Rytmitä, älä tee liikaa

Viimein muutamien vuosien jälkeen voin sanoa oppineeni omasta työskentelytavastani ja tahdistani jotain. Huomaan itsessäni vuosittain toistuvan saman kierteen. Tämä kierre kulkee suunnilleen seuraavalla tavalla: vuoden alussa olen hyvinkin motivoitunut, haen aktiivisesti kuvattavaa, kuvaan ja käsittelen. Kuvaisin ja käsittelisin ihan kokoajan jos ei normaali leipätuo toisi pientä jarrua hommaan. Liekö tämä seurausta lisääntyvästä valosta tai mahdollisesti lumisista maisemista, jotka itsessään ovat hyvin inspiroivia ja mielihyvää herättäviä. Jaksan suht aktiivisesti kevään, suunnittelen projektikuvauksia, pofopäiviä, etsin uusia malleja ja opiskelenkin usein hieman myös uutta, sekä kuvaan aina myös muutamia ratsastuskilpailuja.

Tätä jatkuu koko kevään ja alkukesän. Kun vuodessa päästään kesän puolenvälin yli, olen edelleen innoissani kuvaamassa ja järjestämässä, mutta käsittely alkaa selkeästi tökkiä. Pitkien kuvauspäivien ja reissujen jälkeen ei monen tunnin käsittelyrumba enää ole niin mielekkään tuntuista. Edelleen teen asiat loppuun ja edelleen innoissani ne muutamat omaan silmään parhaimmat kuvat. Kuitenkin, kun kesä alkaa kääntyä syksyksi, käy jaksamisessa aina selkeä romahdus. Viimevuonna jopa selkeämpi kuin ennen. Teen usein vielä muutamia kuvauksia elokuun lopun jälkeen, mutta käsittely on tuskallista eikä siitä meinaa tulla mitään. Usein omien projektien käsittelyvauhti hiipuu täyteen nollaan ja projektit käsitellään seuraavan kerran loppuun joskus syksyn jälkeen talvisaikaan.

Olen nyt aktiivisesti talven miettinyt mistä se johtuu. Osa syyllinen voi olla päivien alkava lyheneminen, mutta jotenkin olen itse eniten yhdistänyt tämän alkuvuoden kovaan tahtiin. Herkästi keväällä/kesällä puurran aivan jatkuvasti, viikot leipätöissä ja viikonloput jossain kuvaamassa. Arki-illat editoidaan ja kesäisin joskus kuvataan jopa vähän lisääkin. Sitten syksyllä tulee stoppi ja pää alkaa huutaa hieman vapaa-aikaa. Viimevuosi oli todennäköisesti poikkeusvuoden leimalla itsessään muussa elämässä stressaava, mistä syystä veikkaan myös kuvausväsymyksen tulleen voimakkaampana ja normaalia aiemmin.

Mitä sitten voisin tehdä? Tämän vuoden alusta pohdin, että viikonlopuista toinen päivä olisi lähes aina ilman kuvauksia. Poikkeuksena jotkin isot tapahtumat tai ns. "viimeiset kuvat" kuvaukset, jotka on välttämätön saada tehtyä. Tällöin aina toinen viikonlopun päivistä olisi lepo/edittipäivä. Sitten kelien parantuessa ja valon määrän lisääntyessä kuvauspäiviä pytsyy ottamaan myös keskelle viikkoa, eli itse kuvausaikaa saa ihan hyvin mahdutettua tarpeeksi tarjolle.

Ajatuksenahan tuo on ihan järkeenkäypä, mutta arvatkaa vaan miten kävi heti tammikuussa ja helmikuussa, kun tänne etelämmäskin Suomea saatiin paljon lunta. Tietenkin kuvasin taas viikonloput ympäri,aina molemmat päivät. Toki sinänsä ehkä se nyt on hyväksyttävää kun ei sitä lunta taas ollut kuin hetken, eikä talvisin oikein viikolla ehdi kuvata iltojen valottomuuden takia. Slti tuntuu siltä kuin olisi ehtinyt kuvata liian vähän lumessa. 

Edessä olevana keväänä saan siis todella hillitä itseäni, jotta muistan pitää kuvausmäärät järkevinä suhteutettuna käytettävissä olevaan aikaan. Josko sitten energiat riittäisivät syksyynkin saakka. Sinänsä minua ei haittaa etten kuvaisi syys-marraskuussa, siinä kohtaa voin hyvinkin pitää pientä kuvauslomaa kun syksy itsessään ei oikein inspiroi juuri minua. Tiedä syytä tuollekkaan sitten. Mutta jos sinne syksyyn pääsisi niin, ettei jäisi projekteja hirmuisen montaa rästiin ja saisi työmäärät sommiteltua tasaisemmin, olisi lopputulos varmasti sekä itseni kannalta, että kuvien kannalta paremmin. Mitä vähemmän väsyy, sitä huolellisemmin jaksaa editoida ja sitä kauniimpaa jälkeä tulee.

