Ajatus näihin kuviin lähti hevosen omistajalta. Hänellä oli omasta takaa kansallispuku, sekä toinen ihana ruskea hame, joiden kanssa halusi ottaa kuvia hevonen seuranaan. Oli omalla tavallaan jotenkin ihana saada selkeä tehtävä, joka ei ollut omasta päästä lähtöisin. Sain vain kuvata miten parhaaksi näin, muusta oltiin huolehdittu. Tietenkin tässä kohtaa iskee paineet, kykenenkö toteuttamaan jonkun muun visiota. Noita ajatuksia ja mietteitä siitä, miltä kuvan pitäisi näyttää, kun on vaikea siirtää päästä toiseen.
Käsittelystä sen verran, että näihin lähdin yhdistelemään seepiaa rakeisuudella, vähän mustavalkomaisuutta, sekä vanhahtavan kuvan sävyjä. Normaalejakin värejä toki löytyy alkuperäisten joukosta suurikin kasa, tähän blogin puolelle halusin valita pitkästä aikaa jotakin muuta kuin näitä tavallisen värisiä kuvia. Vaihtelu virkistää, vai miten se oli.
 |
| Höhö, näyttääpä tuo putki hupaisalta! |
Paikalle saavuin aamulla kymmenen aikaan, siitä sitten siirryttiin pihalle ja kaiken järjen vastaisesti valitsin varjoalueen, jotta saisin hieman tasaisempia värejä. Auringonvalo kun alkoi tuossa vaiheessa olla jo aika kova mustalle hevoselle. Lisäksi varjoalueella oli kivaa nurmikkoa ja puskaa, jotka muodostivat kivan kuvausympäristön. Ystävällisesti tällä reissulla myös kuvaajaa salakuvattiin puhelimen voimin! Jälleen kerran minulla vanha takki ja pipo päässä, onneksi tähän on tulossa vähän muutosta ja pian toivottvasti minäkin voin kuvatessa näyttää vähän siistimmältä.
Kuten tällaisesta yhdestä salakuvastakin näkee, koitin piruuttani myös haastaa itseäni. Mitäs jos kuvaisin vähän vastavaloon tai sivuvaloon tarkoituksella. Tällälailla varjossa kun se ei olisi niin katastrofaalisen voimakas tai kontrastikas.

Muihinkin hommiin pääsin kuin vain hevosen kuvaamiseen. Jotain hyötyä sen tään omasta hevostaustasta kun uskaltaa heposta pitää tarpeellisen ajan, mikäli jotain säätötarvetta jossakin välissä erinäisiin asioihin tulee. Olisihan se nyt hankalaa jos kameran pitelijän käsiä ei yhtään voisi hyödyntää. Muutamassa tilanteessa onkin muuten ollut ihan superhyödyllistä, että itse voi myös touhuta sen elukan kanssa. Ne pari lisäkättä tulee tarpeeseen aina siinävaiheessa kun kuvataan jonkun kanssa kahdestaan. Mm. "
Kohtaaminen"- kuvaa kuvatessa tilanne oli sellainen, että oltiin hevosen omistajan kanssa kahdestaan liikkeellä. (Tosin kuten varmasti huomaatte, aina ei ole ihan easy juttu pidellä sekä kameraa, että hevosta. Siinähän saa vahtia ettei ne kolhi toisiaan!)
 |
| Tähän lisätty myös hieman rakeisuutta |
Olen nyt ihan tosissani ihastunut tähän Creme tone sävyyn, jonka saa helposti lightroomin presets asetuksista. Jotenkin se on jotakin muutakin kuin mustavalkoinen, mutta samalla ei kuitenkaan värillinen. Tykkään! Siinä on jotain jännää. Todennäköisesti vähän uutuudenviehätystäkin tuossa sävyssä, mutta onko se nyt toisaalta pahakaan asia. Tuleepahan taas koitettua jotakin uutta.
Tuon sävyn lisäksi käytin ihan tavallista mustavalkoa, sekä seepiaa, johon lisäsin rakeisuutta. Lisäksi yhden muokkasin myös vähän lämpimämmäksi, sekä sävytin hieman ja otin värejä pois, jolloin siitä tuli yllättävänkin hyvännäköinen.
 |
| Huomaatko eron tuohon creme tone sävyyn? Tämä siis normaali mustavalkoinen. |
Mitäs piditte?
Oliko joukossa suosikkeja ja haittasiko kun postauksessa ei ollut niin sanottuja normaalisävyisiä kuvia ollenkaan?