![]() |
Yleisöä ennen esteluokkien alkua |
No johan on näissä nyt kestänyt! Tosin näiden messukuvienkaan kanssa en päässyt käyttämään niin paljoa aikaa kuin olisin halunnut. Minulla oli muutaman kuvan suhteen vaikka mitä suunnitelmia, mutta ne pitänee toteuttaa sitten paremmalla ajalla. Harjotitellu + kokoajan päälle pukkaava flunssa vie niin paljon mehuja, ettei kuvienkaan parissa jaksa roikkua. Sairastelun takia jää sitäpaitsi nyt Ypäjän koulukisatkin käymättä, mikä harmittaa aivan suunnattomasti. Olisin ehdottomasti halunnut lähteä seuraamaan mm. inter luokkia, niitä kun ei nää täälläpäin maailmaa oikein ikinä. No ei auta, pakko on parantua että on ääntä pitää lapsille tuokioita taas ensiviikolla. (Tällähetkellä siis kun yritän puhua kuuluu vain pihinää)
Mutta itse kuviin. Niitähän kannoin messuilta kotiin lähes 900 kappaletta, eikä ehditty edes olemaan koko sitä aikaa kun olisin halunnut. Kaveri sai soiton töhin, joten kauan odotettu Rohan tallien näytös jäi kokonaan näkemättä. Tein myös päätöksen keskittyä messuosastoilla shoppailuun, enkä näitä myynti osastoja sitten kuvaillut, eiköhän jokainen noita hevostarvikkeita ihan tarpeeksi ole nähnyt ;) Sen verran tosin tuli itse shoppailtua, että hankin vihdoin ja viimein kunnolliset ratsastussaappaat! Alunperin ei semmoisia sieltä pitänyt hankkia, vaikka haaveissa saappaat olivatkin, mutta eteen hyppäsi niin loistava tarjous etten sitä enää voinut sinne jättää. Nyt on tällä tytöllä vihdoin ja viimein 10 vuoden jälkeen taas saappaat, eikä mitkään kumiset halpissaappaat. Fiilikset on aika korkealla! Nyt on saappaat sitten suojattukkin saapasaineilla ja toivottavasti ensi maanantaina jo käytössä.
Mutta aloittakaamme rotuesittelyillä ja niiden kuvilla. Itse olin henkilökohtaisesti rotuesittelyihin vähän pettynyt, vaikka olihan siellä ihan kivojakin hevosia. Mutta kyllä nuo friisut vaan sykähdyttää, kuten parivuottakin sitten, ja kukapa ei welssejä jaksaisi katsella.
Rotuesittelyjen jälkeen päästiin siihen osioon joka sanoo "teeppä perässä jos pystyt". Vuorossa olivat siis vikeltäjät. Täytyy kyllä nostaa heille hattua, jos itsellä olisi samankaltainen tasapaino niin tuntuisi varmasti siltä, että pystyisin lähes mihin vaan. Aika kunnioitettavaa katsottavaa. Vikellyksen jälkeen tarkastelimme vielä "western meets dressage" osion ennen kuin lähdimme kiertelemään näytteilleasettajia. Seuraavan kerran palasimme areenalle katsomaan ponien esteluokan, jonka jälkeen poistuimme taas paikalta. Jossain välissä kävimme myös issikoita vilkaisemassa, hauskoja poneja ja ne erikoissaskellajit on aika mielenkiintoisia ja yllättävän vauhdikkaita.
![]() |
Teeppäs perässä? |
![]() |
Ja läpystä vaihto! |
Kuvien käsittely jäi tällkertaa hieman puolitiehen, pahoittelut siitä. Näistä toki saisi enemmänkin irti, tällähetkellä vaan aika ei riitä.
Sellaisia messukuvia tälläkertaa, katostaan josko näitä saisi joskus vähän paremmin läpikäytynä sivujen puolelle. Oliko moni teistä messuilla ja teittekö jotakin löytöjä?
Issikat on ihan mahtavia! Olin usean vuoden ajan ratsastanut ihan "tavallisilla" hevosilla ja kun kävin kerran issikan selässä, sille tielle jäin. :)
VastaaPoistaItsekkin olen kerran issikkavaelluksella käynyt, tosin en lajia lähtenyt vaihtamaan :D hauskoja otuksia nuo kuitenkin ovat :)
PoistaHienoja kuvia! Mun omista epäonnistu lähes jokainen :-D Itse olin paikalla kyllä vain sunnuntaina, messuosastoilla en uskaltanut edes kunnolla katsella ympärilleni, tällä hetkellä sen verran kova säästöoperaatio meneillään... Kameraharrastus on ihan liian kallista!
VastaaPoistaEn tainnut edes mainita olleeni paikalla lauantain... hupsis :D itsekkin ajattelin, ettei mitään voi ostaa, säästää pitää.. mutta toisinhan siinä kävi. Tosin kun saa melkein 300e saappaat 100e niin siinä on vähän vaikea pitää näpit erossa! Mutta kameraharrastus on... sen takia itsekkin olen nyt päättänyt, että kalustoa ei pariin vuoteen päivitellä ja vain pakollisia akkuja/muistikortteja hankin. Sen jälkeen kun olen hankkinut muistikortin lukijan tietysti.... ;)
PoistaOlipas todella upeita kuvia! Onnistuin bongaamaan itsenikin tuosta viimeisestä kuvasta :D Ostoksia en tehnyt hirveästi, mutta löysin sentään chapsit, sukkia ja riimun :)
VastaaPoistaNo onhan tuossa jo ostoksia! Ja hauska miten tällaisesta isosta yleisötapahtumasta voi itsensä löytää :)
PoistaIhan jäätävän upeita kuvia, voi että jos mullakin ois yhtä laadukkaita otoksia tuolla blogissa.. :-D! Ehdottomasti innolla jään seurailemaan sun blogia. :)
VastaaPoistaSitten vaan kuvaamaan niin eiköhän niitä laatuotoksia rupea jossain vaiheessa syntymään. Ja tervetuloa :)
PoistaMitäh??? Etkä tullu moikkaa :( me ollaanki Adan kans päästy tohon toisee vuonokuvaa 😎
VastaaPoistaOltiin idan kanssa liikenteessä ni päätettiin kulkea vähän omia polkuja. Varsinkin kun päätös siitä messupäivästä tuli vähän myöhässä :D Ja missä siellä! Mä en löytäny vaik ettisin! Ehkä te tälläkertaa pärjäsitte hyvin ilman muakin ;)
PoistaUpea tuo vikellyshevonen! Ja todella upeita kuvia :)
VastaaPoista