Työmäärän järkevöittäminen oli myös yksi syy miksi muutin hinnoitteluani kohti ns. ehkä "oikean valokuvaajan" hinnoittelua, sekä asiakkaat saavat itse valita käsiteltävät kuvat. Ei se nyt vielä ole samalla tasolla kuin ammattilaisilla, mutta päätin selkeästi rajata kuvapakettteihin kuuluvaa kuvien määrää. Rajaamalla kuvien määrää pidän oman työtahtini järkevänä ja varmistin, että ehkä jäisinkin edes jotenkin plussalle suhteutettuna työtunteihin. Lisäksi, koska helposti hinkkaan yhtä potrettia pitkänkin hetken kunnes olen tyytyväinen, ei minun ole järkevää tehdä 10 samanlaista kuvaa. Tästä syystä nykyään asiakkaani saavat itse valita raakatiedostoista ne, jotka heihin eniten iskevät ja nämä päätyvät edittiin. Toki saatan joukosta tehdä myös sen yhden kuvan, joka minua kovasti innostaa ja joka minulle jäi mieleen. Projektikuvaukset ovat sitten asia erikseen. Niissä valitsen lähinnä itse käsiteltävät kuvat, mutta välillä annan myös joitain raakakuvia näytille josko omistaja jonkun niistä ehdottomasti toivoo itselleen.

Tulevan kevään tavoite on siis muiden kuvauksen kannalta keskeisten tavoitteideni lisäksi jälleen paremmin rytmittää omaa työtä ja onnistua suhteuttamaan kuvamäärää edittiaikaan.  Saas nähdä miten tuo onnistuu. Kompastuksen paikkoja tulevat oleman kukkakuvausaika (syreenit, omenat, sekä ne maassa kasvavat kirkkaan siniset pikkukukat), isojen kilpailujen viikonloput (jos korona ei näitä peru), sekä rantakuvauspäivät (jos kerran lähdetään 2h päähän rannalle, niin siellä ollaan sitten joko koko päivä tai putkeen kaksi...). 

0

Studioharjoitus

Valojen kanssa kuvaaminen on ollut minulla aktiivisen epäaktiivisesti työn alla viimeisen vuoden. Kalusto ei päätä huimaa ja salamatkin ovat pattereilla käyvät, mutta ei se silti opettelua haittaa. Homma on hauskaa, se haastaa ja on mielekästä. Tällä hetkellä olen siinä tilanteessa, että saan taltioitua jonkinlaisen perusvalon eläimillä. Erikoisemmat valaisuyritykset onnistuvat silloin tällöin, mutteivät aina.

Kun aloitin homman minulla oli pelkät salamat. Vuoden kuluessa olen kuitenkin päässyt niin hyvään tilanteeseen, että käytössäni on myös jonkin näköinen taustateline kankaineen. Koska suurimmaksi osaksi kuvaan hevosia, piti tausta myös mitoittaa sen mukaisesti. Etsin pitkään sopivaa netistä, huonolla tuloksella. Keskusteltuani asiasta kuvausta harrastavan tuttavani kanssa hän innostui ideastani niin paljon että päätti rakennella minulle käyttööni soveltuvan taustatelineen. Nyt minulla on mahdollisuus 4m leveään ja 3m korkeaan telineeseen, soveltuu siis hyvin näille isommille eläimille.

Se täytynee myöntää, että jos todella haluaisi olla tällä studiopuolella tehokas, niin tarvitsisin käyttöni yli puolta isommat softboxit (okei, varmaan 3x isommat) + tehokkaammat verkkovirtakäyttöiset salamat. Nämä patterikäyttöiset ovat ihan näppärät siinä mielessä, että ne voi viedä mihin vaan, mutta niiden latausaika on välillä kovin pitkä, mikä tekee hevosen kuvaamisesta haastavaa. Eivätkä ne kyllä isompia softboxeja varmaan enää pystyisi valaisemaankaan. Niillä välineillä kuitenkin mennään mitä on mahdollista käyttää, ja on sitä näinkin muutama ihan kelvollinen ruutu saatu!

