![]() |
Pithän sitä ny yks laittaa mustavalkoseksi! Tästä on olemassa myös värillinen versio, ja on samasta tilanteesta kuin ihan ensimmäinen kuva. |
Projektin yhteydessä otettiin hveosesta myös muutama pääkuva omistajalle mahdollista taulua varten. Emme halunneet suitsia mukaan kuvaan, joten pähkäilimme hetken, miten saisimme hevosen pysymään paikalla suhteellisen turvallisesti. Päädyimmekin virittämään riimunaruista ja normaalisti riimuun tulevista seinäkiinnikenaruista löyhän esteen tallin ovelle, siten että se hieman laskee keskeltä, jolloin se ei tule mukaan hevosen pääkuviin (tätä käytettiin myös projektin aikana). Tamma tosin muutaman kerran päätti, että nyt olisi kiva mennä takaisin karsinaan ja löntysteli sinne rauhaksiin.
Tuota sidottu projektia en edeltävässä postauksessa muuten tajunnut sen enempää avata, mikä sen perimmäinen idea oli. Uskon kuitenkin, että moni sen aika kivasti ymmärsi. Ajatuksena oli siis esittää hevonen jotenkin erilailla ikään kuin vangittuna, pyydystettynä, kahlittuna tms. näin lyhyesti kiteytettynä. Narun loppuminen tosiaan vähän vain haittasi lopputulosta.
Päivän lopuksi käytiin vielä vähän pellolla hölkkäämässä. Tai eihän tätä nyt ihan loppupäiväksi voi sanoa, lähdin seitsemältä aamulla ajamaan kohti tämän kaverin tallia (kiitos laina-auton), ja kahdeksalta olin perillä. Siinä testailujen jälkeen aloitettiin sitten kuvaaminen puoli yhdeksän aikaan. Kaikkea hullua sitä joskus tekeekin kuvien eteen! Kuitenkin, saatiin muutamia aika kivoja perinteisiä peltokuvia. Jonkin verran olin valotuksen kanssa mokaillut, ja lumeen piti palautella vähän sävyjä, meinasi sen verran valkoiseksi tuo päästä. Hieman nuo jävät myös sinisen sävyisiksi, olisin tuon valkotasapainon kanssa voinut olla käsittelyvaiheessa tarkempi.
![]() |
Näitä on muuten yllättävän vaikea ottaa siten, että pysyvät tarkkoina. |
![]() |
Ihmettelettekö mikä kuva tää oikein on? No voin kertoa etten itsekkään tiedä. Kuitenkin jotenkin hullulla tavalla pidän siitä, jotenka pakkohan se oli tänne perään yllätyksenä tunkea. |
Tässä lähiaikoina olisi tarkoitus kaverin kanssa testata kuvaamista taulun kehysten/ itse tehtyjen keppikehysten läpi. Haluan testata tätä etukäteen, ennen kuin menisin sen virallisesti tekemään erään ihmisen ja hänen hevosensa kanssa nyt talvella, tai mahdollisesti keväämmällä kun omenapuut taas kukkii. Idea tähän tuli tältä ihmiseltä, on hirveän mukavaa kun kuvattavilta sataa välillä ideoita, omat eivät aina riitä hirveän pitkälle, varsinkaan jos on inspiraation kuivakausi. On myös kiva tietää, että tällöin kuvattava saa teemaltaan ainakin lähemmäs sellaisia kuvia kuin haluaa. Samalla on omalla tavallaan mielenkiintoista lähteä rakentamaan jonkun toisen idean pohjalta, välillä tuntuu että kuvasta tulee tällöin monipuolisempi, kun siinä on kahden ihmisen näkemyksiä ja ideoita. Toivotaan nyt, että keksin jostain jotkin halvat ja kivannäköiset kehykset (oiskohan ikea tässäkohtaa kaveri?), tai että saamme askarreltua kepeistä jotakin suhteellisen ok näköistä.
Toi vika kuva oli kyllä mahtava. :) Se on niin... omituinen. Eli hyvä.
VastaaPoistaSe oli omituinen, ja jäi myös mieleeni. En vain voinut olla julkaisematta sitä :D
PoistaOih löysin sun blogin itseasiassa Siirin blogin kautta ja nousi kyllä heti lemppariblogien joukkoon :-) Luin tässä pitkin päivää kaikki sun viime vuoden postaukset, ei kaduta! Tykkään niin hirveesti tän tyyppisistä valokuvausblogeista, ja sun kuvat, ah, en edes alota hehkuttamista :-D
VastaaPoistaOhho mikä urakka! Olen aika otettu tästä, kiitos kivasta kommentista :) Tervetuloa siis vain ihmettelemään niitä toimivia ja ei niin toimivia ideoita!
PoistaOn kyl tosi jännä tää sun uus blogimalli, tykkään ite mut vähän on vielä ymmärtämistä et mistä pääsee mihinkin mut eiköhän se siitä :D + tosi kivoja postauksia tullut ja kiinnostavia :) ihania kuvia !
VastaaPoista