 |
f3.2 1/1600 ISO800 200mm |
Valjakkokisoja seuraavana päivänä vuorossa oli kouluratsastuksen kuvaamista. Viimeaikoina olen jotenkin todella mieltynyt koulukisojen kuvaamiseen. Okei, estekisoja ei ole edes ollut mitenkään sopivilla päivällä, joten siitäkin syystä koulukisoissa on tullut käväistyä useammin. Vuorossa oli Kaarinan Kenttäratsastajien 1-tason kisat, luokkia HeC-HeA. Tiesin, että päiväksi oli luvattu tihkua, joten sain kaivella jo kotona valmiiksi kameralle sadetakin esiin. Onni on, että sellainenkin on joskus tullut hankittua. Ei tarvitse ihan pienen tihkusateen takia lähteä kotia kohti, vaan voi rauhassa kuvata menemään kunhan on itselleen muistanut myös ottaa sadevarusteet mukaan. Toki, vaikka tuo sadetakki kamerallakin oli päällä, niin muovin alle kertyy kosteutta. Eli siis jonkinlainen sääsuojus täytyy kamerassa olla vaikka tuotakin käyttäisi. Kuva kameran sadevarusteesta alla.
 |
Suosittelen muuten muillekkin, jos jostain löytää. Maksoi vaan muutaman eruon ja on kameran mukaan muotoiltu! |
Jos luulin tuoneeni valjakkokisoista suuren määrän kuvia kotiin, niin näillä kisoilla lyötiin kyllä oma henkilökohtainen kuvamääräennätys. Kuvia tuli n. 4000 kappaletta, enkä edes itse oikein tiedä mistä tuollainen määrä syntyi.Välissä ei ollut edes oikeastaan "turhia" kuvia. Usein toki koulukisoja saatetaan käydä kahdella radalla, jolloin kuvaan aina yhtä luokkaa kerrallaan. Ratsukoita tulee kuvattua siis puolet vähemmän. Näissä kisoissa kaikki tapahtui yhdellä radalla, eli kuvasin kaikki kolme luokkaa alusta loppuun. Suureksi yllätyksekseni kuvien läpikäynnissä ei kuitenkaan mennyt yhtä kauan kuin valjakkokisojen kuvissa. Mistä mahtaa tuokin johtua. No, mutta tässä muutama koulukisakuva näytille. Loput kuvat löytää
täältä.
 |
Palkintojenjakohymyjä! f3.2 1/2500 ISO800 145mm +1.3step |
 |
f3.2 1/2000 ISO800 160mm +1.3step |
 |
f3.2 1/1250 ISO800 175mm +1.3step |
 |
f3.2 1/2500 ISO800 160mm +1.3step |
 |
f3.2 1/2000 ISO800 200mm +0.7step |
 |
f3.2 1/1250 ISO400 200mm +0.7step |
 |
f3.5 1/1000 ISO800 200mm +1step |
 |
f3.5 1/1600 ISO100 135mm +1step |
 |
f3.5 1/1600 ISO4100 200mm +1step |
 |
f3.5 1/1600 ISO640 200mm +0.7step |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti