tiistaina, syyskuuta 08, 2015

Uutta photarleikkiä! Double Exposure

Koska en ole vielä ainakaan löytänyt kamerastani miten näitä voi tehä kameran sisässä, niin oli pakko päästä koittamaan kyseistä tekniikkaa photarin välityksellä. Olen muutamia tämän tapaisia kuvia nähnyt netissä (toki paljon hienompina kuin nämä...) ja innostus lähteä koittamaan jotakin samanlaista tulikin niistä netissä nähdyistä taideteoksista. Nyt on siis taas keran uusi tekniikka korkattu ja eikun vaan treenaamaan ja hiomaan sitä. Ehkä näistä eräänä kauniina päivänä saa ihan superhienoja aikaan, pitänee myös luontokuvausta alkaa harrastamaan jotta saan sopivia kuvia käyttöön! 

Näitä tehdessä tuli opittua plussana miten se refine-työkalu siellä elementsissä oikeasti toimii.. Ajattelinkin etten ihan kaikkea ole siitä saanut irti, mutten oikein tiennyt mitä en ollut osannut koittaa. Tuon työkalun kanssa työskentely tuntui niin hankalalta ja tökkivältä aikaisemmin, enkä tajunnut että sen työkalun sisässä pystyy brushein vielä säätämään noita ääriviivoja. Alunperin luulin, että vain niiden liukuvalintojen kanssa pystyy valitun alueen reunoja hiomaan. No oppia ikä kaikki, tuokin niin päivänselvä asia, näin jälkeenpäin ajatellen, että välillä ihan hölmöksi itsensä tuntee.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti