Näytetään tekstit, joissa on tunniste pieleen menneet suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pieleen menneet suunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 16, 2015

Melkein kuvattu reissu

Torstai aamu, juoksen hullun lailla ympäri kämppää etsimässä tavaroita ja eväitä. Olen kaiken jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut piilottamaan kuin orava konsanaan. Tarkoituksena lähteä Artukaisiin estekisoja kuvaamaan, lähtöjä kipan mukaan 133, eli pitkä päivä tulossa (torstai 14.5). Saan viimein kamat kasaan pöydälle, josta rupean sitten niitä kamerakassiin lastaamaan. Miten pakkaa siis kunnon kuvaaja?


Kerrankin tosiaan ajattelin, että näissä kisoissa en näe nälkää ja otan kunnon eväät mukaan! Kasasta tosin unohtui vielä omenat jotka edeltävänä päivänä ostin mukaan. Pakkaamista ennen vielä laskin kaikkien akkujen olevan mukana, irrotin gorillapodin ja ripustin hihnaan roikkumana, sekä varmistin kaukolaukaisimen olevan mukana. Pakkaus sujui sitten näin; ensin kamerat ja varusteet pohjalle, tämän jälkeen aletaan asetella ruokaa päälimmäiseksi niin paljon, että koko laukku pullottaa. Tässä tulos:


Oltiinko sitä siis piknikille vai kisoihin lähdössä?

No iloksenne, tai epätoivoksenne, miten sen nyt ottaa. Voin kertoa että piknikin puolellehan ne kisat meni. Tultiin Marin kanssa paikanpäälle, istuttiin alas ja alettiin odottaa kisojen alkua. Istuimme paikalla 2 tuntia ja näimme 3 ratsukkoa, niin paljon oli tullut peruutuksia pohjan takia. Lopputuloksena? söimme 2h eväitä ja lähdimme kotiin. Näistä kolmesta en edes kuvia siirtänyt koneelle, totesin sen olevan ihan turhan hommaa ja ensimmäistä kertaa ikinä tuhosin kisakuvat tarkoituksellisesti ennen koneelle siirtoa. Menee se maailma hulluksi.

Mitäs nytten sitten? Maljasta on tulossa tänävuonna tynkäkisat = ei sinne kuvaaja jaksa lähetä. Otin siis harkintaan Salossa järjestettävät koulukisat, jos ajamaan jaksaisi lähteä. Mielelläni kuulen, jos sinne on joku lähdössä ja kuvia kaipaa, sen verran pitkän matkan päähän en ihan pelkästään oman kuvaamisharrastuksen takia välttämättä jaksaisi lähteä. Menossa on siis vuoden ainoa vapaaviikkoni, seuraava on sitten jouluna. Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, odotellaan seuraavia kisoja!

4

lauantaina, maaliskuuta 28, 2015

Ikinä en sais sanoo, että oon menossa + säläselityksiä


Jostain kumman syystä aina kun ilmoitan julkisesti olevani jonnekkin kameran kanssa lähdössä joudun reissun perumaan. Joku karmea karma tämän asian kanssa. Ja näinhän ei ole käynyt mitenkään vain satunnaisesti, vaan n. 90% kerroista kun jotakin ilmoitan jossain (facebookissa, blogissa, ht.netissä tms).

Kuten siis saatoitte varmasti jo arvata, en nyt sitten päässytkään lähtemään Ypäjällle. Ei auta nyt itku markkinoilla, tähdätään taas sitten seuraaviin karkeloihin entistäkin paremmalla sykkeellä. Syitä lähtemättömyydelle on monia, mutta ei kuitenkaan oletettu auton outo käyttäytyminen. Tällä kertaa kulkupeli olisi ollut kunnossa. Jos nyt kuitenkin tänään saisin sen verran kuvattua, että saisin mun parin viikon takaisista Hööksin tuomisista kuvat, niin voisin ne teille tässä pian esitellä! Ajattelin myös jälleen kerran kaivella vanhoja kuvia ja uusiokäsitellä niitä, prosessista sitten tottakai tännekkin vähän selostusta.

Toinen asia mitä olen mielessä pyöritellyt, olisi jonkun kuvaajan kanssa järjestellä jotain pieniä leikkihenkisiä valokuvauskisoja/haasteita (nyt saa vapaaehtoiset kuvaajat ilmoittautua, jos sellaisia löytyy!). Palkintoja ei sen enempää jaeltaisi, ellei nyt jostain ihmeen syystä jotakin jännää keksittäisi, mutta esiteltäisi kisaan osallistuneista kuvista aina meidän suosikit. Innostettaisiin ihmisiä kuvaamaan. Sellainen raakaidea siis, uskaltauduin sen tässä julkaisemaan vaikken pohdinnassa sen pidemmälle ole päässyt, nähtäväksi siis jää löytyykö aikaa toteuttaa joskus tämmösisiä pieniä hauskoja juttuja.

Sain myös vihdoin ja viimein ulkoistettua photoman logon luomisen. Itsellä inspiraatiot ihan lopussa, enkä ollut tuohon ensimmäiseen yritykseen loppujenlopuksi tyytyväinen. Oli siis aika ottaa joku avuksi. Ehkä nyt saan vihdoin sellaisen logosen joka itseäkin tulee miellyttämään. Tästä logosta sitten askarrellaan vesileimat sun muut kunhan se tulee valmiiksi. Hirmuinen jännitys päällä millainen siitä tulee!
14

keskiviikkona, toukokuuta 08, 2013

Huh hellettä!

