Viittoja, lyhtyjä, metsää, pimeää. Näistä sanoista lähti kahtien hyvin samantyyppisten teemakuvien ideointi ja toteutus. Tosin edelleenkään en ole keksinyt yhtä sopivaa sanaa kuvaamaan kumpiakaan kuvauksia, mikä kostautuu blogin otsikon keksimisessä.
Ensimmäiset kuvat toteutettiin Siirin ja Unelman kanssa. Aikaa itse kuvatessa meni yllättävän vähän, puolisen tunita, ehkä hieman enemmän. Ongelmaa tuotti vähäinen etukäteinen suunnittelu. En ollut aivan varma miten saisin kuvat toteutettua, joten aloitimme jälleen puolittain "kokeile ja epäonnistu" tekniikalla, puolittain koitin seurata pientä visiota päässäni. Kun saatiin Unelma kuvauspaikalle idea pääsi kuitenkin onneksi aukeamaan ja kuvat tulivat aika luonnostaan. Toki keskeneräiset kuvat näyttivät hyvin erilaisilta verrattuna näihin nyt esiteltäviin. Alkuperäisestihän kuvat on otettu aamupäivällä suhteellisen kirkkaassa säässä, joten lightroom on päässyt laulamaan valoja muutellessa. Kunnon photoshopmeininkiä on kuitenkin tarvittu vain kuudennessa kuvassa, kaikki muut on käytänössä tehty lightroomilla ja kuviin ei ole lisätty eikä niistä ole poistettu mitään.
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin rakastan tummanpuhuvia kuvia. Ideanikin yleensä meinaavat väkisin valuvat kohti tummanpuhuvuutta, ei välttämättä aina mitenkään kohti synkkyyttä, mutta jos en väkisin välillä miettisi vaaleampia ajatuksia, olisi suurin osa teemakuvauksista hyvinkin tummanpuhuvia. Tämä näkyy myös tämänhetkisissä suunnitelmissa, koitan todennäköisesti jossain vaiheessa kaavailla yksityiskohtatauluja itselle ja tällä hetkellä lähes kaikissa on tumma tausta. Jostain syystä tummien kuvien ideointi tulee itselle enemmän luonnostaan.
Huomasitko muuten, että vaihdoin blogin kuvakoot isommiksi. Eli nyt kun kuvia klikkaa, näkyy kuva oikeasti suurempana. Miinuksena se, että esikatselukuva postauksessa on usein hieman pehmeän näköinen. Onko muutos hyvä vai huono juttu?
Aivan ihania! Varsinkin 2 viimeistä kuvaa "vie mennessään". Muutokseen kuvien koossa en osaa sanoa mitään. Mykistäviä ovat.
VastaaPoistaKiitos! Aivan viimeinen kuuluu myös omiin suosikkeihin :)
PoistaWau! Upeita kuvia<3
VastaaPoistaIhania kuvia! Tykkään erityisesti kolmannesta ja toiseksi viimeisestä kuvasta.
VastaaPoistaTuo kolmas tuli vähän yllätyksenä suosikkimaininnoissa, mutta kiitos! :)
PoistaUpeita kuvia, tykkään ihan mielettömästi! Oon miettinyt monesti, että samantyylisiä kuvia olisi ihana saada - joko ottaa itse tai olla kuvattavana. Hurjan hienoja! <3
VastaaPoistaKiitos! Sitten vaan ottamaan kuvia,tekemällä onnistuu :D
Poista