Onneksi ihmiset ovat pääasiassa ihania

Tässä viimekuukausien aikana on ollut pakko todeta, että onneksi suuri osa ihmisistä on oikeasti aivan ihania ja ymmärtäväisiä. Varsinkin nyt, kun aika ei meinaa antaa periksi. Harrastaa haluaa (kuvata sekä ratsastaa) ja ihmisiäkin pitäisi ehtiä nähdä, mutta kaikkeen ei riitä aikaa saman päivän, joskus edes saman viikona aikana, kunnolla. Jouduinkin tässä muutama päivä takaperin laittamaan kaikkiin kesken oleviin kuvakyselyihin tekstin, jossa kerroin kuvien käsittelyn vievän nyt tavallista kauemmin, mutta koitan silti mahdollisuuksieni rajoissa olla nopea. En siis päässyt olemaan kotona kuin puolestatunnista tuntiin päivässä, joka luonnollisesti hankaloitti kuvien lähettämistä.

 

Monasti kuulee kuvaajien valittavan siitä, kuinka tuntuu, että ihmiset haluavat kaikki kuvat heti nyt tässä, eikä kelpaa jos ne saadaan joskus myöhemmin. Toki tämän tyyppisen toimintamallin ymmärtää nykypäivän some myrskyssä. On facebookkia, instagramia, blogia... ja kaikkia pitäisi päästää päivittämään lähes reali ajassa, tai ainakin ne mahdollistavat asioiden jaon ystäville, tutuille ja tuntemattomille tässä hetkessä. Jos sitä oikein ajattelee, niin mitä hyötyä on realiajassa päivittyvistä sovelluksista, jos niitä ei pysty hyödyntämään?

 

Tämä onkin se ikuinen valituksen ja pohdinnan aihe. Mikä on liian myöhään? Milloin pitäisi olla valmista? Ja jos totta puhutaan, niin onhan se joskus stressaavaa. Sitä tietää että kiinnostuneita on, vaikka vain näkemään ne kuvat, mutta toisaalta työmäärä on niin valtava että ei millään ehdi jos haluaa jotakin muutakin tehdä, vaikka kuinka yrität olla nopea. Useinhan on se tilanne, että viikonlopusta on kuvattuna kaksi kisapäivää, mikä meinaa pahimmassa tapauksessa 3000-4000 kuvaa (suurimmillaan siis, normaalimpi määrä on isoista kisoista se 2000 koko viikonlopusta). Siihen päälle mahdolliset kuvaamiset viikolla. Tiedossa seuraavana viikonloppuna toinen samanlainen satsi, ja samalla kuitenkin käy normaalisti töissä, ratsastamassa, perhettä pitäisi nähdä, samoin ystäviä. Ja kuitenkin tiedät mielesi perukoilla, että tuo kuvamäärä vastaa 1-2 työpäivää. Tämä varmasti kuulostaa aivan siltä kuin en enää nauttisi kuvaamisesta, kuvien käsittelystä ja tekemisestä. Ei se näinkään ole, ei ollenkaan, joskus vain tuntuu tarvitsevan ylimääräisen boostin (tai muutaman tunnin lisää päivään), että saisi nuo ajoissa ulos nykypäivän some-tarpeeseen. Joskus tuleekin mietittyä, voiko harrastus kasvaa itselle liian suureksi. Muutama ajatus siitäkin olisi kaiketi tulossa.

Menin varmasti jo vähän ohi oman aiheeni, mutta tekstin lopullisena tarkoituksena on kiittää ihmisiä, niitä jokaista joiden mielestä on joskus iha ok odottaa hetki. Jokaista sellaista, joka on joskus minulle tai jollekkin muulle sanonut, että ei haittaa vaikka menee hetken kauemmin. Kun ei tässä kuitenkaan ammattilaisia olla tai elinkeinoa harjoittamassa.