sunnuntai, toukokuuta 31, 2015

Jumping Festival Lieto 23-24.5


Nyt on taas yhdet kaksipäiväiset kisat käyty kääntymässä, ihan ok menestykselläkin. Mitään kivoja erikoiskuvia en noilta kahdelta päivältä saanut, mikä vähän harmittaa. Nuo ns. "erikoisemmat" otokset kun piristää sitä omaa tekemistä huomattavasti. Kokonaisuudessaan kuitenkin ihan kivoja kuvia, vaikka tuolla Kotimäessä valot onkin välillä aika hankalia. Suurinta päänvaivaa tosin tuotti 100cm Derby luokka, johon ei millään meinannut keksiä sopivaa kuvauspaikkaa. Erikoisesteitä oli vaikka mitä, mutta mihin vain sijoittui sai niistä aina kuviin vain yhden. Loppujenlopuksi valitsin vastavaloisen paikan, josta sain sihdattua putkeni kohti bankettia. Lisäksi olisin halunnut yhdestä toisesta alashypystä koittaa jotakin jänniä kuvia. Sinänsä hauska, että toisaalta taas Derby luokkaa oli kaikkein mielenkiintoisin seurata näin katsojan toimesta. Tämän tyyppisiä luokkia kun saisi lisää. Vielä kun yhdistetään paikalla ollut mukava ilmapiiri, moikkailevat tutut, sekä hyvä kuvausseura niin mukavan viikonlopun ainekset ovat valmiina!

Kuvissa ongelmaksi muodostuivat suuret kontrastit (vahvat varjoalueet + vahvat valoalueet ei ole useimmiten kiva yhdeistelmä), mitä en galleriaversioihin jaksanut alkaa korjaamaan. Paremmin käsiteltyihin (eli omistajille anttuihin kuviin) sitten koittaa hieman panostaakkin jo, nyt vain on niin paljon puuhaa uusien kesätöidenkin alettua, että kuvasivujen versiot saavat pärjätä hieman vähemmällä jälkityöllä.

Seuraavan kerran kunnolla kisoja kuvaamassa taidankin olla sitten vasta kesäkuun lopulla/ heinäkuussa. Pitkä välihän tuohon tulee, mutta saapahan hieman lomaa, ainakin melkein. Toki yksittäisiä hevosia on tässäkin välissä sitten enemmän aikaa kuvailla viikolla (ja muutamia pidempiä kuvajuttujakin onkin jo sovittuna)! Eli nyt kannattaa ottaa yhetyttä, mikäli vähänkin on harkinnut kuvaussessioita!



Toiset vähän varmistelivat ylöshyppyjä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti