Mitä näistä kisoista oikein osaisi sanoa, kokonaisuutena erittän positiivinen fiilis vaikka vain lauantaina paikalle pääsin. Mahtava sää, kiva tunnelma ja jäätelöäkin saatiin. Kuitenkin, kun taas mennään itse pääasiaan, eli kuviin, ei ollakkaan enää niin kivalla pohjalla. Tuona päivänä ei oikein onnistunut ja syitä on monia:
- Valotus - Kuvaamisen kannalta Turku on inhottava paikka, sillä yleisölle tarkoitetulla alueella pysyessäsi kuvaat lähes koko päivän joko todella pahaan vastavaloon, tai voimakkaaseen sivuvaloon. -> kuvat varsin karmaisevia valotuksiltaan näillä taidoilla.
- Ajoitukset - En sitten onnistunut okserien ajoituksissa ollenkaan! En tiedä mistä kiikasti, onko talven ruostetta vielä kun estekisoja ei pahemmin ole tullut kuvattua, mutta olin kokoajan inan verrana liian ajoissa ja kuvat jäi vähän.. no tyhmän näköisiksi. Pahimmillaan hevosen pää jäi tolpan taakse piiloon vaikka kulman piti olla sellainen, ettei olisi jäänyt
- Edestäpäin otetut kuvat - Kyllä, vaikka itse tiedostan, että suoraan edestä otetut hyppykuvat ovat kamalan näköisiä, otin niitä silti kun monia muita vaihtoehtoja ei ollut ja halusi kuvata muutakin kuin yksittäistä estettä. Saliitakoon tämä siis tämän yhden kerran.
Kuitenkin vaikka tuntuu siltä, että tuo ei kuvaamisen kannalta mennyt ihan putkeen, niin muutamia positiivisiakin asioita voin kuvien suhteen sieltä poimia. Ensinnäkin viimeisessä luokassa oli yksi este, miltä rupesi valotuksien kannalta saamaan jo todella kivojakin kuvia. Pienen treenin jälkeen myös ajoitukset viimeisessä luokassa alkoivat toimia paremmin, joten eiköhän täältä vielä nousta! Toisena oli uudenlaisten kuvien ottamisen testaaminen. Koska kuvattavia esteitä oli todella vähän, päätin koittaa "kaikkea kivaa" hieman takaviistossa olevalla trippelillä. Lopputuloksena pystykuvia trippelillä, jotka jostain kumman syystä näyttävät omaan silmään itseasiassa aika hauskoilta.
Nyt sitten tästä eteenpäin ja ylöspäin. Seuraavaksi olisi päätettävä lähdenkö taistelemaan Ypäjän juhlakentän vastavalon kanssa, vai lähdenkö tähän lähelle Kotimäelle seuraestekilpailuihin. Saa siis nähdä kuinka ajoissa jaksan herätä. Myös toinen ilmoitus asia on. Nimittäin ypäjän kisaviikon reissu on nyt peruttu sitten muun kuin viikonlopun osalta. Sain yllätyksekseni kutsuja pääsykokeiden toisiin vaiheisiin yliopistoon ja ne osuvat pitkälti samaan aikaan kisaviikon kanssa ja täytyy töistä kertyneitä lomapäiviä käyttää noihin pääsykoepäiviin. Josko minkäin nyt viimein pääsisin opiskelemaan itselleni sen ammatin kun haluan! No jos ei vielä tänäkään vuonna, niin ensivuonna jälleen uudestaan.
Tässä teille muutamia esimerkkimuutoksia, kuinka paljon näitä kuvia tässä tilanteessa joudun käsittelemään (Ja uskokaa pois, nämä pari esimerkkiä ovat niitä helpoimpia ja parhaasta päästä. Kaikkein kamalimpia en edes kehtaa esitellä). Perään laitan myös muutamia ihan ok onnistuineita otoksia.
![]() |
klikkaa nähdäksesi suurempana |
![]() |
klikkaa nähdäksesi suurempana |
![]() |
Viimeisessä luokassa oli sitten jo yksi este, jossa kivat valot ja hyvä kuvakulma! |
Ja lopuksi vielä muutama trippelitestailukuva. Kuvat on tarkoituksella hieman eri ajoituksilla hypyistä. Näiden lisäksi oli muutamia vaakakuvia, mutta en kokenut niihen onnistuneen tarpeeksi hyvin.
Missä kuvaat seukit kisat?
VastaaPoistaSeuraavat taitavat olla Ratulla olevat estekisat helatorstaina :) ja niihin meno on varmistunut, kunhan vaan ilma ei ole aivan kamala.
Poistaratulla?
PoistaSiis mikäli ymmärsin kysymyksesi oikein, eli missä kuvaan seuraavia kisoja, niin Ratun tallilla Liedossa/loukinaisissa on helatorstaina Alue-estekilpailut ja sinne olisin suuntaamassa :) Korjaa toki, jos jotain muuta kysyit, tuo sana "seukit" vähän hämää :D
PoistaOlitko tänään kitimäellä? :)
VastaaPoistaEn valitettavasti päässyt paikalle. :/
Poistanoh harmi :( olin niin odottanut.. no pitää toivoa että osuu joskus toiste
VastaaPoistaNiinpä, joskus vain käy niin ettei pääse. Josko joskus toiste siis törmätään samoihin kisoihin. Eiköhän se suht mahdollista ole, on niitä sen verran paljon kesässä :)
Poista