maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Estekisat, KAKE 5.9


Parin viikon kisakuvaustauon jälkeen oli mukava lähteä taas reissun päälle, ja mikä parasta, pääsi kuvaamaan ns. "kotiseuran" kisoihin. Joskus aikoinani seuraan liityin, ja koska tarvetta vaihdolle ei ole ollut, niin siellä ollaan kirjoilla edelleen. Kyseiset estekisat olivat osa seuran järjestämää kisaviikonloppua: Showjumping@higvillage ja Dressage@highvillage. Olinkin ajoittanut alkuperäistä kuvaussuunntelmaani niin, että pääsen tähän kisaviikonloppuun ainakin toisenä päivänä, mutta pääsin kuin pääsinkin molempina päivinä. Estekisoihin tulin jonkin verran myöhässä omien ratsastelujen takia ja kuvasin Lounais-Suomen aluemestaruusluokan, jokeriluokan (ensimmäistä kertaa eläessäni), sekä pari seuraluokkaa. Pieni huoli sateesta oli kokoajan, mutta varsinkin lauantaina aurinko porotti kuin viimeistä päivää, eli kuvata saatiin ilman sateita. Sunnuntaina jouduin kuvaamiset sitten koululuokkien kanssa jättämään kesken alkavan sateen vuoksi, mutta koulukisat tulevat sitten omaan postaukseensa.


Ensimmäisenä kuvia aluejoukkuemestaruuksien suorituksista, saavuin paikalle juuri ennen luokan alkua, ehdin vähän katsella rataa ja sitten pitikin jo kuvata. Seuraakin sain luokan ajaksi, joku oli paikallislehdestä tullut paikalle kuvaamaan luokan ja tekemään haastattelun jostakusta ratsastajasta. Olikin mukavaa kun hän tuli siihen samalle paikalle kuvaamaan kuin minä ja siinä sitten juteltiin kuvaamisesta koko luokan ajan. Oli todella virkistävää vaihtaa kokemuksia, vaikka itse on tällainen sunnuntaikuvaaja. Pohdittiin miten erilaisia näkemyksiä kuvaamiseen voi olla, hän kertoi kuvista jotka oli itse kokenut vaikuttaviksi joillain kursseilla käytyään ja käytiin läpi kuinka erilaisista prosesseista se kuva voikaan syntyä (ainakin näin ohimennen, ei siinä nyt mitään kovin syvällisiä oikein voinut jutella), ja kuinka juuri esimerkiksi urheilukuvauksessa lajituntemus vaikuttaa kuvaan hyvinkin paljon. Iso kiitos siis hänelle! Oli ihan hurjan mielenkiintoinen jutusteluhetki.






Mestaruusluokan jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kuvaamaan jokeriluokkaa. Hauskaa vaihtelua, mutta samalla yllättävänkin hankalaa. Ei sinäänsä temponsa takia, nopeisiin tilanteisiin on esteitä kuvatessa pitänyt tottua, mutta se kun et tiedä mitä ratsastaja aikoo hypätä. Kun jokaisen esteen voi mennä kumpaan suuntaan tahansa ja missä kohtaa tahansa. On se aika arvailua, ja riippuu ihan tuurista kenen radasta saa kivoja kuvia ja kenen radasta ei. Onnekseni monet hyppäsivät muutaman esteen aika "vakiotavalla", ja näin lähes jokainen ratsukko saatiin kuvattua. Tämän lisäksi kun sain yhdestä suosikkiesteestäni hyvän kuvan, niin koin luokan kuvaamisen suhteellisen onnistuneeksi.

Tämä siis tuo suosikki esteeni. Oli puomit sun muut aseteltu niin hauskasti ja todella erikoisella tavalla normaaliin esteeseen verrattuna.
Normaalisti en pidä takaviistosta otetuista hyppykuvista. Tämä este jätti kuitenkin sen verran tilaa hevosen "eteen", siten että koko hevonen näkyy. Tämän vuoksi annoin itselleni luvan testata takaviistokuvaa.


Alueluokkien jälkeen oli jäljellä vielä muutama seuraluokka. Näistä kuvasin kaksi pienintä, jonka jälkeen auto ja kotiinlähtö kutsuivat. Väsmys alkoi olla aikamoinen, aamulla luulin etten koko kisoihin pääse luvatun sateen takia, joten olin ottanut tallille varmuuden vuoksi pelkän kameran mukaan, en mitään eväitä. Oman ratsastuksen jälkeen kun päätinkin lähteä paikalle tuli vasta puolen välin jälkeen mieleen, etten ole syönyt mitään. Onneksi kanttiinissa oli vielä yksi panini jäjlellä! Sen voimalla mentiinkin sitten koko päivä, eli voitte uskoa ruoan maistuneen kotiin päästyäni.





11 kommenttia:

  1. Viimeinen kuva osuu ja uppoo. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekkin pidin siitä yllättävän paljon :)

      Poista
  2. Tosi kiva ku oot muutaman pikkuluokkakuvan laittanu mukaan. :) erottuu edukseen ku liki aina näkyy vaan isoja. Hienoja taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaan pikkuluokkia itseasaissa yllättävän paljon, joten minusta on vain luonnollista että niitäkin on aina mukana :) Toki sitten kun pieniä luokkia on kuvannut lähes pelkästään (kuten muistaakseni viimevuonna oli), niin helpommin tulee sitten esitettyä kuvia isoista luokista kun ne tuovat vaihtelua itselle.

      Poista
  3. Ihan peruskivoja estekuvia! Mutta suorista nyt ihmeessä horisontit, jos muutenkin kuvia jaksat käsitellä esim. mustavalkoiseksi :) Pieni asia, joka kuitenkin vaikuttaa niin paljon - suurin osa Suomen kentistä taitaa kuitenkin olla ihan tasaisia ylä- tai alamäen sijaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jollekkin lähetän, silloin katson paremmin horisontit sun muut ja muokkaukset oikeasti kuntoon. Nyt kun kiirettä pitää enkä kuvien pariin meinaa ehtiä kuin vasta klo 22 yöllä sillointällöin, niin käsittelyt tehdään lightroomissa pastettamalla suurinpiirtein sopivat asetukset ja esille, enempään ei tällähetkellä ole aikaa (kisakuvien kohdalla). Yhden blogia varten käänsin mustavalkoiseksi, yhtä vähän vääntelin, siinä oikeastaan se. Nämäkin blogikuvat on suoraan vedetty noista esipienennetyistä kuvista. Hamihan se on ettei blogiinkaan sen kummemmin ehdi noita tehdä.

      Poista
    2. Nyt on kyllä ihan pakko tuohon "ei ylä/alamäkiä" kommentoida että täällä lakeuksilla on muuten oikeasti muutamia sellaisia paikkoja että kun esteen suoristat, horisontti on vinossa :D ja jos suoristat horisontin este näyttää kaatuvalta. Ehkä ärsyttävintä ikinä.

      Poista
  4. Haha. Eihän noi ole edes vinoja.

    VastaaPoista
  5. Tää viimenen kuva on älyttömän upea! Se luo heti ihan erilaisen tunnelman mitä nämä muut :o Muutenkin todella hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Tosi hienoja kuvia, jälleen! :)

    VastaaPoista