Valitettavasti tästä ei tule esiin välivaiheita. Tein tämän eräänä iltana pitkän pohdinnan jälkeen, enkä ottanut niitä ylös. Idea kuvan tekemiseen joka tapauksessa lähti tuosta taustakuvasta. Leikin eräänä iltana vesiväreillä, ja kuvasin kun värit pikkuhiljaa vajosivat ja hajosivat veteen. Kun sain kuvat koneelle näkyi hajoavien vesivärien päässä selkeitä kärkiä. Samalla idea syttyi päähän, hevosethan voisivat ikäänkuin vetää värejä perässään. Minulla ei kuitenkaan ollut alunperin sopivia hevosenkuvia, joten koitin kuvan värejä käyttäen levittää/piirtää siihen hevosennäköisiä olioita. Eihän se tietenkään onnistunut. Yllätys yllätys.
Tilaisuus toteuttaa tämä oikeasti kuitenkin ilmestyi nopeammin kuin ajattelin. Siiri kutsui minut kuvaamaan Beedaa, ja päästettiin se kentälle vapaaksi. Näistä kuvista löytyikin sitten sopivasti variaatiota tämän toteuttamiseen. Nyt siellä uiskenteleekin sitten monta "pikkubeedaa" omassa maagisessa maailmassaan.
Mitä pidätte? Onnistuinko sulauttamaan hevoset tarpeeksi sujuvasti kuvaan?
Samalla tämä oli blogin postaus nro. 200!
Samalla tämä oli blogin postaus nro. 200!
Mun rakkauspakkaus ❤️
VastaaPoistaKuvauksellinen rakkauspakkaus ;)
Poistakiva postaus!:)
VastaaPoistahttp://pinja-sofia.blogspot.fi/
Hieno! Sinulta eivät ideat lopu :)
VastaaPoistaUsko pois, kyllä ne loppuu jossain vaiheessa:D nyt ollaan vaan vielä niin alussa ettei tarvitse ihan hirmuisesti keksiä.
Poistaälyttömän hieno ! :)
VastaaPoistajos muuten saa ehdotella jotain postausideoita (en muista oliko sulla sellanen kysely joskus :D) niin haluisin mielelläni nähdä sellaisen että vieressä on alkuperäinen kuva sitten toisella puolella muokattu kuva. Ja sit jos selostaisit mitä sä kuvissa yleensä korjaat ja muokkailet ja sit jotain kuvia kans mis näkyy se ero :D
Kiitos, ja juu yksi ainakin on tässä lähiaikoina ollut, mutta tottakai teen sellaisia lisää jos kiinnostusta vain löytyy. Voin koittaa tuossa jossain kohtaa useampaankin postaukseen tällaisia vertailuja laittaa :)
PoistaWau! Todella upea kuva! :)
VastaaPoistaWaaau, tosi magee! Noi Beedan kuvat sopii ihan tosi hyvin tohon :)
VastaaPoistaHarmi kun oot niin kaukana, ois ihan huippua saada sun ottamia kuvia tosta omasta elukasta. :)
Kiitos!
PoistaMeinasin ensin todeta, että eihän sitä ikinä tiedä missäpäin tulee luuhattua, josko sinnekkin eksyisi. Kunnes katsoin missäpäin Varkaus on...5h matka :D Muthei, bongaa jotkut isot kisat sieltä, ni voisin niitä tulla kattomaan ja sitten samassa sysyssä pikku kuvaushetki Kallelle ;) Tulis semmonen koko viikonlopun reissu suoritettua.
Joo no tää on täällä perähikiällä kaukana kaikesta, harvemmin tänne ihan sattumalta eksyy... :D mut joo! Pitää ehottomasti kattoo millon ois tässä lähistöllä isommat kisat nii tuut sitte viikonlopun viettoo savoon! :D
Poista