Mitä sitä sen enempää selittämään. Minusta on aina yhtä ihana kuvata hevos-ihmis pareja, jotka selvästi pitävät toisistaan ja viihtyvät yhdessä. Sellainen yhteys välittyy herkästi myös kuviin. Omiin suosikkeihini näistä kuvauksista kuuluivat ehdottomasti nämä kaksi ylintä kuvaa. Muutama postaus takaperin kertoilinki viehätyksestäni näihin istumakuviin, mutta voiko tuollaista penkkiä ja ympäristöä vaan jättää käyttämättä? Tuo ylin kuva on itseasiassa se, joka minut näihn istumakuviin ajoikin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hevonen ja ihminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hevonen ja ihminen. Näytä kaikki tekstit
torstaina, heinäkuuta 26, 2018
torstaina, heinäkuuta 12, 2018
Valmistujaiskuvauksia
Tänä vuonna olen tehnyt harvinaisen vähän rippikuvauksia tai valmistujaiskuvauksia. Johtuneeko sitten siitä, että vapaita kuvauspäiviä ei ole ollut kovinkaan montaa, vai jostakin tuntemattomasta syystä. Ken tietää. Hauskaa kuitenkin, että niissä ainoissa valmistujaiskuvissa mitä nyt kesällä tein pääsin haastamaan itseäni aivan uudella tavalla. Kuvasimme nimittäin kaksi settiä, joista toisessa oli pelkkä ihminen, ilman hevostaan. Tämä on minulle harvinaisempaa, olen ainoastaan kahteen kertaan aijemmin kuvannut pelkkää ihmistä merkkipäivänä. Täytyy myöntää, että hieman jännitti miten hommasta selviän, mutta kuvattavan kommenteista päätellen homma sujui ihan kunnialla.
Toinen setti olikin sitten enemmän omalla mukavuusalueella. Valmistujaiskuvat ponin kanssa, ja vaikkei tautsamahdollisuuksia ollut kovinkaan montaa koin silti onnistuneeni ihan siedettävästi. Uutena lemppariposeerauksena olen nyt keksinyt tuon jonkin päällä istuskelun samalla kun hevonen on vieressä, katsotaan kuinka kauan tätä jaksan käyttää. Kiva kuitenkin välillä löytää jotain muutakin kuin hevosen vieressä seisoskelua.

Tunnisteet:
Hevonen ja ihminen,
Ihminen,
Kuvaaminen,
Poseeraus,
Rippikuvaus
tiistaina, kesäkuuta 12, 2018
Kukkakuvatreenit
Vihdoin pääsen päivittelemään materiaalia myös blogiin! Viime viikot ovat kuluneet pääasiassa kuvaten ja kuvia käsitellen, materiaalia on kertynyt enemmän kuin pitkään aikaan. Samalla olen kuitenkin koettanut kehittää silmääni ja kuvien käsittelyn tekniikoita, eli kuvia on valmistunut normaalia hitaammin ja pienempiä määriä. Karkeasti sanottuna, kuvia on saatettu ottaa yhdeltä poseerauskerralta vaikka 200, niistä 10 menee seulastani läpi, ja näistä kymmenestä teen viisi loppuun saakka. Kuulostaa ihan hirmuisen pieneltä määrältä, mutta kun tekemiseen oikeasti panostaa ja jokaiseen kuvaan käyttää keskimäärin 20-30min aikaa, niin se viisikin kuvaa alkaa tuntua suhteellisen suurelta määrältä.
Viimeiset muutama päivät olen työstänyt erään kuvausviikonlopun kuvia. Tuona viikonoloppuna kukkivat vielä kaikki omenapuut, syreenit ym kukkaset, joten kyselin malleja kukkakuvaustreeniin. Samalla tuli huomattua, kuinka yllättävän haastavaa on saada kukkapuu näyttämään kuvassa järkevältä taustalta.

Ongelmanahan noissa omenapuu ja muissa kukkapuukuvissa on se, että kuva näyttää äärettömän helposti lättänältä. Varsinkin kovassa auringon paisteessa syvyysvaikutelma häivää kokonaan (suoran auringonvalon kanssa minunkin oli tultava nuo kaksi päivää toimeen). Asiaa ei myöskään auta se, että useimmiten tarjolla on yksi kukkapuu, jolloin se on lähes järjestäen sijoitettava kuvassa hevosen taakse. Näin oli myös ensimmäisen kuvattavani kohdalla. Lisähaasteen kuvaamiselle toi se, että puun molemmin puolin oli suuret rakennukset ja takaa vielä pilkotti maneesi. Näiden kuvien kohdalla siis oli tässä kohtaa tyytyminen valkoiseen pilkkumereen hevosen taustalla.