Keskiviikkona oli taas ronipäivä. Meinasin alkuun ottaa hupparin päälle ja toppaliivin mukaan, kunnes tajusin katsoa ulos. 20 astetta lämmintä! Päätinpä sittenkin jättää sen toppaliivin pois... Ja selkään mennessä lähti hupparikin, siihenhän olisi kuollut siihen kuumuuteen.
 
 
En ole nyt ihan varma mitä selittelisin, mutta koitan saada jotain järkevää aikaiseksi. Elikkä läpi koko ratsastuksen poni oli hieman epätasainen suusta, muttei kuitenkaan loppuakohden onneksi enää niin paha, että olisi hirvesäti häirinnyt. Treenailtiin jonkunverran peruutuksia, olin saanut jostain neuvon, että jos ei oikein onnistu niin ensin peruuttaa, sitten kävelee sen verran eteenpäin kuin äsken peruutti, jonka jälkeen peruuttaa uudestaan. Ja se itseasiassa toimi! Ensimmäisellä kerralla poni oli hyvin vastahakoinen ja ei millään päästy suoraan, sitten aina toisella kerralla poni teki peruutukset suht tyytyväisenä ja melkein päästiin suoraan. Toki ratsastaja on lievästi vino, jonka johdosta me nyt ei suoraan päästäkkään kovin helposti.
 
Koko ratsastuksen ajan hain sellaista rentoa menoa ja koetin kyetä istumaan alhaalla. Tälläkertaa onnistuen. En ole varma olinko nuo kaksi edeltävää viikkoa niin stressaantunut, että näkyi omassa ratsastuksessakin (pääsykokeet), mutta nyt ei ollut ollenkaan sellaisia ongelmia! Takanojakaan ei ollut mikään huomattava, kädet lähes ok paikassa ja pohje sopivasti kiinni. Ah tunnetta.
 
Peruutusten lisäksi tein hieman kolmikaarista, jossa pysähdykset keskihalkaisijalla. Pari kertaa tuli ratsastettua poni vinoksi ja pysähdyksestä tuli huonompi, muutama kerta taas onnistuen. Laukassa tehtiin paljon temmonvaihteluita, jos ei pohkeeseen poni vastannut niin kevyt näpäytys tikulla ja jatkuu. Sieltä se laukka alkoikin pidetä ihan mukavasti. Tosin sitten reilun lyhennyksen kanssa oli ongelmia, tiputtiin erittäin helposti raville kun kuski ei tajunnut höllätä ajoissa.
 
 
Mutta voi että siitä istumisesta jäi hyvä fiilis! Seuraava selostus tulee sitten uudelt tallilta. Käydään tuntiporukan kanssa testaamassa vähän Center ridingia. Mielenkiintoista, saa nähdä mitä siitä tulee.
 
Sitten vielä hieman kuvausasiaa, nyt on kaikki suunnitelmat menneet vähän pieleen. Toivottavasti kuitenkin pääsen nyt viikonloppuna kuitenkin Kotimäki Derbyä kuvaamaan, pääsisi edes jonnekkin. Koskelle oli siis tarkoitus lähteä, mutta koska olivat niin huonoa ilmaa luvanneet en uskaltanut lähteä.. Myöhemmin sitten totesikin, että ihan hyvin olisi voinut mennä.
 
Kuvat, jälleen kerran, eivät ole tältä kerralta.
0

sunnuntaina, toukokuuta 05, 2013

Kun kuvaussuunnitelmat menivät pieleen

Huhhuh, nyt tulee myöhäinen postaus (ja samalla valitettavasti kuvaton). Kuten otsikosta saattaa päätellä niin nyt on mennyt joku pieleen. Lauantai meni vielä ihan suunnitellusti, kävin kuvaamassa tanssinäytöksen, mistä voin laitella myöhemmin muutaman suosikkikuvani tännekkin esille. Sain onneksi olla paikalla kenraaliharjoituksetkin, ehti hieman katsomaan asetuksia ja tansseja. Ei tarvinnut ihan kylmiltään lähteä kuvaamaan sentään. Huonona puolena kuitenkin se, että vanha kakkoskamerani on nyt sitten virallisesti viallinen, jonkunnäköistä virtapiirihäiriötä siellä on. Kesti juuri noitten esitysten verran. Käyttää pystyy juuri ja juuri, mutta ei sillä nopeaa kuvaamista tehdä. Elikkäs mitäs nyt sitten? No tietysti sitä täytyy uutta ruveta katsomaan. Ja kalliiksi tietenkin tulee. Tuota vanhaa ei siis voi korjata, se kun on niin supervanha, ettei siihen löydy osia.
 
Sunnuntaina taas piti lähteä sinne Artukaisiin, mutta kaskas aamulla sataa ja kun aamulla ei lähtenyt menemään niin arvatkaa pääsinkö iltapäivällä paikalle. No en laisinkaan, nyt ei sitten auta kuin odotella ensiviikon Kotimäki Derbyä, josko vihdoin sinne sitten pääsisi.
 
Suunnitelmissa olisi nyt siis hankkia käytetty 40D tai 50D, riippuen missä kunnossa nuo vaihtoehdot ovat. Kokonaan uuteen runkoon ei ole rahaa panostaa, ne kun maksavat kuitenkin maltaita. Pitkälti noittenkin kahden kanssa mennään tekniikalla, kumpi on paremmassa kunnossa se otetaan. En halua samantie viedä "uutta" runkoa korjaamoon jonkun vian takia. Luultavasti tämä "uusi" runko myös korvaisi vanhan 30D:n ja nousisi ykkösrungoksi ja tuo toinen tippuisi sitten kakkoseksi.
 
Semmoisia mietteitä tänään näin illalla, toivottavasti ensikerralla kirjoittelee taas mukavammissa merkeissä. Itseäni nimittäin ärsyttää suuresti tuo rungon pimahtaminen.
0