perjantaina, heinäkuuta 03, 2015

Raw-kuvien ongelma, kone täysi

Jonkun aikaa sitten rupesin tarkistelemaan kuinka paljon koneen muistissa on tilaa. Järkytyin kun tajusin sitä olevan enää alle 1/5, ja jouduin hämmennyksissäni hetken miettimään mistä tämä johtuu, kunnes muistin kuinka paljon suurempia raw tiedostot ovat kuin normaalit jpeg kuvat. Eikun siis ulkoista kovalevyä kaivamaan esiin ja kuvia siirtämään, jotta koko loppukausikin mahtuu käsiteltäväksi. Melkein alkoi vähän kiirekkin olla, sillä nyt olisi viikonloppuisin aika reippaasti kuvaamista tiedossa, mikäli suunnitelmat pitävät.

Ongelmalliseksi muodostui kuitenkin tälläkertaa Lightroom. Koska en osaa siirrellä siellä kuvia kovin sulavasti (ainakaan vielä, kai sitä nyt pitäisi opetella...) jouduin ensin siirtämään kuvat käsin kansiosta toiseen, jonka jälkeen kuvat piti etsiä uudelleen kovalevyn puolelta lightroomissa. Tiedän, että tähän on helpompikin tapa olemassa, sillä olen sen jostain lukenut, mutta ei tällä minun muistilla sellaisia nyt millään palauteta mieleen. Menee se kuitenkin näinkin, hetkihän siinä kestää, kiitos koneeni huiman nopeuden, mutta ainakin saadaan lisää tilaa.

Joten mikäs siis tässä kuvia siirrellessä, ainakin samalla voi rauhassa katsoa leffaa kun kone itsekseen noita siirtelee! Pitää vain varoa, ettei laiskuus iske ja osa kuvista jää siirtämättä tai uudelleen hakematta.

18% neljästä kuvakansiosta siirrettynä... 20 jäljellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti