![]() |
kuvista iso kiitos Essille :) |
Olitiin Idan kanssa lauantaina valmennuksessa ja saatiin puoliksi käky, puoliksi kehotus, pistää kanget päähän. Tilannehan on nyt siis se, että toinen meilläpäin käyvista valmentajista (joka on Idan kanssa tehnyt töitä koko hevosen iän ajan) on ottanut hommakseen opettaa mulle kangilla ratsastuksen nyt vielä niin kauan kun hevosessa henki pihisee, tämä valmentaja käy täällä vaan harmillisen harvoin. Idan saikkuilun takia en kuitenkaan ole noilla härpäkkeillä päässyt menemään kuin nelisen kertaa ennen tätä valmennusta, joten kyllä, vähän jänskätti mtäs tämä toinen (useammin käyvä) valkku sanoisi ideaan.
No eipä tuo asiasta mitään todennut! Saatoin siis huokaista helpotuksesta. Ainoa kommenttikin mitä sain ihan vain muutaman kerran, oli bridongi ohjan lyhentäminen. Ohjat mulla tosin muutenkin tuppaa aina välillä vähän pitenemään turhan paljon. Eli ihan jees näin vasta viidenneksi kankikerraksi.
![]() |
Törökorvat ♥ |
Teimme paljon voltteilua ja jonkun verran avoja. Jossain vaiheessa lisättiin pituushalkaisijalle tehtyy avoon kaksi volttia, ja meillä tahti pyrki vähän pettämään. Varsinkin kun meinasin noiden ohjien kanssa mennä ihan sekaisin, kun piti siinä samalla vahtia tahtia, lyhentää bridongia ja pitää ohjat vielä järjestyksessä. Avot itsessään menivät oikealle ihan jees, vasemmalle pyrki hieman liukumaan liikaa väistön puolelle, mutta tuokin saatiin nätisti korjattua pidätteillä ja pohkeella vahtimalla.
Laukoissa keskityttiin nostoihin, pyörivyyteen ja suoraan laukasta käyntiin siirtymiseen. Saatiin kehuja laukannostoista, Ida teki ne todella hyvin ja lähti kunnolla takaata eteen suoraan pyörivään laukkaan. JES muistankin ajatelleeni. Laukka-käynti siirtymiset menivät sitten vähän 50-50, välillä tuli hyviäkin, mutta osassa kuski irtosi satulasta ja hepo pääsi etupainoiseksi eikä siirtymisestä tullut niin hallittu kuin haettiin. Nyt pitää harjoitella tuota satulaan liimautumista oikein olantakaa siirtymisten yhteydessä!
![]() |
nou hätä, ei ole aito huppari. 5e turkin tuonti :D |
Harmittaa vain, kun kenttä ei ollut ihan niin hyvä kuin toivottiin. Hieman kovaksi tuo oli jäänyt. Valkkukin totesi Idan varovan sitä pohjaa aika tavalla, ja kyllähän se sinne selkäänkin tuntui. Nyt niitä kunnon plussakelejä peliin siis kiitos! Nyt sitten varmaan treenaillaan muutama kerta noitten kankien kanssa, ja sitten saapuukin tämä harvemmin käyvä valkku paikalle ja katsotaan mitä silläkertaa taas opitaan! Oikein odotan hänen yksityistuntejaan jo nyt.
Idan jälkeen meninkin sitten vielä Volnan selkään, kun omistaja ei itse päässyt tuona päivänä tallille. Hyvin jäykkähän tuo tamma oli taas, jotenka keskityttiin suurimmaksi osaksi vaan taivuteluun ja notkisteluun. Pintä tulosta saatiinkin, mutta enemmän työtähän tuo vaatisi. Mikä oli positiivista, niin laukka oli paljon parempaa kuin kuukausi, pari sitten. Tyytyväisiä siis siltä osin ollaan.
![]() |
se on vaan niin älyttömän kokonen... |
![]() |
omat jalat hups... mut volna oli niin jees et oli pakko pistää :) |
Varmaan teillä sää on tuollainen! :D Meilläpäin oli hetken aikaa mutta tais takatalvi iskeä... tosi kivoja kuvia ja selkeää, luettavaa tekstiä! :)
VastaaPoistaSää olikin sitten tuollainen tasan lauantain (onneksi sentään :D). Voin kertoa että tällähetkellä on kaamea loska ja kokoajan tihkuu vettä, sekä taivas täynnä harmaata pilveä. Vois tuo kevät jo tulla!
PoistaKovin on talvinen sää teillä!
VastaaPoistaMutta aivan mahtava blogi ja ratsastat tosi hyvin :)
Kiitos paljon, vaikkei sitä hirmuisesti kuvista nyt nääkkään :)
PoistaTäälläpäin suomea talvi tosiaan kesti viikon/kaksi, sen jälkeen on ollut vain jäistä ja kylmää viimaa, lumesta ei tietoakaan.
kiva postaus ! :)
VastaaPoistaKiva postaus, ihania nuo isot kuvat (: Olispa täälläkin tuollanen keväinen sää, mutta takatalvi iski.
VastaaPoistaEn haluaisi olla pilkun viilaaja, mutta muutama kirjotusvirhe tuolla vähän häiritsi (ettenkö itse olisi koskaan sokea omille virheille ). En tiedä mutta itse pyrin lukemaan koko postauksen ennen julkaisua vielä kerran läpi, vaikkakin postaus tuntuu siinä vaiheessa jo tökkivän. :)
Juu hyvin saattaa olla pari virhettä aina sillontällön seassa, itekkin luen 2-3 kertaa läpi mutta silti sinne sujahtaa aina joku kipale niitä :D
PoistaIhania kuvia :)
VastaaPoistaKuvista saamme kiittää Essiä :)
PoistaMie ootan innolla miltä tuun näyttää Lassen selässä, kun se on tosiaan sen 175cm ja minä vain 159cm :D Mut hienolta näyttää meno molemmilla hevosilla! :) Kunpa pääsis itsekin pian valmennuksiin!
VastaaPoistaNo te vasta hupaisalta varmasti näytätte :D Tosin en tiedä kuinka leveä se lasse on, tuo volnahan on leveyssuunnassakin todella suuri, tommonen raskasrakenteinen kun on, joten se lisää vähän tota efektiä :D
Poistaja kiitos, Idan kanssa sain jonkun aikaa sitten semmosen "ahaa!!" efektin, minkä jälkeen rupes oikeesti tuntumaan siltä, että ollaan samassa veneessä eikä niin että mä koitan vaan pysyä mukana :D
Volna on kiva jättiläismammutti nois kuvissa, eihän se oikeesti oo noin iso, eihän? :Dd
VastaaPoistaMutta kiitos jälleen kovasti <3 seuraavan kerran kun sä selkään kiipeät on toivonmukaan meidän arki sen verran rutinoitunut, ettei jäykkyytä olis enää havaittavissa:)
Sori Iina, on se ainakin mun jaloille + teiän satula vetää mun jalat ihan ihmeelliseen asentoon väkisin, kun ne jalustinhihnat on niin edessä, minkä seurauksena näytän vielä lyhyemmältä :D ja se ois tosi mukavaa! Sehän oli sillon yhessä vaiheessa jo vähän letkeempi, nyt uudestaan menny vähän huonommaksi mut eiköhän se siitä! :)
PoistaMoikka! Huomasit varmaan tunnin alussa ponin joka oli kentällä niin itse olin selässä ja en tiedä että tiedätkö tätä kyseistä ponia, mutta kuitenki Repa. Ajattelin jos sulla olisi kuvia ponista, niin olisi kiva nähdä :D?
VastaaPoistaNää kuvat on Essin ottamia, itse olen siis ponien selässä, eikä kuvia ole omalla koneella muisa :) Ja teitty ny repan tiedän, joka kerta se tulee nähtyä kun talliin kävelee :D
Poista