Hetkellinen läpimurto

Viides studiotestikerta. Tarkoitus oli alunperin kuvata kolmea hevosta, mutta lopulta kuvattavia olikin kaksi. Aikataulujen kannalta huomattavasti mukavampaa. Viime kerroista viisastuneena jätin valot tällä kertaa kauemmas kohteista ja valaisusta tulikin heti huomattavasti helpompaa. Voidaan jopa sanoa, että tällä kerralla sain ensimmäisen studiotyyppisen kuvan, josta oikeasti pidin (kuva yllä, postauksen ensimmäisenä kuvana). Ensimmäistä kertaa kiiltoa tuli sopivasti, ja valoakin siten että jälkikäsittelyssä kuva oli helppo säätää kohdilleen. Pointsit myös tuolle mallille, nuori hevonen ja niin järkevän uteliaasti oli kiinnostunut mun härpäkkeistä! Ei paljoa välähdykset häirinneet.

Toinen illan kohteista oli kimo poniruuna, sopivan rauhallinen vähän pidempäänkin virittelyyn. Olen nyt näiden muutaman kerran perusteella todennut, että kimot ovat tässä hommassa itseasiassa yllättävän vaikeita. Niihin toki osuu valo paremmin, tai toisin sanoen ne näkyvät helpommin tummasta taustasta, mutta kimon karva ei kiillä samalla lailla kuin muiden. Kimo jää yllättävänkin mattapintaiseksi, joka antaa kuvalle ihan erilaisen sävyn.









Koitin illan aikana uudestaan tuota kurkkauskuvaa, ihan en vielä hoksaa miten valot pitäisi sijoitella saadakseni haluamani lopputuloksen. Hiukan tuurilla kuitenkin rautiaasta tuli aika hauskanen kuva johon hengityshuurut tuovat oman lisänsä. Jotenkin tuonne sivuun valo on tuotava, mutta millainen kulma olisi paras ja kuinka paljon haluan avata varjoja sitten tuolta kameran suunnasta.. Siinä vielä pohdittavaa. Voisin myös koittaa kertaalleen suunnata valoa enemmän kameran suunnasta kuin sivusta, voisi tulla hyvin erilainen lopputulos.

0

3 hevosta, 3 tuntia + photariöverit

Tuli sitten vedettyä niin sanotut kunnon "kuva överit". Olimme omistajan kanssa jo aikoja sitten puhuneet, että minun pitäisi tulla kuvaamaan hänen hevosiaan. Nyt sitten viimein hoksattiin talviseen aikaan laittaa aikataulut sopimaan yhteen ja eräänä tammikuisena viikonloppuna ajelin kuvauspaikalle, jossa minua odottaisi kolmen hevosen kuvaukset. Nyt kun kerran sitten saavuin paikalle niin päätimme ottaa ilosta kaiken irti, ja vaikka olimme hyvinkin tehokkaita niin aikaa saatiin silti kulumaan vajaat kolme tuntia.

Tuo vajaa kolme tuntia saattaa kuulostaa korvaan hyvinkin paljolta. Mietittäessä kuitenkin kuvattujen teemojen määrää, niin se alkaa tuntua inhimilliseltä. Kuvasimme jokaisesta hevosesta irtojuoksutuskuvat, potretit ja ratsastuskuvat. Kolmesta hevosesta siis kolmet erilaiset kuvat, eikä yhtiäkään ylimääräisiä käsiä paikalla. Kyllä siinä saa taas kiitellä myös omistajan viitseliäisyyttä, roudata nyt kolmea hevosta vuorotellen kuvattavaksi sinne ja tänne. Seuraavalla kerralla mennään sitten ennemminkin 1 kuvaus/hevonen systeemillä... Voin nimittäin vain todeta, että on tämä jälkikäsittelypuolikin melkoinen urakka tuollaisen megakuvauksen suhteen.