Tällä kertaa kuitenkin, hevosten sijaan, päätin kuvata pitkästä aikaa omia kissojani. Niihin verrattuna nuo nykyiset boxit ovat suuri valonlähde, joten homman pitäisi olla ihan hauskaa. Taino, kuvauksen kannalta hauskaa, muuten aika epätoivoista. Kyllä siinä kuvatessa oli kuulkaa assaria ikävä kun kaksi kissaa juoksentelee ja syöksyy ympäri olohuonetta kun niin on kivaa uudessa leikkipaikassa! Siinä ei kovin paljoa hienosäädetty valojen suuntia, eikä oikein muutakaan. Senkun toivottiin että kissa edes kerran pysähtyy sopivaan paikkaan, ja valaistiin koko kissan naama edes jotenkin. Assareiden merkitys kuvaustilanteissa kasvaakin nykyään kerta kerralta. Niistä voisin kirjoitella ihan oman postauksensa.

Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen itse kuvien lopputulokseen (heh, näihin pariin hassuun kuvaan). Loppujenlopuksi niissä on aika kiva perusvalo siten, että mukana on joitain hailukoita varjojakin tuomassa muotoa kissan naamaan. Alkuun totki toinen valoista oli liian voimakkaalla, lähes polttaen puhki kissojen valkoiset alueet. Heti tämän huomatessani tein pienen muutoksen voimakkuuteen ja ongelma hävisi. Itse taustakankaan väri ei sopinut meidän kissoihin, joten jälkikäsittelyvaiheessa hieman muokkasin sitä molemmille sopivammaksi, lopulta aika helppo homma suorittaa tuollaisen simppelin potretin kanssa.

Siinä kuvatessani tulin samalla miettineeksi, että näitä pienempiä eläimiä varten voisi kyllä hankkia muutaman ihan taustakartongin. Pääisi helpommalla jälkikäsittelyssä, kun tausta ei ole kokoajan rypyssä. Hevosten kokoisilla kohteilla kangas on kätevämpi, sillä se menee kasaan ja pienempään tilaan. Yli 3m kartonkirullan liikuttaminen paikasta toiseen voisi olla melkoinen haaste nimittäin. Näille pienemmille kartonki voisi kuitenin olla edullinen ja hauska vaihtoehto, saisi värejäkin vaihdeltua näppärämmin.

Loppukommenttina täytynee todeta, että onneksi kuvasin, mutta harjoittelun kannalta helpompaa olisi ollut jatkaa sen kukkapurkin kanssa, jota käytin avuksi valojen säätämiseen enne kissojen tuontia paikalle. Ehkä tuo kukkapurkki pääsee kuvauskaveriksi seuraavalla kerralla kun treenailen vähän erikoisempia valaistuksia. Myös ihan perus rim light tekeminen pitäisi saada vakiinnutettua. Minulla on muutamia kuvausideoita mihin sitä tarvitsisin, sen tekeminen vaan on liikkuville kohteille yllättävän vaikeaa. Ainakin vielä tässä vaiheessa.

Ai että kuulkaa, kurkatkaapahan nämä kuvat isoina. Tuo tarkkuus on aivan ihanaa nyt kun sain kameran käytettyä huollossa!

2

Pohdintaa tyyleistä, miljöökuvat

Millainen on oma tyylini valokuvauksessa? Olen viimeisen vuoden/kahden ajan kysynyt tätä itseltäni useasti. Millainen tyylini on ja millainen haluaisin sen olevan?

Seuraan varsinkin instagramin puolella useita keskieurooppalaisia hevos- ja koirakuvaajia. Listalleni kuuluu niin maailmankuuluja, yleisesti tunnustettuja valokuvaajia, kuin pienempiäkin paikallisia tekijöitä. Todella monia tunnettuja hevoskuvaajia tuntuu tällä hetkellä yhdistävän matta ja värit lämpimissä sävyissä, tummanpuhuvina. Tuo tuntuu oleen trendi nyt viimeiset pari vuotta. Usein ihailen itsekkin näitä kuvia. Niissä tuntuu olevan tunnelmaa, sekä usein näiden ihmisten feedit näyttävät kauniilta kun kuvat sointuvat toisiinsa.

Kun suurin osa omista esikuvista käsittelee yllä kuvailemallani tavalla tuntuu lähes omituiselta, että oma tyylini tuntuu poikkeavan tästä suuresti. Omaa tyyliäni kuvailisin ehkä kirkkaaksi, englanniksi löydän sille ehkä paremman sanan: clear. Kiinnitän huomiota kuvan sävyihin, mutta en herkästi tee selkeästi desaturoitua kuvaa. Tämä oma tyylini on siitä jännä, että pyrin tästä aika ajoin pois. Haluaisin tehdä myös taiteeseen taittavaa, tummaa kuvaa, jota englanniksi kuvaisin ehkä sanalla "moody". Olkoon suomeksi sitten vaikka tunnelmallinen. Tiedän kyllä, että tarpeeksi editoimalla onnistun tässä, voin saada mattaa sävyä ja lämmintä väriä, joskus mm. mustan pään sävyjä käännäkin inan mataksi, mutta kuitenkin aina pikkuhiljaa liusun takaisin tähän itselleni tyypillisempään tapaan tehdä kuvaa. Tarkennan vielä, että tässä kohtaa puhun miljöökuvista.