Tästä sarjasta onnistuneimpana pidin tuota kaikkein ylintä kuvaa. Hevosen asento ei ole kovinkaan klassinen, mutta se omalta osaltaan luo kolmiulotteisuuden tuntua. Verratkaapa vaikka ensimmäistä kuvaa kakkoskuvaan, joka taas on hyvinkin kaksiulotteisen näköinen. Toki harmina ylimmässä se, että silmät ovat inan terävyysalueen ulkopuolella...

Hevoset,
Kukkakuvat,
Kuvaaminen,
Poseeraus
keskiviikkona, toukokuuta 09, 2018
"You are mine and I am yours"
Muutamien kisakuvauspäivien jälkeen on mukava palata omien projektien pariin. Olin jo pitkään halunnut koittaa kuvia, joissa mekko lentelee ympäri kuvaa, aikaa ja mahdollisuuksia vain ei oikein ole ollut. Ulkomaillahan tämän tyyppisiä kuvia on tehty paljonkin. Sain kuitenkin viimein sovittua Essin kanssa hullut testikuvaukset, joissa pääsisin ideaani koettamaan ensimmäistä kertaa. Assarinkin saimme paikalle, mikä oli ihan huippu juttu, sillä ilman häntä ei koko kuvauksia olisi voitu toteuttaa! Näissä ensimmäisissä kuvissa olen hyvin paljon keskittynyt sivukuviin, ajattelin niillä olevan helppo aloittaa. Toivon seuraavilla kerroilla saavani myös hieman lisää kolmiulotteisuutta mukaan mekon lisäosan liehumiseen ja kuvan yleiseen ilmeeseen.
Liehuva kangas on siis täysin lisäosa, joka ei alkuperäisesti kuulu mekkoon. Lisäkangas aiheuttikin huomattavaa päänvaivaa, sopivaa ei nimittäin meinannut millään löytyä. Viimein kuitenkin löysin luottoliikkeestäni sopivaa, jota otinkin sitten kaksi kolmen metrin pätkää (näissä kuvissa käytössä vain yksi pätkä, toinen puolikas tulee olemaan osa toista projektiani). Kangas kiinnitettiin mekkoon hakaneuloin ja eikun kuvauspaikkaa etsimään. Jälleen ilman kanssa kävi tuuri, oli suhteellisen tasainen päivä, tosin loppukuvauksia kohti alkoikin sitten jo tihuttaa hieman vettä.

Kuvien speksit:
Lokaatio: tallin lähettyvillä oleva pelto ympäristöineen
Käytetyt välineet: Canon 5DM3 + 70-200mm f2.8 (käytetty polttovälialue 70-110mm)
Asetukset: n. 1/500 f3.5 ISO640, lähikuvassa suljinaika 1/250
Lokaatio: tallin lähettyvillä oleva pelto ympäristöineen
Käytetyt välineet: Canon 5DM3 + 70-200mm f2.8 (käytetty polttovälialue 70-110mm)
Asetukset: n. 1/500 f3.5 ISO640, lähikuvassa suljinaika 1/250
Rekvisiitta: Sopivan mittainen pala kangasta
Avaa kuvat suuriksi, jos haluat nähdä ne hyvälaatuisina!
perjantaina, maaliskuuta 16, 2018
Ystävyyttä
Joskus voi pärjätä ihmeen vähällä. Niin kävi näiden kuvien kohdalla. En tiedä olinko asennoitunut sopivasti kaverikuvien ottamiseen, olivatko mallit niin ihanan helpot ohjailla, vai oliko tuuria matkassa, mutta nämä kuvat tuli otettua lähes ennätysajassa. Olin laskenut käyttäväni paikan päällä n. 1h aikaa sopivien lokaatioiden etsimisineen, mutta aikaa taisi mennä lopulta vain n. 30 min. Toisaalta mikäs siinä, kun hevonen on korvat hörössä joka tilanteessa ja omistaja hallitsee tuon kameran edessä olemisen.
Omiin suosikkeihini kuuluvat ehdottomasti tuo aivan ensimmäinen kuva, sekä toiseksi viimeinen kuva. Uskokaa tai älkää muuten, tuo toiseksi viimeinen on otettu tallin pihassa: sopiva kulma sekä suunta ja tallin kulmat jäävät juuri sopivasti piiloon rajauksen ulkopuolelle,.
tiistaina, toukokuuta 16, 2017
Vuoden 2016 rantakuvia
Muistaakseni en näitä kuvia ikinä julkaissut, joten eiköhän näin kesän kynnyksellä olisi viimein aika tuokin hoitaa. Varsinkin kun ollaan Marin kanssa (FB: Valokuvaus Mari Soiniitty) suunnittelemassa kyseiseen paikkaan uutta kuvaus reissua ja pyöräytettiin juuri mallihakukin tuohon keikkaan liittyen käyntiin. Tuon haun löytää facebookista sekä minun kuvasivujeni, että Marin kuvasivujen seinältä. Liitän hakutekstin myös tämän postauksen loppuun.
