keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

23.2 Seuraeste, Kaarina

Aina täytyy aloittaa jostakin



Ensimmäiset kisakauden kisat. Ainakin minulle. Maneesikuvaamisella mentiin, ja kevyessä ruosteessa oli myös kuvaaja. Samalla muistin myös yhden syyn miksi yleensä inhoan maneeseja, niissä on yleensä vain se yksi paikka mistä voit kuvata, yleisöpääty. Tämäkin vuosi aloitettiin tällaisesta paikasta, kuvattavia esteitä käytännössä kaksi, kolmas todella todella kaukaa. Mikä siis vikana? No, näistä kahdesta esteestä piti käytännössä valita kumman kuvaa suoraan edestäpäin ja kumman hyvin lievästä viistosta edestä.

Eipä ne ajoituksetaan kovin loistavia olleet noin pääasiassa neljän ensimmäisen luokan ajan. Sain ajoituksia, jossa hevosen takajalat vielä täysin maassa ponnistusvaiheessa, tai lasketumiskuvia. Onneksi tilanne helpottui kahden viimeisen luokan ajaksi. Tällöin eräs sininen okseri käntyi siten, että sain siihen aivan mahtavan kuvakulman ja rupesivat ajoituksetkin pelaamaan, kun näkikin niistä hevosten jaloista jotakin! 

Mitä siis voidaan sanoa? No se oli kauden aloitus, tästä eteenpäin ja ylöspäin myös näin kuvaajankin näkökulmasta. Onneksi saatiin ne muutamat onnistuneet kuvat, niin jäi ihan hyvä mielikin päälle. Seuraavaa koitosta kohti siis!








6 kommenttia:

  1. Millä teet noi vesileimat kuviin? Ja näitä on aina tosi kiva selailla, oot tosi taitava kuvaaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on valmiiksi tehtynä tuo vesileimatiedosto koneella, elikkä läpinäkyvälle taustalle tehty teksti. Samalla ohjelmalla tehty, millä kuvat käsittelenkin. Tämän tiedoston sitten aina liitän blogiin tuleviin kuviin yksi kerrallaan muokkauksen yhteydessä :)

      Poista
  2. Kimot hevoset on kyllä parhaita kuvattavia maneesissa! :) Tummanruunikot ja mustat sitten niitä hankalampia. Mutta tosi onnistuneita kyllä nää kuvat mitä laitoit blogiin! :) Estekuvaus on vielä koulukuvausta aavistuksen hankalampi, kun liike on aika paljon nopeampaa kuin koulussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän tuo on, mustat niin kontrastittomia hämärässä, ettei tarkennukset osu ja mitään ei kyllä näykkään. Tälläkertaa kuitenkin onnistuin yhden mustan kanssa, mistä olen aika ylpeä :D Tänne taisi tulla poimittua ensimmäiset mitkä käteen sattui.. hupsis. Oikeen odottelen jo kun maaliskuun lopussa on koulukisat yhdessä aika valoisassa maneesissa, tahtoo jo kuvaamaan taas!

      Poista
  3. Maneesikuvaus herättää suuria tunteita... Kuten ei koskaan, eikä ikinä tule tapahtumaan moista!
    Jännittävintä on, että jokaisen kauden alussa maneesikuvaus ei tunnu niin pahalta idealta. Maneesin päästyä on tullut todettua, että se on huono idea. Valoisassa maneesissa kuvaaminen on koulukilpailuissa ollut ihan hauskaa, mutta täällä idässä on hyvin harvassa niitä valoisia halleja. :c

    http://aaveennet.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurien tunteiden laji!
      Juu, se on jännä miten se aina silloin joskus tuntuu hyvältä idealta.. Niitä huonovaloisia maneeseja onneksi on oppinut jo vähän välttämään. Käy vaan niissä parempivaloisissa, tai no, melkeen riittävä valoisissa. Täälläkään päin ei ole kuin pari suht valoisaa, pimeihin en jaksa mennä edes koittamaan. Uutta maneesia voi aina käydä testaamassa, mutta jos näyttää huonolta niin ainakin minä lähden suorintein kotiin. Maneesikuvaus voi tosin onnistua, jos suostuu tiputtamaan omia standardejaan. Mikä tosin on kovin hankalaa...

      Poista