torstaina, lokakuuta 01, 2015

Syksyistä Glitteriä






Tämä kuva ei mennyt ihan nappiin..
Vihaan koittaa poistaa suitsia etuviistoissa kuvissa, ne epäonnistuvat
 aina näillä taidoilla. Uutta yritystä pitää laittaa peliin.



Hehe, huomasitteko huiman nerokkaan otsikkoleikin? Kyseessähän on siis Moonan ratsastama Glitter, hieman erilaiseen harjaan puettuna. Voin paljastaa, että tämä idea on taas muutama päivä ennen kuvauksia keksitty, ei sitä nyt pelkkiä tavallisia pääkuvia jaksettu ottaa, mutta olishan tuota voinut vähän kauemminkin miettiä. Noiden lehtien tekemiseen sain onneksi mieheltäni vähän apua, tekemisessä meni muutaman tunnin verran ja tekovaiheessa idea tuntui ihan hauskalta. Mieli kuitenkin muuttui tallille päästessä ja nauroinkin Moonalle, että tästä tulee joko ihan hauskaa tai todella hirveää jälkeä, näytti se glitter sen verran omituiselta tuollainen puskakasa kiinnitettynä harjaansa. Koitappa siinä sitten orientoitua "syksypuskahevoseen" kun toinen näyttää vuorotellen  joko hyvin säälittävältä, tai siltä, että meinaa syödä päässään roikkuvat lehdenpalaset.

Laadullisesti kuvat ei ole mitään huippua. Ajateltiin ensin mennä aamuvaloon, mutta sateen uhan takia siirrettiin kameran ulkoilutusta iltaan, jolloin aurinko laskikin sitten yllättävän nopeasti. Käsivaralla kuvatessa jouduin nostamaan ISO-arvoja tuskaisen korkealle ottaen huomioon ettei tuo rakas pikku runkoni oikein siedä tuon ison nostamista ja tuloksena kohinaa. Osan sain jälkikäsittelyssä poistettua mutta suurissa tiedostoissa ei kovin roimaa lähikatselua ja arvostelua nuo kestä. Noh, onneksi näistä ei mitään suurtulosteita olla tekemässä!


6 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja hieno idea, tykkään! :) Sinulla on selvästi vahvuutena tällaisten lavastettujen tilanteiden taltiointi, ja en voi kuin ihailla kekseliäisyyttäsi ja luovuuttasi: syksypuskahevonen oli oikein hyvä ajatus ja minusta hyvä toteutuskin. Edes suuret ISO-arvot eivät häiritse ja, jos totta puhutaan, postauksen kuvissa en kyllä juuri kohinaa huomannutkaan enkä ruvennut suurennuslasin kanssa etsimään sitä klikkaamalla kuvat suuremmaksi lähempää tarkastelua varten. Voit olla tyytyväinen - taas kerran - aikaansaannoksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, toki itsellä oli tietynlainen visio näistä mikä ei valitettavasti täysin toiminut Siitä huolimatta sain omaankin silmään ihan ok toteutettua idean. Harmittaa vain, noita lehtiä olisi tarvittu n.5x enemmän että hevosta olisi voinut kuvata hyvällä menestyksellä lehtien puoleisesta sivusta, joka oli siis alkuperäisenä tarkoituksena :) Suuret ISO-arvot ei näissä näy, sillä kuvat on pienennetty yli 4000px koosta (pidempi sivu) 700px kokoon, mikä ihanaisesti ja armollisesti hävittää kohinat tiehensä.

      Poista
  2. Komppaan susannaa! Olen muuten laittanut pariin otteeseen sinulle sähköpostia kuvista, joista olisin kiinnostunut. En tiedä onko tullut perille vai onko mennyt sinulta vahingossa ohitukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällähetkellä olen vastannut kaikkeen kun on tullut, eli jostain syystä ei ole tullut perille :o (muutenkin tosin vastausajat aika pitkiä kun tentit painaa päälle ihan tosissaan ja millekkään ns. Ylimääräiselle on aika vähän aikaa) mutta koitas mun toiseen spostiin jos tulisi sinne perille: annika.m@windowslive.com

      Poista
  3. Moikka!

    Olen ostamassa tuota Canon EOS 50d:tä. Objektiviina 50mm f/1.8. Miten tuo on mielestäsi soveltunut kuvaukseen, kun kuvaat liikkuvia eläimiä? Onko nopea tarkentamaan...? Entä onko siinä jotain haittoja paljonkin?

    -Sanni :) ps. kiitos jos jaksat vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin, jos kolmannella kerralla tämä suostuisi lähtemään....

      Elikkä 50D on ihan kelpo kaveri urheilukuvaukseen, siinä on tottakai omat vikansa kuten kaikissa kameroissa, mutta uskon sen kelpaavan sinunkin käyttöösi vallan mainiosti. Jos hankit rungon käytettynä, valmistaudu kuitenkin siihen että jokin osa siitä kosahtaa jossain vaiheessa ja joudut korjauttamaan sitä.

      Sitten, 50mm kiinteällä putkella et hevoskuvauksessa tee oikeastaan mitään, ellet kuvaa pelkkiä potretteja tms. joissa pystyt itse vaikuttamaan kuvattavan kohteen etäisyyteen. Yleensä liikkuva eläin on kaukana ja tällöin tarvitaan teleobjektiivi, tai jokin sen tapainen putki, jolla pystyy zoomailemaan pidemmän matkan päähän. Esimerkiksi Canonin 55-250 mm on edullisemmasta päästä, mutta kuitenkin ihan kehuttu putki jota voit harkita :)

      Poista