tiistaina, toukokuuta 07, 2013

Terapiaratsastusta

Nyt se on sitten ohi! Nimittäin VAKAVA-koe. Enää ei auta kuin odotella sitten tuloksia ja tietoa, pääseekö sitä kakkosvaiheeseen, mutta ihana päästä tuosta pitkäaikaisesta stressaamisesta ylitse. Ja kaiken kukkuraksi ida tarjosi tänään aivan loistavaa terapiaratsastusta.
 
 
Aloiteltiin käynnissä tuttuun tapaan peruutuksilla ja pohkeenväistöillä, ja tälläkertaa päästiin muuatmat peruutukset jopa suoraan. Ehkä ratsastaja alkaa jo oppia jotain vihdoin ja viimein. Mitään suuria ihmeellisyyksiä ei muutenkaan tehty. Ravissa myös väistöjä ja pikkuisen lisäysharjoituksia. Laukka pyöri tänään oikein mukavasti ja sitä oli ilo ratsastaa.
 
Tuntuu myös siltä, että nyt stressin vähennyttyä pääsin taas istumaan. En tietenkään mitenkään huippuhienosti, mutta paremmin. Jalat pysyivät hiukan enemmän paikoillaan ja sain taas tutun jouston mukaan. Ehkä se viimeviikolla vallinnut oma jännitys nyt sitten pääsi laukeamaan vihdoin ja viimein. Ja kaikenlisäksi vielä aurinko paistaa porotti meille mukavan lämpimästi. Mikä päivä! Myös kädet tuntuivat palautuvan omalle paikalleen ja takakeno ei ollut aivan niin hirvittävä kuin viimeviikola. Poislukien tosin ravilisäykset.
 
ristiin rastiin lallallaa, melkeen kauista pohkeenväistöä
 
Tehtiin jonkunverran töitä myös kahdeksikolla. Sekä ravissa, että laukassa. Ravissa aina kahdeksikon keskellä pysäytys ja liikkeellelähtö ravissa. Pysäytyksiä en jottenkin tänään vain ratsastanut, minkä johdosta ne tulivat vähän hitaasti, muutamien käyntiaskeleiden kautta. Valmistelut jäivät nimittäin välillä vähän huonoiksi. Laukassa taas sama juttu, mutta käynnin kautta vaihto. Nämä onnistuivat mukavasti ja saivat hevosen kivasti hereille. Tässä tuli myös valmisteltua paremmin, joten siirtymisetkin olivat parempia.
 
Ja kaiken kukkuraksi lopuksi käytiin omistajan kanssa vähän maastossa kävelemässä, omistaja jalan ja minä selästä. Tätä kutsun terapeuttiseksi ratsastukseksi tärkeän pääsykokeen jälkeen!
 
 
Kuvat ovat taas vähän vanhempia.

2 kommenttia:

  1. mite sä ehdit näin nopeesti saamaan tekstii aikaseks, mä lähin tallilta ihan vähän sun jälkeen ja nyt vast avasin bloggerin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakolla opeteltu taito. ;D muutenka osin voinu selitellä vähän tarkemminki kaikkea mukavaa, muttakun tosiaan oli vähän kiire kun olin luvannut lähteä kyläilemään vielä niin sitten ei auta kuin olla nopea. Ja muuten ne bloggaukset kasaantuu, kun tälläviikolla ratsastaa monta kertaa ja sitte ehkä vielä kuvaakin :)

      + mä asun 5 min päässä tallista, se vähän auttaa :)

      Poista