Olimme etukäteen suunnitelleet saavamme huiman upeita lumikuvia. Koko viikon oli ollut upeat kinokset puissa, kaikkialla valkoista ja jopa huurteista. Minun ihanalla tuurillani kuitenkin kuvausta edeltävänä yönä iski suhteellisen kova puhuri ja lähes kaikki lumi varisi alas puiden oksilta. Kuvaamaan silti lähdettiin, mutta lähtökohtaisesti tausta ei ollut kovin talvinen. Tätä pientä onnettomuutta yritin sitten paikkailla photarin puolella kuvan sävyjen ja värien kanssa leikkimällä. Osassa kuvista se toimi omaan silmään ihan kiitettävästi, osa kuvista piti kuin pitikin jättää enemmän lämpimän vihreän sävyisiksi.

Väreistä päästäänkin aasinsiltana omaan suurimpaan ongelmaani, photariövereihin. Photariöverit sisältävät monenmoisia tilanteita, mutta pääasiassa se tarkoittaa kohdallani tilannetta, jossa pyrin käsittelyn määrällä korvaamaan paikalla ollutta tilannetta ja jotakin tästä johtunutta puutetta kuvassa. Tässä tapauksessa photariöverit aiheutti taustan vihreys yhdistettynä haluun poistaa kuvista aidat, ja näin luoda illuusio vapaana oleilleesta hevosesta. Eikä siinäkään vielä mitään, jos kuvia olisi vain muutama, mutta todellinen ongelma muodostuu kun haluaisin tehdä tämän samaisen käsittelyoperaation kaikille kuville. Eli keskimäärin 20-30min/kuva kestävä käsittelyoperaatio n. 15 kuvalle/hevonen. Siitä voi jokainen alkaa laskea tuntimääriä kolmelle hevoselle. Tunteja tulee tavan harrastajalle aivan liikaa. Silti hölmönä ihmisenä en osaa rajoittaa, vaan ihan oikeasti yritin tätä. ONNEKSI ONNEKSI kuitenkin kuvaaja ystäväni hieman taas ravisteli omaa täydellisyyden tavoittelija minääni, että: "hei ei mitään järkeä, kun ne on hyviä muutenkin". Tuli taas jokin järki touhuun, muuten olisin tehnyt näitä kuvia vielä kesälläkin...

Ymmärrän myös nykyään aika hyvin, miksi nuo oikeat ammattilaiset tekee vakiona n. 5 kuvaa/kuvaus valmiiksi saakka ja lisäkuvat sitten lisämaksusta...

Ei tässä muuta siis kuin note to my self: rajoita tulevaisuudessa kuvateemoja ihan vain yhteen tai maksimissaan kahteen per hevonen, mikäli kuvattavia eläimiä on useampia. + Joskus on ok vaikka tekee vähän vähemmän ja vain muutamat sitten pitkän kaavan mukaan. Kuvaamalla jokaisesta näin paljon jumautat vain omat kuvajonot ja photariövereillä menettää käsittelyhalut. Tuli kuvista sitten kuinka kivoja tahansa.

0

Kolmas kerta, kolme hevosta

Palaamme workshopin maailmasta studiokuvien opetteluun. Voin tässä kohtaa jo mainita, että tällä kolmannella kerralla tuli studioon tarkoitettua taustaa ikävä, sen verran paljon maneesin valkoinen takaseinä heijasteli ja kummitteli kuvissa.

Tällä kolmannella kerralla otin pienoisen riskin, 3 hevosta peräjälkeen. Vähän jännitti miten jaksan ja miten patterit riittävät koko hommaan. Jos joku ihmettelee tuota oman jaksamisen kohtaa, niin tähän mennessä kaikki studiohommat on tehty arki-iltoina, joskus klo 20:00 maissa normaalin työpäivän jälkeen. Ja seuraavana aamuna tietenkin ollut taas töitä tiedossa. Inan meillä venähti, mutta onneksi tallin pitäjä otti asian erittäin positiivisesti. Iloisena yllätyksenä myös patterit kestivät paremmin kuin odotin, en joutunut vaihtamaan niitä kuin kerran!