Olen itse hyvin ankara itselleni, kun puhutaan kuvaamisesta ja omista kuvista. Siksi kuilu ihailemieni ihmisten ja oman työni välillä saa välillä mielestäni ylivallan, ja se ristiriitaisuus syö motivaatiota. Onpa se muutamaan otteeseen ajanut itseni muutaman kuukauden sometaukoihin, hetkelliseen kuvaustaukoonkin. Saatan olla hyvinkin tyytyväinen aikaansaannoksiini viikon verran, sitten nään taas mitä "kaikki muut" julkaisevat ja sen jälkeen oma työ tuntuu taas täysin mitättömyydeltä, väreiltään tylsiltä, liian pastellilta, liian kontrastikkaalta tai siinä on liikaa sävyjä. Ja silti juuri sitä omaa kuvaa en välttämättä olisi tehnyt mitenkään erilailla, en muuttaisi, mutta silti se on vääränlainen.

Itsensä toisiin vertaaminen on mielenkiintoinen ilmiö siellä oman pään sisällä. Varsinkin valokuvassa ja taiteessa, jossa jokainen tekee asiat omalla tavallaan ja omanlaisistaan lähtökohdista. Oma ristiriitaisuuteni saattaa kummuta epävarmuudesta omaa työtäni kohtaan, halusta olla jatkuvasti parempi ja kehittyä, pienestä kateudesta, sitä on vaikea kohdistaa suoraan vain yhteen asiaan. Ehkä se kertoo myös siitä, että omalla laillaan minulle on kehittynyt jo oma tyyli käsitellä ja tehdä kuvaa, mutta en itse ole vielä täysin sinut sen asian kanssa että se ei ole saman tyyppistä kuin n.60% seuraamistani muista kuvaajista. Ainakin hyvin monet ihmiset, jotka eivät välttämättä ole tekemisisä mitenkään hevosten kanssa, ovat sanoneet tunnistavansa kätteni jäljen.

Toisaalta oma tyytymättömuyyteni varmasti tarkoittaa myös sitä, että on vielä jotakin mitä haluan tyylissäni kehittää, se ei ole vielä valmis enkä siksi ole siihen vielä täysin tyytyväinen. Ehkä pystyn tulevaisuudessa muokkaamaan käsittelytapaani yhä enemmän siihen suuntaan, että voin kuvauksen mukaan valita haluanko tehdä tummempaa kuvaa, joka ei ole niin värikästä, vai käytänkö enemmän kirkasta ja värikylläistä käsittelytyyliä.

Se miksi usein haluaisin niin kovasti aina muuttaa käsittelytyyliäni liittyy myös vahvasti ajatukseeni tauluista. Minulle ultimaattinen goal valokuvauksessa on se, että saisin tehtyä kuvia, joita pystyisi käyttämään tauluina seinällä. Eikä mitä tahansa tauluja, sellaisia joita tuntematonkin voiis haluta ripustaa. Se kummittelee aina takaraivossani, vaikka juuri sillä kerralla ei ns. taulukuvaa tehtäisikään. Minun pitäisikin kai opetella mielessäni erottelemaan ne kerrat kun kuvataan hevosta vain omistajalle. Se on kuvaustyyppinä kuitenkin hyvin erilainen, kuin sellainen jossa pyritään tekemään taulutaidetta. On eriasia kuvata siisti peruspotretti hevosesta, kuin ottaa hevosen muotoja valolla maalaileva taulukuva. Ehkä siksi minua myös osittain kiinnostavat hevosten studiokuvat niin paljon, mutta se olkoon toisen postauksen aihe. Studiokuvan tyylit.

Tämän postauksen kuvat on otettu kesällä 2020. Tunnen itseni jotenkin enemmän ehkä sinuiksi vihreiden sävyjen kanssa, niitä osaan jo kontrolloida mieleisikseni suhteellisen hyvin. Esimerkiksi lumen taas jätän herkästi hyvinkin sinertäväksi, sillä aina käsittelyvaiheessa täysivalkea lumi tuntuu tylsältä. Kuitenkin sitten muiden kuvissa se näyttää kivalta, ja myöhemmin omat näyttää turhan sävytetyiltä sen sinisen vuoksi hetkellisesti, kunnes katson niitä taas koneella ja en kuitenkaan muuttaisi. Ristiriitaisuus kunniaan.

0