Aina täytyy aloittaa jostakin
Ensimmäiset kisakauden kisat. Ainakin minulle. Maneesikuvaamisella mentiin, ja kevyessä ruosteessa oli myös kuvaaja. Samalla muistin myös yhden syyn miksi yleensä inhoan maneeseja, niissä on yleensä vain se yksi paikka mistä voit kuvata, yleisöpääty. Tämäkin vuosi aloitettiin tällaisesta paikasta, kuvattavia esteitä käytännössä kaksi, kolmas todella todella kaukaa. Mikä siis vikana? No, näistä kahdesta esteestä piti käytännössä valita kumman kuvaa suoraan edestäpäin ja kumman hyvin lievästä viistosta edestä.
Eipä ne ajoituksetaan kovin loistavia olleet noin pääasiassa neljän ensimmäisen luokan ajan. Sain ajoituksia, jossa hevosen takajalat vielä täysin maassa ponnistusvaiheessa, tai lasketumiskuvia. Onneksi tilanne helpottui kahden viimeisen luokan ajaksi. Tällöin eräs sininen okseri käntyi siten, että sain siihen aivan mahtavan kuvakulman ja rupesivat ajoituksetkin pelaamaan, kun näkikin niistä hevosten jaloista jotakin!
Millä teet noi vesileimat kuviin? Ja näitä on aina tosi kiva selailla, oot tosi taitava kuvaaja! :)
VastaaPoistaMulla on valmiiksi tehtynä tuo vesileimatiedosto koneella, elikkä läpinäkyvälle taustalle tehty teksti. Samalla ohjelmalla tehty, millä kuvat käsittelenkin. Tämän tiedoston sitten aina liitän blogiin tuleviin kuviin yksi kerrallaan muokkauksen yhteydessä :)
PoistaKimot hevoset on kyllä parhaita kuvattavia maneesissa! :) Tummanruunikot ja mustat sitten niitä hankalampia. Mutta tosi onnistuneita kyllä nää kuvat mitä laitoit blogiin! :) Estekuvaus on vielä koulukuvausta aavistuksen hankalampi, kun liike on aika paljon nopeampaa kuin koulussa. :)
VastaaPoistaNäinhän tuo on, mustat niin kontrastittomia hämärässä, ettei tarkennukset osu ja mitään ei kyllä näykkään. Tälläkertaa kuitenkin onnistuin yhden mustan kanssa, mistä olen aika ylpeä :D Tänne taisi tulla poimittua ensimmäiset mitkä käteen sattui.. hupsis. Oikeen odottelen jo kun maaliskuun lopussa on koulukisat yhdessä aika valoisassa maneesissa, tahtoo jo kuvaamaan taas!
PoistaManeesikuvaus herättää suuria tunteita... Kuten ei koskaan, eikä ikinä tule tapahtumaan moista!
VastaaPoistaJännittävintä on, että jokaisen kauden alussa maneesikuvaus ei tunnu niin pahalta idealta. Maneesin päästyä on tullut todettua, että se on huono idea. Valoisassa maneesissa kuvaaminen on koulukilpailuissa ollut ihan hauskaa, mutta täällä idässä on hyvin harvassa niitä valoisia halleja. :c
http://aaveennet.blogspot.com
Suurien tunteiden laji!
PoistaJuu, se on jännä miten se aina silloin joskus tuntuu hyvältä idealta.. Niitä huonovaloisia maneeseja onneksi on oppinut jo vähän välttämään. Käy vaan niissä parempivaloisissa, tai no, melkeen riittävä valoisissa. Täälläkään päin ei ole kuin pari suht valoisaa, pimeihin en jaksa mennä edes koittamaan. Uutta maneesia voi aina käydä testaamassa, mutta jos näyttää huonolta niin ainakin minä lähden suorintein kotiin. Maneesikuvaus voi tosin onnistua, jos suostuu tiputtamaan omia standardejaan. Mikä tosin on kovin hankalaa...