minun mielestäni hyvä tilannekuva:
- Kuvaa vain kyseistä yksittäistä tilannetta
- Ei ole turhan epäedustava ratsukoa kohtaan (ei siis liian rajuja repimisiä tms.)
- Kuvan ulkopuolella ratsukolle ei ole sattunut mitään vakavampaa
- Kuva täyttää muuten hyvän kuvan kriteerit valotuksiltaan, ajoituksiltaan ja rajauksiltaan (tietenkin nämä ovat makuasioita)
- Kuvassa on jotain mielenkiintoista, se ei ole pelkkä kielto tai huono hyppy
Huonossa tilannekuvassa taas
- Ratsukon molemmat osapuolet selvästi kärsivät
- Rajut hevosen ilmeet eivät kuulu edes tilannekuviin (Irvistykset, silmien muljauttelut jne. Hassut ilmeet ja huumorikuvat ovat asia erikseen)
- Tilanne on ollut jommalle kummalle selvästi hyvin vaarallinen/tapahtumapaikalla jompikumpi on loukkaantunut
- Hevosen protestit ratsastajaa vastaan eivät ole tilannekuvan aiheita
- Kuvan fiilis on täysin negatiivinen, ja sitä on inhottava katsoa.
Ja muistakaa, tilannekuvan ei ole ikinä tarkoitus arvostella ratsukkoa. Siinä tilanteessa voisi olla kuka tahansa, ja kuva voisi olla katsojan mielestä hauska. Niitä ei saa katsella liian tosissaan, vaan huumorilasit silmillä. Suraavan kerran tilannekuvia katsoessasi koita siis laittaa mielikuvitukselliset huumorilasit päähäsi ja katso mitä tapahtuu!
Keskustelua saa toki jatkaa vaikka kommenttikentässä.
Muistakaa, että tämä on vain minun mielipiteeni!
Mikäli kysyttävää tulee mieleen, vastaan mielelläni. Rohkeasti vain asia esiin.
Tässä oli kyllä niin upeasti kerrottu, miten ja miksi ! Oon aivans amaa mieltä sun kanssa!
VastaaPoistaHienoa kuulla, että tekstistä sai jotain selvää. Pelkäsin postauksesta tulleen niin sekava, ettei kukaan saa siitä mitään tolkkua :)
PoistaTämä oli kyllä tosi kiva postaus vaikka en ennen sinun blogiasi ole lukenut .
VastaaPoistaJa olen samaa mieltäkuin pihla :)
Kiva että postaus oli kiinnostava :)
PoistaMielenkiintoinen blogi, pitää jäädä seuraamaan:)!
VastaaPoistaTervetuloa vain! :) toivottavasti kiinnostaa sinua jatkossakin.
PoistaWow, aivan mielettömän hyvin&selkeästi kerrottu sekä muutenkin kattava postaus ! Oon aikalailla samoilla linjoilla ! :)
VastaaPoistaLoistavaa, että tekstistä sai selvää. Kuten tuolla aikaisemminkin jo sanoin, pelkäsin sen olevan turhankin epäselkeä :)
Poistatosi hyvä postaus & samaa mieltä ! :) ja aivan järjettömän hieno myöskin toi uusi banneri ! musta parempi kuin edelliset :)
VastaaPoistaKiitos! Vielä ei tuo ulkoasu ole ihan sellainen kuin haluaisin, pitäisi löytää aikaa tutustua tuohon koodauksen ihmeelliseen maailmaan ja hieman ehkä muunnella vielä banneria. Sitä aikaa saadaankkn sitten odottaa :D
Poista