Ensimmäinen tämän vuoden projekteistani potkaistiin alkuun 11.3, kun tämä ihanainen oripoikanen suostui kamerani eteen rekvisiitat päässään ja sieti vielä kaiken päälle salamavalon välkähtelyä kuin todellinen ammattilainen. Sarjaa olisi tarkoitus vuoden aikana täydentää parinkin erilaisen hevosen kanssa, sekä erilaisia sulkia käyttäen eri määrillä ja eri paikoissa. Todellisuudessahan näissä sarjoissa haen jokaiselta kuvauskerralta sitä yhtä kuvaa, jota mielessäni lähdin toteuttamaan, mutta omistajalle teen usein useammankin kuin vain sen yhden kuvan kiitokseksi vaivannäöstä. Esille aijon tänne blogin puolelle laittaa myös useampia, saatte sitten kertoa omat lempparinne. Tässä postauksessa esittelen kuitenkin tuon yhden ns. pääkuvan tämän hevosen kanssa otetusta sarjasta.
Kyseisen kuvan julkaisin myös isossa kansainvälisessä hevoskuvausryhmässä facebookissa. Julkaisuni oli ensimmäinen laatuaan yhtään missään, ja olin todella yllättynyt sen suosiosta! Kuva valittiin viikon kolmen parhaan kuvan joukkoon, ja se pääsi ryhmän erilliseen parhaiden kuvien galleriaan päivän profiilikuvaksi, sekä erilliseksi julkaisuksi. Ja aivan äärettömän kovassa seurassa! Olin äärettömän otettu tuosta kunniasta, enkä oikein edelleenkään tiedä miten suhtautua asiaan. Päälimmäisenä mielessä tällähetkelä pyörii erilaiset projektit ja ajatus "miten voisin tehdä sen vielä paremmin". Uudemman kerran en ole julkaisua tehnyt ryhmään, sillä tuntuu ettei kuvien taso riitä, mutta ehkä vielä joskus uudestaan.

Kuvan speksit:
Lokaatio: suuren ladon oviaukko
Lokaatio: suuren ladon oviaukko
Käytetyt välineet: Canon EOS 5DM3 + 70-200mm f2.8 (200mm) + Speedlite 470EX II + Godox softbox
Asetukset: f4.5 1/200 ISO 640
Rekvisiitta: riikinkukon sulka, askartelutarvikeliikkeestä
Rekvisiitta: riikinkukon sulka, askartelutarvikeliikkeestä
Kuva on otettu ennen objektiivin huoltotarkastusta, ja näiden kuvien jälkeen ymmärsin huollon tarpeen. Tarkennus ei osunut puolissakaan sinne minne olisi pitänyt. Tässä pääruudussa onneksi osui. Iso arvon suuruus johtuu salaman tehottomuudesta, hevosten kanssa ulkona kuvatessa tarvitsisi kyllä tehokkaampaa, mutta näin testivaiheessa mennään nyt halvemmalla setillä.
Hevonen ei ole ollut kuvaustilanteessa vapaana, vaan riimussa. Jälkikäsittelyssä on säädetty valkotasapaino, hienosäädetty valotus ja poistettu riimu, sekä riimunaru.
Hevonen ei ole ollut kuvaustilanteessa vapaana, vaan riimussa. Jälkikäsittelyssä on säädetty valkotasapaino, hienosäädetty valotus ja poistettu riimu, sekä riimunaru.
Vautsi mikä kuva, uskomattoman hieno :o
VastaaPoistaOn kyllä huikea kuva! Tällaiseen varmaan parhaiten sopiikin juuri musta hevonen, tai ehkä valkoinenkin.
VastaaPoistaAinakin tähän riikinkukkoon sopii omaan silmään sekä valkoinen, että musta. Toiveena olisi tehdä sama homma vielä valkoisenkin kanssa valkoiselle taustalle. Lisäksi sitten ehkä muunlaisten sulkien kanssa muun värisiä hevosia käyttäen :)
PoistaOn kyllä todella hieno tämä kuva! En ihmettele, että on saanut suosiota! :)
VastaaPoistaKiitos! Itseni se suosio löi ällikältä. Täksi vuodeksi on muutamakin oma projekti suunnitteilla. Toivon kovasti että ne onnistuvat yhtä hyvin kuin tämä! Näiden omien prokkiksien toteuttaminen kun on onnistuessaan äärettömän palkitsevaa :)
PoistaUpea!
VastaaPoistaTää on kyllä ihan tosi hieno! :)
VastaaPoistaKiitän :)
PoistaTää kuva on niin hieno! <3 Fani on sitten vapaaehtoinen myös näihin sulkakuvauksiin jos joskus kaipaat mallia :)
VastaaPoistaMehän vähän sovittiin, että fani vois saada sellasta valkosta sulkaa päähänsä ;)
PoistaAivan uskomaton kuva :o Mikä kuvausryhmä mahtaa olla kyseessä? Kuulostaa just sille, että ois hienoa päästä tsiigailemaan upeita kuvia!
VastaaPoista