Mitä omalle ratsastusharrastukselleni kuuluukaan

mamma kohta 22 v <3

Blogin parissa pitkään hilluneet ovatkin huomannet muutoksen pääasiallisessa sisällössä. Ennen kirjoittelin paljon myös omasta hevosharrastuksestani, mutta pikkuhiljaa se jäi pois, ja kuvaaminen jäi pääasialliseksi sisällöksi. Mutta eihän heppablogi ole kunnollinen heppablogi jos siellä ei joskus jotakin ratsastusjuttuja ole?

Oma tilanteenihan muuttui pitkälti opiskelemaan pääsyn johdosta. Vielä viimevuoden kesä meni aktiivisesti harrastuksen parissa, pääsin Idan selkään useammin, valmennuksiinkin useasti, ja kävin edelleen rakkaassa ratsastuskoulussa tunneilla. Voisi sitä kai sanoa ratsastaneensa jopa jonkinnnäköisin tavoittein. Huomioon ottaen tottakai sen, että sitä omaa ei ikinä ollut. Kaikki oppi niillä mahdollisuuksilla koetettiin kuitenkin ottaa irti. Idan ja valmentajan avulla pääsin jopa ehkä etenemäänkin pienin askelein eteenpäin.

Sitten tuli se sekä hyvä, että huono uutinen. Pääsin vihdoin yliopistoon sisälle. Tosin tämä tarkoitti paikkakunnan muutosta. Edelleen pääsisin Idan selkään viikonloppuisin, tai no aina kun olisin paikkakunnalla. Kaikki muu piti kuitenkin karsia pois, valmennuksiinkin mennään sitten enää harvoin. Onneksi harjoittelut on pitkiä ja kesäksi aina paikanpäälle, niin päästään edes silloin tällöin tekemään kunnolla jotakin.

Mutta mites sitten nykyään, se jonkin näköinen tavoittellisuus. Sen voin rehellisesti sanoa vaihtuneen tavoitteeksi pyrkiä ylläpitämään nykyinen taso edes jotenkin. Vaikken nyt hirveästi mitään osaakkaan, muttei se vähäkään katoaisi kuin tuhkatuuleen. Toisena on harrastuksen jatkaminen niin pitkään ja niillä resursseilla kun on vain mahdollista. Vielä en tiedä miten käy, kun Idasta aika jättää (joka ei toivottavasti tapahdu vielä pitkään aikaan), mutta niin kauan kuin mammassa potkua riittää, me harrastellaan hyvällä mielellä ja positiivisella asenteella. Joskus toivotaan ehkä kuskinkin jotain oppivan siinä sivussa.

Ehkä sitten kaukana tulevaisuudessa vuokrahevosta, tai vielä kauempana jossain se oma. Mutta siihen on vielä aikaa, ja sinne saakka ei edes suunnitella. Nautiskellaan siitä mitä on, itse olen hyvin onnekas, kun muutosta ja hullunmyllystä huolimatta edelleen pääsen mamman selkään ja saan sen luona jatkaa käymistä.

Tässä postauksessa meidän viimeviikonloppuisista humputteluista muutama kuva. Kaikki kuvat © T.K, käsittely on omaa käsialaa.