Näissä kolmessa kuvattavassa olikin sitten edustettuna koko hevosten tummuus skaala. Oli yksi kärpäskimo, yksi ruunikko ja yksi musta. Näistä mustaa jännitin ehkä eniten, vaikka lopulta vaikeimmaksi osoittautui kimo. Helpoin oli jostain kumman syystä ruunikko. Jälkikäteen kuitenkin veikkaan, että ruunikko oli helpoin koska tähä asettelin ns. ajattelemani "perusvalon", jota lähdin sitten kimon ja mustan kohdalla muuntelemaan. Kimosta joko tein järjestäen liian tumman tai hävitin kaikki yksityiskohdat valoon, musta taas oli helppo saada kiiltelemään, mutta koitappa saada musta erottumaan mustasta taustasta. Helpommin sanottu kuin tehty. Näin jälkeenpäin ajateltuna vika oli taas valojen suuntauksessa, sekä hevosen sijoittelussa suhteutettuna valoon. Siitä seuraavissa postauksissa hieman lisää.

Nämä kaikki kuvaukset on siis toteutettu maaneeissa, yleensä n. klo 20:00 illalla tai sen jälkeen. Tähän on ihan yksinkertaisesti syynä se, ettemme vie kenekään treenausaikaa ja ulkona on riittävän hämärä taustan tummumiselle. Maneesissa homma taas on toteutettava siksi, että kalusto ei kestä yhtään tuulta, vaan ottaa kaatuakseen pienestäkin tuulenvireestä. Mitäpä muutakaan sitä voisi 120cm halkaisijan sateenvarjolta odottaa, kuin melkoista purje-efektiä. + Näin talvi aikaan kuvaajan sormet kiittävät edes inan lämpimästä maneesista!

2

Toisella kerralla kaikki pieleen

Jottei kaikki menisi kuin saduissa, niin eihän sen ensimmäisen onnistuneen studiokerran jälkeen kaikki voi sujua kuin unelmissa. Toisella kerralla kohtasin sitten erittäinkin paljon ongelmia. Kontrasteista tulee liian kovia, en oikein hoksaa valojen suuntauksia, enkä etäisyyttä. Mille etäisyydelle sijoittaa, minne suunnata salamat. Enkä ole oikein edelleenkään varma minne ihmeeseen niitä osoittelin tuolla toisella kerralla. Hommaa ei myöskään helpottanut päivän poni, joka otti nämä kuvaukset vähän liiankin lungisti, suoraan sanottuna häntä ei kiinnostanut ollenkaan vaikka emäntä aukoi ja huitoi sateenvarjolla naaman edessä.

Ongelmia oli myös tarkennuksen saralla. Sillä vaikka näissä kuvauksissa ei varsinaisesti tarvitse olla paljoa ulkopuolista valoa (tällä hetkellä en sitä muutenkaan kaipaa, sillä en omaa erillistä studiotaustaa jalustoineen.. Kaikesta saa haaveilla...), niin pieni määrä valoa on kuitenkin ihan jees tarkennuksen kannalta. Oli nimittäin järjettömän vaikea tarkentaan poniin kun tarkennusmittarit eivät löydä paikkaa mistä napata kiinni. Seurauksena: liuta huonosti tarkentuneita kuvia missä ponilla on laama-ilme. Joka kuvaajan unelma!

Siispä turhat valokikkailut pois ja yritystä saada edes jotain kelvollista kameraan. Onneksi muutama jotenkin järkevä tuli, mutta ei niin kivaa kuin toivoin. Tärkeä oppimiskokemus kuitenkin tuokin, tämän jälkeen nimittäin lähdin vielä lisää lukemaan suuntauksesta ja ahmimaan muutenkin mahdollisimman paljon tietoa. Onneksi sentään sain lähettimet/vastaanottimet toimimaan siten kuin haluan, eli kanavat ja muut on nyt suurinpiirtein hallussa yksinkertaisella tasolla! (btw pienenä sivuvinkkinä: tämä on äärettömän hyvä sivusto käsisalamoiden opetteluun)

Näillä eväillä taas eteenpäin.

0

Studiokuvat, mitä ne oikeasti on?

Ennen vuoden vaihdetta tein hullun huiman päätöksen! Seuraan paljon varsinkin saksalaisia hevosvalokuvaajia, ihailen heidän töitään ja haen sieltä inspiraatiota. Ulkomailla myös hevoset kuvataan ikäänkuin "oikeassa" studiossa. Kuvataan siellä näitä pimeältä oveltakin otettuja kuvia, mutta omaan silmään ovat kolahtaneet nämä oikeasti salamoilla ja muilla tarvittavilla härpäkkeillä (softboxit, varjot) otetut kuvat. Niissä on oma viehätyksensä, hevonen kiiltää, mutta valo ei silti ole samanlaista kuin suoraan auringosta tuleva. Kuten monet varmasti ovat huomanneetkin, niin itsekkin olen tykännyt ottaa noita ns mustataustaisia kuvia, mutta ikinä niissä ei ole ollut sellaista toivomaani särmää.

Siispä tein päätöksen, tutkin verkkokauppoja ja erilaisia speedlite valmistajia, salamoita ja kaikkea mahdollista, kunnes lopulta tein päätöksen ja tilasin kotiin muutaman inan tehokkaamman käsisalaman lisää. Ihan oikein "oikeita" salamoita minun ei ole mahdollista hankkia, eikä tällalailla harrastajan budjetoinnilla kai kannatakkaan.

Olen jo aikaisemmin jonkin verran lukenut valoista, valaistuksesta ja salaman käytöstä, mutta nyt mentiin jo aivan uudelle levelille. Voin ihan suoraan sanoa, että lähtökohtana oli se, etten ollenkaan hahmottanut mitä kannattaa tehdä ja miten. Salamoiden saavuttua otin muutamat testikuvat meidän kissoista kahdella valolla, niistä tuli aika kivoja, mutta lähinnä tämä testi oli tarkoitettu sille että saan jonkinlaisen käsityksen miten samaan syssyyn tilaamani lähettimet (teanseiver) toimivat testata salamoiden toimivuus.

Niinpä aloitin mittavat tutkimukset ylipäätään siitä, miten hevonen kannattaisi valaista. Katsoin usemman ihmisiin käytettävän set upin, etsin hevosiin käytettyjä valaisumenetelmiä, tutkin ja opiskelin, suunnittelin ja päättelin. Lähdin ihan nollasta rakentamaan omaa ja onneksi sain tutun mallin ensimmäiseksi testimallikseni. Jännittävin paikka oli riittävätkö nuo pikkusalamat ylipäätään hevosen kuvaamiseen edes jotenkin. Ihan niin paljon varaa noissa ei tulisi olemaan kuin kunnon ammattivehkeissä, mutta olisivatko ne edes suunnilleen riittävät.

Tiedättekö mikä helpotus oli kun saatoin todeta, että salamissa riitti teho? Ainakin sillä hetkellä ja siihen ensimmäiseen tilanteeseen. Kyllä, patterit noista loppuu suhteellisen nopeaan ja homma on hidasta, paljon hitaampaa kuin normaalisti, mutta sen verran kuitenkin toimii että sitä viitsii tehdä ja koittaa.

Ensimmäinen kuvauskerta oli siis lopulta hyvin yksinkertainen, salamat tuonne ja tänne, koitetaan riittääkö teho ja minkä osan hevosta mikäkin salama valaisee ja mihin mahdollisesti tarvitaan lisää. Tuon kerran jälkeen ei varsinainen ymmärrys vielä kasvanut, mutta opettelu saattoi viimein alkaa. Toiveena vielä jonain päivänä hallita valon määrää ja suuntaa siinä määrin, että saisi valoilla ja varjoilla luotua jopa tauluiksi kelpaavaa tuotosta, taiteellisempaa ja tavallisempaa halutulla tavalla.

