Kuvata, mennä, tehdä, toteuttaa, ideoida. Hirveästi siis tekisi mieli. Yhtäkkiä sillointällöin viikonloppuisin kuvaaminen ei tunnu riittävän, tosin aikaa sen enempään ei ole, eikä tule hetkeen olemaankaan. Nyt on muutama viikonloppu onneksi sovittu täyteen kuvaamisia (joista yksi aloittaa uuden projektin, mikäli saan rekvisiittaa tehtyä lauantaina!), kamera kulta I am coming soon!
Vuoden ensimmäiset kisatkin on jo kisattu, harmi etten itse päässyt suunnitelmista huolimatta paikalle mukaan. Näillä näkymin oman kisakuvauskauteni aloitan joko 15.3 tai 22.3, niitä odotellessa. Siitä sitten kiireisimmät kuukaudet taitavat olla touko- ja elokuu, mikäli joku keksii mm. kesäkuulle lisää ohjelmaa, niin vinkkejä otetaan vastaan!
Millä perusteella sitten lähden tiettyihin kisoihin kuvaamaan, mikäli pitää kahden paikan väliltä valita? Tätä minulta on muutama ihminen kysellyt ja ajattelin vähän selvittää asiaa.

Joskus kuitenkin ne kaikkein kiinnostavimmat kilpailut ovat kaukana, ja niihin on autottoman vaikea kulkea. Tällöin tulee valittua kisoja lähiseudulta, johon voi pyytää tuttua heittämään tai pääsee jollakin toisella konstilla. Tällöin ei tasollakaan niin väliä ole, katson sen paikan jossa on kiva määrä lähtöjä ja mahdollisesti kiva paikka kuvata. Joskus koitan bongailla listoilta tuttujakin, jos heidän suorituksiaan menisi jännittämään.
Lista on kuitenkin vähän jäävi. Ikinä en ole mm. päässyt kuvaamaan lännenratsastusta, valjakkoa tai hiihtoratsastusta. Elikkä mikäli mahdollisuus tulee lähteä katsomaan vähän jotain erikoisempaa menoa, niin sinne kyllä pyritään lähtemään. Joskus tulee myös todettua, että tuolla kentällä 1 on auringossa huono kuvata, tuolla parempi, tuolla taas hyvä hämärällä jne. Tällöin tulee ihan omia hermoja säästääkseni lähdettyä siihen paikkaan, jossa kuvausolosuhteet ovat mukavemmat.
Mites muuten, mietiskelin tässä että olisiko teistä kiva nähdä noista kuvausprojekteista kuvan käsittelyn ja oton vaiheita? Muutamasta projektista tulee kuitenkin esiteltyä vain yksi/kaksi kuvaa per kuvauskerta.
Mua ainakin kiinnostaa ihan kaikki mitä vaan keksit noista kuvausprojekteista kertoa! Mitä yksityiskohtaisemmin sen parempi:)
VastaaPoistaMahtavaa, pitää koittaa mahdollisimman laajasti saada jatkossa juttua niistä esille. Vähän yliopisto painaa päälle, niin rajoittaa aikaa mutta mahdollisimman paljon kuitenkin :)
PoistaJoo komppaan ylempää! :) Mäki haluisin päästä kuvaamaan useemmin, valitettavasti ylppärit vaa punkee päälle, enkä kovin tykkää tästä maneesikaudesta ihan vaan kalustoni takia, joten kenttäkelejä odotellessa!
VastaaPoistaOnnea ylppäreihin! Hyvin ne menee :)
PoistaJa maneesikausi on maneesikausi, pitää vaan toivoa että löytää ne kivat maneesit. Itseä polttelee erilaiset kuvausideat toteutuksineen. Tosin rekvisiitan tekeminen on mulle se pikkuinen ongelma :'D
Kiitos! Ja joo, mun kotitallilla kun on kaks maneesia ni toisessa on ihan tosi kiva sininen ja suht kirkas valo, mutta se on pienempi ja siinä suuremmassa on sitten ihan keltaset ja osaks palaneet valot, ja siellä tietysti kisat aina järjestetään :-D ei oo mielenterveydelle hyväks tollaset maneesit ei.
PoistaMulla ei taas oo nyt yhtää kuvausideoita, vaikka mulla on niitä yleensä useempiakain takataskussa. Sekin on vähän tylsää :D Rekvisiitta on kyl kans semmonen riesa.. Ei niistä ikinä tuu sellasia mitä unelmissa kuvittelis ja sitä kautta ei kuvistakaan tuu niin kivoja! Mutta kyllä sä saat jotain väännettyä varmasti :)!
Olisi kiva jos saisit joskus ns. "Kulisseissa" postauksen eli joku kuvaa sinua ja tekemistäsi :D jos ymmärsit!
VastaaPoistaYmmärsin kyllä! Ja tällaisia olen halunnut toteuttaakkin. Ainoa ongelma on, että yleensä paikalla on vain minä sekä heposen omistaja, elikkä kolmatta käsiparia toiselle kameralle ei löydy. Pikkuputkella, kaukolaukaisimella ja kolmijalalla tietty voisi onnistua, mutta tällähetkellä suunnitelmat vaativat että käytän itse lyhyempää putkea.. mutta katsotaan jos jotain keksin!
PoistaOlipa taas hienoja kuvia postausta kuvittamassa! Täällä myös yhdytään tulevien postausten osalta ylempiin kommentteihin, eli projektipostauksia, "Kulisseissa" -postauksia sekä kaikenlaisia kuvanotto- ja -muokkausjuttuja, kiitos :)
VastaaPoistaToivottavasti saamanne pitää ;D mun pitää ilmeisesti ruveta kehittelemään jotain todella luovaa, että saan otettua "kulisseissa" kuvia itse samalla kun kuvaan!
PoistaLaita ehdottomasti myös materiaalia kuvausprojektien käsittely/suunnittelu/toteutusvaiheista, niitä minä ainakin mielelläni lukisin! :)
VastaaPoistaKoitan saada jotenkin järjestymään kuvamateriaa näitten toteutuksesta! :) Itse käsittely onkin sitten helpompi tuoda esille :)
Poista