Kuvauksen kohde: Domino's Double Chocolate
Shetlanninponi
tamma
s. 24.3.2009
om.: Janette
Kävin tässä päivällä kuvaamassa Janeten shetlanninponi Pampulaa. Oltiin siis sovittu tämä jo aikoja sitten, kun en ehtinyt kuvata ponia samaan aikaan Vinjan Ja Ellan kanssa. Kuvattiin hieman ohajsajoa, hyppelyä ja sitten pari kivaa pääkuvaa. Aamulla vielä mietittiin mahdollista sateen saapumista, mutta onneksi sitä ei sitten tullutkaan ja päivä kääntyikin itseasiassa paahtavan kuumaksi.
Ja siis on tuo poni vaan niin syötävänsuloinen ja kiltti! Aivan siis ihana. Sitä katsellessa tuli sellainen olo, että minäkin haluan tämmöisen meidän takapihalle.
Itse kuvaaminen no.. Huomasi kyllä, että kuvaaja ei taas puoleen vuoteen ole esteitä kuvannut. Oli sellaisia ajoituksia että huhhuh. Kaiken kukkuraksi estettä ylittäessä katselin aina Janeten jalkoja, enkä ponin, mitä syystä ponin hypyt näyttivät erittäin mielenkiintoisilta osassa kuvissa. Tämän lisäksi onnistuin myös polttamaan puhki osan kuvista. Aurinko kun rupesi paistamaan ja kimo poni oli. Asetukset muutenkin vahtuivat hieman perässä kokoajan, olin hyvin hidas tajuamaan aina kun olisi pitänyt asetuksia vaihtaa. Hyvä kun en vääriä jossainvaiheessa vahingossa laittanut.
Kaikesta huolimatta saatiin silti muutamia todella suloisia näppäyksiä. Perään tässä siis vielä pakolliset näyttökuvat.
Lisää kuvia löytää täältä: Domino's Double Chocolate
![]() |
niuuuuu ja yli mennään |
![]() |
![]() |
niin vaan syötävän suloinen. Shetlanninponi joka rakastaa työntekoa. |
![]() |
hehe, ei se aina niin putkeen mene. Irokeesi kampaus. |
![]() |
Voiko joku muka väittää, että tämä ei ole SÖPÖ
|
SUPERISTI KIITOS ANNIKA!♥ nää on ihan syötävän suloisia♥
VastaaPoistaEimitään, ja kohde olikin aivan syötävän suloinen!
Poista