sunnuntai, toukokuuta 05, 2013

Kun kuvaussuunnitelmat menivät pieleen

Huhhuh, nyt tulee myöhäinen postaus (ja samalla valitettavasti kuvaton). Kuten otsikosta saattaa päätellä niin nyt on mennyt joku pieleen. Lauantai meni vielä ihan suunnitellusti, kävin kuvaamassa tanssinäytöksen, mistä voin laitella myöhemmin muutaman suosikkikuvani tännekkin esille. Sain onneksi olla paikalla kenraaliharjoituksetkin, ehti hieman katsomaan asetuksia ja tansseja. Ei tarvinnut ihan kylmiltään lähteä kuvaamaan sentään. Huonona puolena kuitenkin se, että vanha kakkoskamerani on nyt sitten virallisesti viallinen, jonkunnäköistä virtapiirihäiriötä siellä on. Kesti juuri noitten esitysten verran. Käyttää pystyy juuri ja juuri, mutta ei sillä nopeaa kuvaamista tehdä. Elikkäs mitäs nyt sitten? No tietysti sitä täytyy uutta ruveta katsomaan. Ja kalliiksi tietenkin tulee. Tuota vanhaa ei siis voi korjata, se kun on niin supervanha, ettei siihen löydy osia.
 
Sunnuntaina taas piti lähteä sinne Artukaisiin, mutta kaskas aamulla sataa ja kun aamulla ei lähtenyt menemään niin arvatkaa pääsinkö iltapäivällä paikalle. No en laisinkaan, nyt ei sitten auta kuin odotella ensiviikon Kotimäki Derbyä, josko vihdoin sinne sitten pääsisi.
 
Suunnitelmissa olisi nyt siis hankkia käytetty 40D tai 50D, riippuen missä kunnossa nuo vaihtoehdot ovat. Kokonaan uuteen runkoon ei ole rahaa panostaa, ne kun maksavat kuitenkin maltaita. Pitkälti noittenkin kahden kanssa mennään tekniikalla, kumpi on paremmassa kunnossa se otetaan. En halua samantie viedä "uutta" runkoa korjaamoon jonkun vian takia. Luultavasti tämä "uusi" runko myös korvaisi vanhan 30D:n ja nousisi ykkösrungoksi ja tuo toinen tippuisi sitten kakkoseksi.
 
Semmoisia mietteitä tänään näin illalla, toivottavasti ensikerralla kirjoittelee taas mukavammissa merkeissä. Itseäni nimittäin ärsyttää suuresti tuo rungon pimahtaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti