Julkaisin pari viikkoa sitten postauksen, jossa ensimmäistä kertaa testasin oikein ajatuksella eläinten kanssa ns. "rim light" valaistusta. Kyseisessä postauksessa ensitestaajina olivat omat kissani ja testauksen sujuttua suurinpiirtein sujuvasti päätin ottaa myös toisen testauskerran. Tähän kertaan kuitenkin värväsin mukaani koiria, kaksi aika erilaista. En ole mikään koiratietäjä, eivätkä koirat varsinaisesti kuulu erikoisalaani, mutta onhan noita ihana kuvata! Ensimmäisenä testikaverina oli Espanjanvesikoira ja toisena Whippet. Kaksi aika erilaista koirarotua, ja oli mielenkiintoista ylipäätään tutkia miten valo näiden turkeissa käyttäytyi. Mennäänpä eteenpäin koira kerrallaan! Ensin kuva, sitten teksti:
maanantaina, maaliskuuta 29, 2021
Rim light versio 2
maanantaina, maaliskuuta 15, 2021
Testiin ns. rim light
maanantaina, maaliskuuta 08, 2021
Studioharjoitus
Valojen kanssa kuvaaminen on ollut minulla aktiivisen epäaktiivisesti työn alla viimeisen vuoden. Kalusto ei päätä huimaa ja salamatkin ovat pattereilla käyvät, mutta ei se silti opettelua haittaa. Homma on hauskaa, se haastaa ja on mielekästä. Tällä hetkellä olen siinä tilanteessa, että saan taltioitua jonkinlaisen perusvalon eläimillä. Erikoisemmat valaisuyritykset onnistuvat silloin tällöin, mutteivät aina.
Kun aloitin homman minulla oli pelkät salamat. Vuoden kuluessa olen kuitenkin päässyt niin hyvään tilanteeseen, että käytössäni on myös jonkin näköinen taustateline kankaineen. Koska suurimmaksi osaksi kuvaan hevosia, piti tausta myös mitoittaa sen mukaisesti. Etsin pitkään sopivaa netistä, huonolla tuloksella. Keskusteltuani asiasta kuvausta harrastavan tuttavani kanssa hän innostui ideastani niin paljon että päätti rakennella minulle käyttööni soveltuvan taustatelineen. Nyt minulla on mahdollisuus 4m leveään ja 3m korkeaan telineeseen, soveltuu siis hyvin näille isommille eläimille.
Se täytynee myöntää, että jos todella haluaisi olla tällä studiopuolella tehokas, niin tarvitsisin käyttöni yli puolta isommat softboxit (okei, varmaan 3x isommat) + tehokkaammat verkkovirtakäyttöiset salamat. Nämä patterikäyttöiset ovat ihan näppärät siinä mielessä, että ne voi viedä mihin vaan, mutta niiden latausaika on välillä kovin pitkä, mikä tekee hevosen kuvaamisesta haastavaa. Eivätkä ne kyllä isompia softboxeja varmaan enää pystyisi valaisemaankaan. Niillä välineillä kuitenkin mennään mitä on mahdollista käyttää, ja on sitä näinkin muutama ihan kelvollinen ruutu saatu!
Tällä kertaa kuitenkin, hevosten sijaan, päätin kuvata pitkästä aikaa omia kissojani. Niihin verrattuna nuo nykyiset boxit ovat suuri valonlähde, joten homman pitäisi olla ihan hauskaa. Taino, kuvauksen kannalta hauskaa, muuten aika epätoivoista. Kyllä siinä kuvatessa oli kuulkaa assaria ikävä kun kaksi kissaa juoksentelee ja syöksyy ympäri olohuonetta kun niin on kivaa uudessa leikkipaikassa! Siinä ei kovin paljoa hienosäädetty valojen suuntia, eikä oikein muutakaan. Senkun toivottiin että kissa edes kerran pysähtyy sopivaan paikkaan, ja valaistiin koko kissan naama edes jotenkin. Assareiden merkitys kuvaustilanteissa kasvaakin nykyään kerta kerralta. Niistä voisin kirjoitella ihan oman postauksensa.
Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen itse kuvien lopputulokseen (heh, näihin pariin hassuun kuvaan). Loppujenlopuksi niissä on aika kiva perusvalo siten, että mukana on joitain hailukoita varjojakin tuomassa muotoa kissan naamaan. Alkuun totki toinen valoista oli liian voimakkaalla, lähes polttaen puhki kissojen valkoiset alueet. Heti tämän huomatessani tein pienen muutoksen voimakkuuteen ja ongelma hävisi. Itse taustakankaan väri ei sopinut meidän kissoihin, joten jälkikäsittelyvaiheessa hieman muokkasin sitä molemmille sopivammaksi, lopulta aika helppo homma suorittaa tuollaisen simppelin potretin kanssa.
Siinä kuvatessani tulin samalla miettineeksi, että näitä pienempiä eläimiä varten voisi kyllä hankkia muutaman ihan taustakartongin. Pääisi helpommalla jälkikäsittelyssä, kun tausta ei ole kokoajan rypyssä. Hevosten kokoisilla kohteilla kangas on kätevämpi, sillä se menee kasaan ja pienempään tilaan. Yli 3m kartonkirullan liikuttaminen paikasta toiseen voisi olla melkoinen haaste nimittäin. Näille pienemmille kartonki voisi kuitenin olla edullinen ja hauska vaihtoehto, saisi värejäkin vaihdeltua näppärämmin.
Loppukommenttina täytynee todeta, että onneksi kuvasin, mutta harjoittelun kannalta helpompaa olisi ollut jatkaa sen kukkapurkin kanssa, jota käytin avuksi valojen säätämiseen enne kissojen tuontia paikalle. Ehkä tuo kukkapurkki pääsee kuvauskaveriksi seuraavalla kerralla kun treenailen vähän erikoisempia valaistuksia. Myös ihan perus rim light tekeminen pitäisi saada vakiinnutettua. Minulla on muutamia kuvausideoita mihin sitä tarvitsisin, sen tekeminen vaan on liikkuville kohteille yllättävän vaikeaa. Ainakin vielä tässä vaiheessa.
![]() |
| Ai että kuulkaa, kurkatkaapahan nämä kuvat isoina. Tuo tarkkuus on aivan ihanaa nyt kun sain kameran käytettyä huollossa! |
torstaina, maaliskuuta 14, 2019
Hetkellinen läpimurto
Toinen illan kohteista oli kimo poniruuna, sopivan rauhallinen vähän pidempäänkin virittelyyn. Olen nyt näiden muutaman kerran perusteella todennut, että kimot ovat tässä hommassa itseasiassa yllättävän vaikeita. Niihin toki osuu valo paremmin, tai toisin sanoen ne näkyvät helpommin tummasta taustasta, mutta kimon karva ei kiillä samalla lailla kuin muiden. Kimo jää yllättävänkin mattapintaiseksi, joka antaa kuvalle ihan erilaisen sävyn.




Koitin illan aikana uudestaan tuota kurkkauskuvaa, ihan en vielä hoksaa miten valot pitäisi sijoitella saadakseni haluamani lopputuloksen. Hiukan tuurilla kuitenkin rautiaasta tuli aika hauskanen kuva johon hengityshuurut tuovat oman lisänsä. Jotenkin tuonne sivuun valo on tuotava, mutta millainen kulma olisi paras ja kuinka paljon haluan avata varjoja sitten tuolta kameran suunnasta.. Siinä vielä pohdittavaa. Voisin myös koittaa kertaalleen suunnata valoa enemmän kameran suunnasta kuin sivusta, voisi tulla hyvin erilainen lopputulos.
lauantaina, helmikuuta 09, 2019
Koirakuvauksia
torstaina, helmikuuta 07, 2019
Sä viet ne liian lähelle!
Jatketaan jälleen studiokuvien parissa. Tammikuun alussa en paljoa muuta kuvannutkaa, sillä miten voin oppia käyttämään laitteitani jos en systemaattisesti niillä kuvaa. Toki nyt on tätä kirjoittaessa mennyt jo useampi viikko ilman studiokuvien ottamista, mutta tämä johtuu pääasiassa siitä, että odottelen kuvausriimujen saapumista (näistäkin lisää myöhemmin). Kun ne saapuvat niin suunnittelen ottavani uuden treenijakson noiden valojen kanssa.
Neljännellä kerralla minun oli tarkoitus ottaa muttama kiva kuva perusvalolla. Eli lähteä taas hakemaan sitä suuntaa, miten saan hevosen valaistua parhaiten niin, että se pomppaa esiin tummasta taustastaan. Lisäksi halusin koittaa kuvata "kurkkauskuvan takaapäin". Tämän harjoittelu minun on aloitettava nyt jo, sillä mielessäni on tietyn tyyppinen kuva arabialaisten hevosten kanssa, ja haluaisin kyetä tämän kuvan joskus toteuttamaan. Kurkkauskuvassa nimittäin valon ei tarkoitus ole olla ihan vain pelkkä flättä tasavalo, vaan tarkoitus olisi jossain vaiheessa saada siinä toistumaan myös varjot mielenkiintoisella tavalla. Tähän on vielä pitkä matka, mutta jos lähdetään tästä flättävalosta ja siitä sitten jalostetaan pikkuhiljaa eteenpäin.
Tuossa oli siis avattuna kerran tarkoitus. Todellisuus on kuitenkin jännä, sillä se mitä oikeasti opin oli jotain ihan muuta. Olen nimittäin kokoajan tuonut hevoset liian eteen suhteutettuna valojen suuntaan! Ei ihme että saan aikaiseksi hieman omituisen vahvoja varjoja paikkoihin mihin en niitä haluaisi. Eikä ihme, että tuntuu ettei valoissa tehot riitä kun ne suuntautuvat kokoajan hevosesta ohitse! Haha kun itsensä voi tuntea tyhmäksi. Eikä tämä oivallus muuten näy vielä näissä PRE-tamman kuvissa, vaan se näkyi vasta seuraavana kuvatun suokin kuvissa. Tämä suokki nimittäin ei malttanut seistä, joten ratsastaja kävelytti sitä valojen läpi. Tästä syystä tulin sijoittaneeksi kuvan kohtaan, jossa suokki oli itseasiassa taaempana suhteutettuna valoihin kuin kuvissa näkyvä tamma, minkä johdosta siihen osui enemmän valoa. Vitsit kun se on pienestä kiinni...
Tällä kertaa koitin myös yhden valon tuomista hieman hevosesta takaviistoon, josko olisin saanut siten hevosen ääriviivoja hieman eroteltua taustasta. Käytin valonlähteenä kuitenkin kolmesta salamasta heikointa (mistä ilmeisesti vielä patterit loppuivat kesken kaiken), joten lopulta sen salaman olo oli yhtä tyhjän kanssa. Ideana kuitenkin tuo takaa tuleva "hiusvalon" tyyppinen valo on ihan kokeilemisen arvoinen, eli sitä pitää hieman kehitellä ja ehkä testata uudelleenkin. Tarvitsisi vain saada se valo paljon ylemmäs mitä se nyt oli...
sunnuntaina, helmikuuta 03, 2019
Kolmas kerta, kolme hevosta
torstaina, tammikuuta 31, 2019
Toisella kerralla kaikki pieleen
tiistaina, tammikuuta 29, 2019
Studiokuvat, mitä ne oikeasti on?
Olen jo aikaisemmin jonkin verran lukenut valoista, valaistuksesta ja salaman käytöstä, mutta nyt mentiin jo aivan uudelle levelille. Voin ihan suoraan sanoa, että lähtökohtana oli se, etten ollenkaan hahmottanut mitä kannattaa tehdä ja miten. Salamoiden saavuttua otin muutamat testikuvat meidän kissoista kahdella valolla, niistä tuli aika kivoja, mutta lähinnä tämä testi oli tarkoitettu sille että saan jonkinlaisen käsityksen miten samaan syssyyn tilaamani lähettimet (teanseiver) toimivat testata salamoiden toimivuus.
Niinpä aloitin mittavat tutkimukset ylipäätään siitä, miten hevonen kannattaisi valaista. Katsoin usemman ihmisiin käytettävän set upin, etsin hevosiin käytettyjä valaisumenetelmiä, tutkin ja opiskelin, suunnittelin ja päättelin. Lähdin ihan nollasta rakentamaan omaa ja onneksi sain tutun mallin ensimmäiseksi testimallikseni. Jännittävin paikka oli riittävätkö nuo pikkusalamat ylipäätään hevosen kuvaamiseen edes jotenkin. Ihan niin paljon varaa noissa ei tulisi olemaan kuin kunnon ammattivehkeissä, mutta olisivatko ne edes suunnilleen riittävät.




























