perjantaina, huhtikuuta 04, 2014

Kevätkilpailun voittaja selvillä

ps. älkää unohtako kysymyspostausta

Kilpailuun sain monia todella hyviä perusteluja ulkoasun saamiseksi, ja voittajan valinta oli aivan mielettömän vaikeaa! Voittajan blogiin on käyty kommentoimassa, ja toivonkin hänen olevan minuun yhteydessä pikapuolin. Ulkoasun toteutuan tosiaan huhti-toukokuu välillä pääsykoelukemisten lomassa.

Voittajaksi selviytyi siis http://jiminunelmat.blogspot.fi/ - onnitteluni!
" - Blogini on ollut nyt sen aloittamisesta lähtien ilman banneria ja minkäänlaista ulkoasua. Itse en ole ollut koskaan tyytyväinen blogini banneriin. En ole koskaan osannut käyttää mitään koodeja enkä niiden ohjeita luettuani, saa sisäistettyä niitä. Tekemäsi bannerit ovat upeita! Tykkään myös panostaa blogin kirjoittamiseen enemmän, kun blogin ulkoasu on hieno. Mielestäni blogissa pitäisi olla jokin muu kuin bloggerin valmis ulkoasu, jotta siitä tietäisi kunnioituksen lukijoita ja vierailijoita kohtaan. Itse käännyn yleensä pois, jos ulkoasu on joko bloggerin valmis tai silmille liian pomppima."

Koska hyviä perusteluja bannerin tarpeista tuli kuitenkin niin monta, päätin itse pääpalkinnon lisäksi arpoa neljä muutakin palkintobanneria. Seuraaville blogeille on siis lähtenyt viestiä bannereiden suhteen.


Arpaonnesta heitäkin onnittelen!
Mitäs kilpailua mahtaisin kesäksi keksiä. Se jääköön nähtäväksi!

5 kommenttia:

  1. Järjestä kuvakilpailu :)!

    VastaaPoista
  2. Kuvakilpailulle ääni myös! Luokat esim. hevoset, luonto, koirat ja ihmiset.

    VastaaPoista
  3. Osaisitko auttaa, miten saisin bannerini taakse koko yläreunan levyisen taustan, niin kuin sinulla. Googlesta en löydä yhden yhtäkään ohjetta moiseen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy valitsemasta bloggerin malleista simplen alta se viimeinen/toiseksi viimeinen (tms,). Siellä on valmiina tuollainen ulkoasu jossa yläosassa taustallinen osa ja loppuosa valkoista/haluamaasi väriä. Itse löydän nuo taustan kuvat osoitteesta theinspirationgallery.com :)

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksestasi, koitan heti kun pääsen koneelle! :)

      Poista