Surullista pohdiskelua

Mitä sitten kun Idaa ei nää ole?

Olen tässä viimeaikoina pohdiskellut asiaa, että mites sitten minun kehitykselle käy kun Idaa ei enää ole? Kun katsotaan tosiasioita silmiin, niin Idahan täyttää tänävuonna 21. Vaikka se onkin aivan mielettömässä kunnossa ja on henkisesti kuin kymmenenvuotias, on se kuitenkin jo iäkäs. Tokihan se saattaa hyvinkin pysyä muutaman vuoden vielä oikeinkin hyvässä kunnossa, pystyen viemään minuakin eteenpäin vielä, mutta entäs sen jälkeen. Jossain vaiheessa silläkin alkaa ikä näkyä aivan varmasti, ja eläkkeelle lähtö kutsuu.

Faktahan on se, että tässä kohtaa myös oma kehitykseni tyssää kuin seinään. Tietenkin voin kehittyä ratsastuskoululla ja Ronin kanssa, mutten kuitenkaan ihan samalla tavalla, se on sellaista pientä "ylläpitävää" kehitystä. Ida on näistä kaikista pisimmälle koulutettu, ja sen kanssa pääsen käymään kouluvalmennuksissa halutessani parillakin eri valmentajalla. Näen myös hyvin epätodennäköisenä löytäväni vastaavan tyyppisen liikutus/vuokrahevosen, jonka kanssa pääsee yhtä säännöllisesti käymään tunneilla niin, että ratsastaja kehittyy.

Tokihan toivoa voi aina ylläpitää, ja tottakai toivotaan Idan pistelevän menemään tuossa vielä pitkään. Vuosi taikka parikin olisi vielä ihan positiivista, ja tämän jälkeen toivoisin itsenikin olevan jo opiskelemassa, minkä seurauksena (köyhänä opiskelijana) myös tuo ratsastusharrastus luultavasti kuolisi aivan minimiin hetkellisesti. Opiskelujen jälkeen kun sen toivottavasti saisi taas herätettyä henkiin. Ja tietenkin aina voi toivoa sopivan vuokrahevosen löytymistä, jos sitä joskus kuitenkin kävisi yhtä hyvä onni.

Kaikkein loogisintahan kehittymisen kannalta olisi hankkia oma elukka, mutta tuohon eivät omat rahkeet, varat ja aika tule vielä moneen vuoteen riittämään. Tämä monen unelma on siis näin ylivedetty mahdollisuuksien listasta. Katsotaan sitä sitten uudestaan kun on koulutus, työpaikka ja elämä tasaisesti raiteillaan.

Nyt kuitenkin pitää keskittyä nauttimaan näistä vuosista ja saatavilla olevasta opista. Otetaan kaikki hyöty irti, korjataan ja parannellaan istuntaa, kitketään pois virheitä ratsastuksesta, opitaan ehkä jotain uuttakin. Ja ennen kaikkea, nautitaan yhteisestä ajasta. Tuohon kaikkeen koitan seuraavan vuoden kiteyttää, tai ainakin kesän loppuun saakka. Niin pitkään kun hevosenselkään pääsee kiipeämään ja ratsu tykkää ja jaksaa töitä tehdä.

Loppuun vielä lausahdus mitä olemme Idan omistajan kanssa naureskelleet:

Se hevonen tykkää niin paljon työnteosta, että juoksee töissä varmaan vielä toinen jalka haudassakin.

Toivotaan siis, että Ida jaksaa ja elää vielä pitkään