Helppohan tuo päivä ei ollut. Emme olleet kumpikaan ikinä olleet kyseisellä rannalla, joten emme osanneet suunnitella kummemmin kuvia etukäteen. Lisäksi kun pääsimme paikalle toteismme rannan olevan varsin voimakkaasti vastavalossa. Nyt tiedämme paremmin ja seuraavalla kerralla osataan suunnitella kuvattavat asiat ympäristön olosuihteita myötäillen. Tästä totaalisesta tietämättömyydestämme huolimatta onnistuimme silti molemmat saamaan aika kivoja kuvia. Ja hei vielä koko elämäni ensimmäiset merenrantakuvat hevosten kanssa. Näitä tahtoo todellakin lisää! Lisäksi viime vuonna kuvat olivat ainakin minun osaltani hieman "lättäniä". Tulevana kesänä koitan tehdä taas inan paremmin ja tuoda kuviin kolmiulotteisuutta mukaan. Ei nyt ihan surkeaa silti vuosi sitten kuvatuksi, vaikka yleensä hylkään vuoden takaiset kuvat jo heti kättelyssä huonoina.
Lopuksi vielä mallihakuteksti heinäkuulle Marin kirjoittamana:
Mallihaku heinäkuulle!
Olemme yhteistyössä Annikan (photoma.net) kanssa suunnittelemassa kuvauksia Yyterin rannalle ja etsimme hevosmalleja kuvattavaksi. Erityisesti haussa on erikoisen rotuiset/väriset hevoset ja ponit. Myös erilaisia temppuja osaavat hevoset, pari/lauma ja muuten erityisen näyttävän oloiset nelijalkaiset kuuluvat mielenkiintomme kohteisiin. Ja vaikka hevosesi ei nyt ihan yllä mainittuja kriteereitä täytä, niin kannattaa ilmoittautua mikäli mielenkiintoa kuvauksiin osallistumiseen löytyy. Valitsemme sitten ilmoittautuneista mielenkiintoisimmat.Kuvauksen ajankohtana olisi joko 22-23.7 tai 29-30.7.2017. Kuvat tulevat kuvaajien portfolio ja some käyttöön, omistajat saavat molemmilta kuvaajilta parhaat otokset itselleen.
Meille voi ilmoittautua täällä facebookissa, tai sähköpostitse jommalle kummalle (mari.soiniitty@hotmail.com tai photoma@live.fi)
Koitamme valita kuvattavat juhannukseen mennessä.
Tunnisteet:
Hevonen ja ihminen,
Hevoset,
Kuvaaminen,
Merenranta,
Poseeraus
sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2017
Talvinen yritys
Tämä keikka menee siihen kategoriaan, jota vaidaan kutsua "vedetään varasuunnitelma hatusta"- kategoriaksi. Elimme vielä helmikuuta, otimme kuvattavan kanssa riskin, toivoimme lumen kestävän maassa ja puissa kolmannenkin päivän. Niin hyppäsin eräänä aamuna bussiin ja ajelin kuvauspaikkakunnalle 1,5h, mistä omistaja minut noukki mukaan. Harmiksemme tosin lumesta oli jäljellä enää ainoastaan loskaa. Pienen palaverin jälkeen saimme aikaiseksi jonkinlaisen sotasuunnitelman ja lähdimme liikkeelle kohti vanhaa ladon seinää. Kakkos suunnitelmana toimivat vanhat kunnon studiokuvat ovensuussa ja pikku irtojuoksutus maneesissa. Onneksi sovittiin, että tulen keväämmällä uudelleen, voidaan koittaa parantaa tämän surkean kelin seurauksena tulleita ruutuja.
Oli muuten aivan hurmaava tämä kuvaamani pikkumies! Söpö katse ja kovin ihanan oloinen muutenkin. Omistajansa oli kouluttanut tätä varsin hyvin, kuvaajalle sopimattomaksi, ihmiselle eritttäin kivaksi. Tämä kaveri nimittäin ei ikinä kääntynyt ihmisestä poispäin, vaan aina palasi muutaman sekunnin jälkeen omistajansa eteen. Oli siinäkin meillä brobleema, kaveri oli liian hyvin sisäistänyt käsitteen "ihmiselle ei takamusta käännetä". Noh, eikun luovat keinot käyttöön ja saatiinhan siitä lopulta muutama oikein nätti ruutu!
sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)