torstaina, toukokuuta 09, 2013

Vieraassa paikassa

Center Riding.. Kuulosti jännältä kun mentiin sellaiselle tunnille meidän tuntiporukan kanssa kokeilemaan torstaina. Itse olin kerran aiemmin ollut vuosi sitten kyseisellä tallilla koittamassa, mutta enhän minä siitä mitään sitten oikeastaan enää muistanut. Ja nyt voi kerrankin laittaa paljon kuvia kun niitä ei ensikerroiksi tarvitse säästellä. Sain siis kaverini, joka käy samaisella tallilla, mukaan katsomaan ja kuvaamaan.
opettajan tiukan silmän alla
 
 
Ratsuksi tuli poni nimeltä Vikke. Ja yllätys yllätys, miten siinkä käy niin, että minä menen aina ponilla joka on kimo! Todellakin taidan olla se ikuinen poniratsastaja. Jokatapauksessa heti alkutunnista otettiin jalustimet pois ja käveltiin hetki. Sen jälkeen opettaja alkoi yksitellen käydä meitä lävitse ja istutti meidtä kirjaimellisesti kädestä pitäen oikeaan asentoon. Hän rentoutti lonkkia ja selitteli miksi tämän kuuluu olla tässä ja tämän täällä. Erityinen huomio ristiselässä ja sen oikeassa asennossa. Itsekkin huomasin, että minulta oli mm. jalkoja korjttu taakseppäin ennen ihan eritavoin joka aiheutti selän notkoisuutta väkisin, enkä sen vuoksi päässyt ihan niin luonnollisesti istumaan. Sinänsä vähän harmittaa tosiasia, että minulla oli käytössä rungoton satula, niin ei päässyt niinsanottuun normaaliin tilaan normaalin satulan kanssa vertaamaan sitä istuntaa.
 
 
 
Tämän jälkeen lähdettiin käynnissä tunnustelemaan missä menee hevosen sisätakajalka ja tämän tueksi muutamia tehtäviä. En ole koskaan ollut kovin hyvä erottamaan missä takajalat menevät, saati joku yksittäinen jalka. Sen ongelman olen ennenkin tiedostanut. Välissä sen löytää ja pian jälleen hukkaa tahdin tai muuten vain kadottaa missä se jalka menee. Hetkittäin kuitenkin löysi ihan hyvin. Samaa tehtiin myös ravissa ja molempiin askellajeihin oli liitettynä kääntötehtävä mikä piti tehdä lähes kokokaan vartalolla. Itseasiassa paljon muuta ei tehtykkään ravissa ja käynnissä. Tosin tämän ansiosta oppi taas hieman enemmän hahmottamaan missä ne jalat huitovat.
 
 
kevennys ♥ ...
Lisäksi ssain taas kerran kommenttia käsistä. Minulla on niiden kanssa joku ikuisuusongelma. Tälläkertaa paikka oli kaiketi ihan ok, mutta kyynerpää ei kuulemma joustanut tarpeeksi. Koitin sitä siinä sitten vähä joustavammaksi saada, mutta tuntui jotenkin hyvin hankalalta ravissa, kun oli sellainen olo ettei ole mitään minkä tahdissa joustaa. Elikkäpä ponin pää ei kuitenakaan niin hirmuisesti liikkunut. Käynnissä sitten eri juttu. Keskivartalon syviä lihaksia haettiin mm. yskimällä ja sihisemällä.

Laukkatehtävä oli hyvin yksinkertainen, porukka jaettiin kahdelle ympyrälle, laukannosto ja menoksi. Tässä taas haettiin sitä kyynerpäiden rentoutta, muuten meni suht ok. Sama tehtiin molempiin suuntiin. Hankala tästä koittaa selitellä mitään, kun ei oikein mitään tapahtunut.
 
Tätä satuloiden eliittiä.. Niin kun rakastan rungottomia satuloita.
 
 
 
Minä jotenkin houkuttelen näitä kimoja poneja.
Sellaista tälläkertaa, oli aika mielenkiintoista ja monet ovat saaneet paljon irti tuon tyyppisistä tunneista, suosittelen kovasti. Varsinkin istuntaongelmaisille!
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti