keskiviikkona, toukokuuta 08, 2013

Huh hellettä!

Keskiviikkona oli taas ronipäivä. Meinasin alkuun ottaa hupparin päälle ja toppaliivin mukaan, kunnes tajusin katsoa ulos. 20 astetta lämmintä! Päätinpä sittenkin jättää sen toppaliivin pois... Ja selkään mennessä lähti hupparikin, siihenhän olisi kuollut siihen kuumuuteen.
 
 
En ole nyt ihan varma mitä selittelisin, mutta koitan saada jotain järkevää aikaiseksi. Elikkä läpi koko ratsastuksen poni oli hieman epätasainen suusta, muttei kuitenkaan loppuakohden onneksi enää niin paha, että olisi hirvesäti häirinnyt. Treenailtiin jonkunverran peruutuksia, olin saanut jostain neuvon, että jos ei oikein onnistu niin ensin peruuttaa, sitten kävelee sen verran eteenpäin kuin äsken peruutti, jonka jälkeen peruuttaa uudestaan. Ja se itseasiassa toimi! Ensimmäisellä kerralla poni oli hyvin vastahakoinen ja ei millään päästy suoraan, sitten aina toisella kerralla poni teki peruutukset suht tyytyväisenä ja melkein päästiin suoraan. Toki ratsastaja on lievästi vino, jonka johdosta me nyt ei suoraan päästäkkään kovin helposti.
 
Koko ratsastuksen ajan hain sellaista rentoa menoa ja koetin kyetä istumaan alhaalla. Tälläkertaa onnistuen. En ole varma olinko nuo kaksi edeltävää viikkoa niin stressaantunut, että näkyi omassa ratsastuksessakin (pääsykokeet), mutta nyt ei ollut ollenkaan sellaisia ongelmia! Takanojakaan ei ollut mikään huomattava, kädet lähes ok paikassa ja pohje sopivasti kiinni. Ah tunnetta.
 
Peruutusten lisäksi tein hieman kolmikaarista, jossa pysähdykset keskihalkaisijalla. Pari kertaa tuli ratsastettua poni vinoksi ja pysähdyksestä tuli huonompi, muutama kerta taas onnistuen. Laukassa tehtiin paljon temmonvaihteluita, jos ei pohkeeseen poni vastannut niin kevyt näpäytys tikulla ja jatkuu. Sieltä se laukka alkoikin pidetä ihan mukavasti. Tosin sitten reilun lyhennyksen kanssa oli ongelmia, tiputtiin erittäin helposti raville kun kuski ei tajunnut höllätä ajoissa.
 
 
Mutta voi että siitä istumisesta jäi hyvä fiilis! Seuraava selostus tulee sitten uudelt tallilta. Käydään tuntiporukan kanssa testaamassa vähän Center ridingia. Mielenkiintoista, saa nähdä mitä siitä tulee.
 
Sitten vielä hieman kuvausasiaa, nyt on kaikki suunnitelmat menneet vähän pieleen. Toivottavasti kuitenkin pääsen nyt viikonloppuna kuitenkin Kotimäki Derbyä kuvaamaan, pääsisi edes jonnekkin. Koskelle oli siis tarkoitus lähteä, mutta koska olivat niin huonoa ilmaa luvanneet en uskaltanut lähteä.. Myöhemmin sitten totesikin, että ihan hyvin olisi voinut mennä.
 
Kuvat, jälleen kerran, eivät ole tältä kerralta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti