Viimeaikoina ei ole noista omista ratsasteluista tullut paljoa kirjoiteltua. Viimeviikot ovat kuitenkin olleet siitä erikoiset, että olen ollut lähes jokapäivä jonkun hevosen selässä. Viikko-ohjelmani on ollu siis seuraavanlainen:
vko 4 (27.1-2.2)
ma - Volna
ti - Volna
ke - Roni
to - ei yhtäkään! Mikä vapaapäivä
pe - ratsastuskoulun tunti
la - yllätyskäynnillä Ronin selässä
su - valmennus ratsastuskoulun ponin kanssa
vko 5 (3-9.2)
ma - Volna & Prinssi
ti - Volna
ke - Roni
to - ei ketään
pe - ratsastuskoulun tunti
Volnailua
Paljon on siis ollut tekemistä. Volnan kanssa ollaan taivuteltu ja notkistettu mammaa, jolla onkin ollut aika reippaasti energiaa. Oma moottori on toiminut mukavasti, ja nyt viikolla 5 kun kenttäkin on antanut myöten, niin ollaan päästy ottamaan vähän laukkaakin. Vasemmalle töitä riittää, oikea laukka sujuu jonkin verran paremmin. Siitä siis vain eteenpäin, tästä lähtien omistajan pitäisi taas itse päästä selkään, jotenka sitten vaan seuraamaan heidän edistystään.
Roneilua
Ronin kanssa meillä taas on mennyt aika vaihtelevasti. Viikon 4 keskiviikkona poni oli muuten aika hyvä, pölöilyt on taas loppuneet ja keskittymiskykyä löytyy, mutta se vasen laukka oli jälleen aika huonoa. Sitä sitten työstettiin ja lopulta ihnan inan verran paremmaksi se tuli. Kovin tyytyväinen en silti ollut tuohon laukkaan. Tämä taas harmittaa, koska se laukan huonous peitti taas mielessä alleen kaiken muun hyvän.
Positiivisena yllätyksenä lauantaina Roni oli sitten aivan super! Käytiin tosiaan sitä siinä aijemmin kuvaamassa, ja sitten pienen säätämisen jälkeen nousin sen selkään vähän työskentelemään. Oletimme silloin ponin vähän pölöilevän, olihan sillä paljon energiaa, mutta se kanavoikin kaiken työntekoon. Huippua! Suureksi yllätykseksi myös vasen laukka pyöri ja oli todella hyvää, olin aivan supertyytyväinen ja lähdettiinkin tallilta hyvin mielin kotiin.
![]() |
Meille tuli ponin kanssa vähän erimielisyyksiä, tuloksena hetkellinen tikitiki ravi :D |
Ratsastustunti ja valmennus - Kroko
Ratsastuskoulun tunnilla viikon 4 puolella menin sekä tunnin, että valmennuksen Krokolla (yllätys, yllätys). Poni oli ollut lyhyellä saikulla pinen polkeman takia, jotenka se oli seisoskellut koko alkuviikon. Alla oli siis mukavan virkeä tapaus, millä ravi meni puolet ajasta pinkomiseksi ilman kunnollista tahtia. Sitä siinä sitten paranneltiin, pikkuisen ratsastettiin energioita pois ja haettiin tahti takaisin.
Valmennuksessa taas poni oli yllättävänkin hyvä. Se ei ollut enää niin energinen, mutta moottoria löytyi kuitenkin sopivasti. Kertaalleen sitä piti jopa "säikähtää" koiran ulkoiluttajaa ja jotkin ihme kevätjuhlaliikkeet toistaa kahteenkin kertaan siitä samaisesta kulmasta. Kierroksia tuli myös sen verran, ettei pysähdyksetkään meinanneet onnistua. Eihän sitä tämmöisenä päivänä seistä voi! Kokonaisuudessaan kuitenkin erilaiset väistöt ja pinenet lisäykset menivät aika jees, ja olin tyytyväinen kun ponia ei tarvinnut puskea jatkuvasti eteenpäin.
![]() |
kuva aiemmasta valmennuksesta viikon parin takaa |
Prinssi
Tämän kaiken jälkeen (ja voin myös veikata, että edessä olevan tunnin ja Ronin ratsastuksen lisäksi) hauskin ja yllättävin kohta koko viikossa oli kyllä tuo viikon 4 maanantai ja Prinssin selkään kiipeäminen. Kyllä, prinssi on shetlanninponi, ja ei, se ei kuollut tuohon kertaan kun siellä kävin. Ida itse toipuu nielurisaleikkauksesta, ja koska kukaan prinssin pienistä liikuttajista ei päässyt sitä menemään (ponilla on kaiken lisäksi laihdutuskuuri menossa, eli liikkua pitäisi), hyökkäsi ida kentälle minun ollessa volnan selässä ja kysyi viitsisinkä tuon prinssinkin selkään kiivetä ja laittaa sen vähän töihin. Tehtiin prinssin kanssa pohkeenväistöjä, avomaista menoa ja peruutusta (jota se noin normaalioloissa inhoaa ja peruuttaa pelkillä etujaloilla) kaikissa onnistuen yllättävän hyvin. Lisäksi haettiin kunnon työskentelyä, nyt ei voi juosta pää viidentenä jalkana menemään. Laukassakin siis täytyy laukata, eikä vaan juosta, samalla lailla raviin tahti ja takajalat alle. Ja on meillä siinä varsinainen kouluponi! Oli aika hauska tapaus ja liikkuikin todella kivasti. Harmi kun ei ole tuon suurempi, muuten vietäisiin se Idan kanssa kouluradoille!
Kuva kaapattu viedolta ja Idan blogista, pahoittelemme laatua |
Nyt vielä odotellen loppuviikon tuntia, keskiviikon Roneilua, ja katosotaan miten Volnan kanssa käy tänään. Siltä kun pitäisi ratsastaa vähän energioita pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti