keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2014

Estetreenejä kuvaamassa

Tänään pääsin pitkästä aikaa kameran varteen taas kiinni! Tosin esteitä kuvaamaan, että eipä tuo kauheasti ypäjän keikkaa varten treenannut, mutta näkipä ainakin että esteitten kuvaaminen onnistuu edelleen. Ypäjällä treenataan sitten taas vauhdista.

Lähdin seikkailemaan Vahdon perämetsiin, tietäen reittini noin puoleen väliin saakka. Onneksi mulla oli ratsastajan numero kännykkään tallennettuna, joten saattaisin soittaa hänelle mikäli pahasti meinasin eksyä. Suunnistaminen auton ratissa kun ei ole omia vahvuuksia sitten millään tasolla, ja sen kyllä huomasi... Kerran tein u-käännöksen kun luulin olevani väärässä suunnassa, mutta olinkin oikeassa suunnassa ja kerran meinasin mennä risteyksen ohi. Paikalle kyllä pääsin, ja onneksi suht koht sovittuun aikaankin.

Jo ennen paikalle saapumista mietiskelin valoja, millaista mahtaisi olla. Ilta-aurinko on kivan lämmin yleensä, mutta petollinenkin se voi olla, tehdessään kuvista todella puna/oranssi sävyisiä. Asetukset tosin onneksi nappasi äkkiä kohdilleen ja tulikin muutamia todella kivoja kuvia omaan silmään, olin oikein positiivisesti yllättyny.








12 kommenttia:

  1. Kecätauringolla on kyllä ihmeellinen vaikutus meihin kaikkiin - varsinkin meihin kuvaajiin. Hitusen kova valo, joten kuvat eivät näytä kovin seesteisiltä. Mutta niinhän se matalalta paistava aurinko tuppaa tekemään: jyrkkiä varjoja ja voimakasta valoa.

    kivoja kuva kuitenkin! meillä ei vielä hypätä ulkokentällä, jospa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en seesteisiä kuvia noista osannut odottaakkaan, joten siksi tyytyväinen näin pitkän talven jälkeen :) Ja kivaa se on ulos päästä, herää sekä kuvaajat että hevoset!

      Ja eiköhän teilläkin kohta, etenee tämä kevät niin hurjaa vauhtia. Sun mahtavia kuvia odotellessa! :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia. :) Kumpa mäkin onnistuisin ottaa tollasia kuvia. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja treenaamalla oppii, kunhan vain jaksaa yrittää. Tsemppiä siis treenailuun :)

      Poista
  3. Siiri ja Beeda kiittävät kuvista! =))

    VastaaPoista
  4. Innolla odotan itsekin et pääsisi taas oikein kunnolla kuvaamaan ulos. Kaikki aika kun menee pääasiassa opiskeluiden ja oman ponin parissa jolloin myöhemmin ehtii jo tulla hämärää sekä kaikki muut käy lähinnä aikasemmin tallilla kuin mä, kesälomaa siis odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä minullakaan oikeastaan aikaa olisi tuhlattavaksi saakka. Päivät mene töissä ja muu aika pääsykoelukemisten parissa, välillä on vaan pakko päästä tekemään jotain muutakin mistä oikeasti pitää :) Ja sinä onnellinen! Mulla ei mitään ihmeempää kesälomaa edes ole, töissä tuo kesä menee :D

      Poista
  5. Hienoja kuvia, sunnuntaina ootellessa kun pääsee itekin kuvailemaan koulukisoja ulkokentälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä pääset jo oikeen ulkokentälle! Nannaa :D

      Poista
  6. voitko tehä postauksen sun kuvauskalustosta ja kertoa samalla miks oot päätyny just niihin jne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin yrittää toteuttaa tämän jossain vaiheessa, kiitokset ideasta :) Yksi samantyyppinen tosin jo on, sen löytää "erikoispostaukset" välilehden alta.

      Poista