0

Valmistujaiskuvauksia

Tänä vuonna olen tehnyt harvinaisen vähän rippikuvauksia tai valmistujaiskuvauksia. Johtuneeko sitten siitä, että vapaita kuvauspäiviä ei ole ollut kovinkaan montaa, vai jostakin tuntemattomasta syystä. Ken tietää. Hauskaa kuitenkin, että niissä ainoissa valmistujaiskuvissa mitä nyt kesällä tein pääsin haastamaan itseäni aivan uudella tavalla. Kuvasimme nimittäin kaksi settiä, joista toisessa oli pelkkä ihminen, ilman hevostaan. Tämä on minulle harvinaisempaa, olen ainoastaan kahteen kertaan aijemmin kuvannut pelkkää ihmistä merkkipäivänä. Täytyy myöntää, että hieman jännitti miten hommasta selviän, mutta kuvattavan kommenteista päätellen homma sujui ihan kunnialla.

Toinen setti olikin sitten enemmän omalla mukavuusalueella. Valmistujaiskuvat ponin kanssa, ja vaikkei tautsamahdollisuuksia ollut kovinkaan montaa koin silti onnistuneeni ihan siedettävästi. Uutena lemppariposeerauksena olen nyt keksinyt tuon jonkin päällä istuskelun samalla kun hevonen on vieressä, katsotaan kuinka kauan tätä jaksan käyttää. Kiva kuitenkin välillä löytää jotain muutakin kuin hevosen vieressä seisoskelua.

0

Omenapuun alla

Toukokuiset kuvauspäivät saavat jatkoa. Näitä kuvia on käsitelty nyt todella pitkään ja hartaasti, muutama hevonen on vielä jäljellä ja sitten päästään siirtymään eteenpäin erilaisiin syreeninkukkakuviin ja muihin mielenkiintoisiin projekteihin.

Nämäkin kuvaukset toteutettiin keskellä päivää. Juoksutuskuviin tuon keskipäivän auringon sai toimimaan ihan hyvin, mutta ongelmaksi muodostui omenapuun katveeseen päädyttyämme. Kuvattavia suuntia oli jälleen yksi, mikä ei ollut helpoin mahdollinen. Onneksi muutama ihan ok kuva tuostakin tuli. Pitäähän noita kukkia nyt hyödyntää kun ne kerran vuodessa kukkivat.

Kukkakuvien lisäksi kuvailtiin tosiaan myös hieman juoksutuskuvia, joihin tämä herra toi mukavasti menoa ja meininkiä, jolloin kuviin sai heti ihan eri fiiliksen. Kyllä se vaan näkyy riehaantuuko hevonen hieman vai löntystelläänkö kuuliaisesti menemään rauhallisessa vauhdissa.

0

Koirakukkia ja kukkakoiria

Tituleeraan itseäni usein hevoskuvaajaksi, ja sitähän minä olenkin. Kuvaan pääasiassa yleensä ja suurimman osan ajasta hevosia. Hevosia kilpailuissa, hevosia kotona, hevosia laitumella, hevosten potretteja, ylipäätään hevosia. Kuitenkin aina välillä, siitä sattuneesta syystä, että tuttuni omistavat koiria päätyy jokunen koirakin aina satunnaisesti kamerani eteen. Onneksi odotukset onnistumiselle tällöin ole ihan yhtä kovat, siis omassa päässäni. Kun jotain on tehnyt vähemmän, pystyy sitä kummalla tavalla antamaan itselleen enemmän virheitä anteeksi.

Koiria kuvatessa tuleekin haastettua itseään kivasti ihan eri tavoin. Kaikki täytyy ajatella niin paljon pienemmin. Se paikka, mikä on hyvä hevosella, ei millään ole hyvä sen hevosen kavion kokoiselle koiralle, kun taas koiran kanssa pystyy hyöydyntämään pusikkoja mitä ei hevosen kanssa ikinä tulisi ajatelleeksikaan.

0