Viimein muutamien vuosien jälkeen voin sanoa oppineeni omasta työskentelytavastani ja tahdistani jotain. Huomaan itsessäni vuosittain toistuvan saman kierteen. Tämä kierre kulkee suunnilleen seuraavalla tavalla: vuoden alussa olen hyvinkin motivoitunut, haen aktiivisesti kuvattavaa, kuvaan ja käsittelen. Kuvaisin ja käsittelisin ihan kokoajan jos ei normaali leipätuo toisi pientä jarrua hommaan. Liekö tämä seurausta lisääntyvästä valosta tai mahdollisesti lumisista maisemista, jotka itsessään ovat hyvin inspiroivia ja mielihyvää herättäviä. Jaksan suht aktiivisesti kevään, suunnittelen projektikuvauksia, pofopäiviä, etsin uusia malleja ja opiskelenkin usein hieman myös uutta, sekä kuvaan aina myös muutamia ratsastuskilpailuja.
Tätä jatkuu koko kevään ja alkukesän. Kun vuodessa päästään kesän puolenvälin yli, olen edelleen innoissani kuvaamassa ja järjestämässä, mutta käsittely alkaa selkeästi tökkiä. Pitkien kuvauspäivien ja reissujen jälkeen ei monen tunnin käsittelyrumba enää ole niin mielekkään tuntuista. Edelleen teen asiat loppuun ja edelleen innoissani ne muutamat omaan silmään parhaimmat kuvat. Kuitenkin, kun kesä alkaa kääntyä syksyksi, käy jaksamisessa aina selkeä romahdus. Viimevuonna jopa selkeämpi kuin ennen. Teen usein vielä muutamia kuvauksia elokuun lopun jälkeen, mutta käsittely on tuskallista eikä siitä meinaa tulla mitään. Usein omien projektien käsittelyvauhti hiipuu täyteen nollaan ja projektit käsitellään seuraavan kerran loppuun joskus syksyn jälkeen talvisaikaan.
Olen nyt aktiivisesti talven miettinyt mistä se johtuu. Osa syyllinen voi olla päivien alkava lyheneminen, mutta jotenkin olen itse eniten yhdistänyt tämän alkuvuoden kovaan tahtiin. Herkästi keväällä/kesällä puurran aivan jatkuvasti, viikot leipätöissä ja viikonloput jossain kuvaamassa. Arki-illat editoidaan ja kesäisin joskus kuvataan jopa vähän lisääkin. Sitten syksyllä tulee stoppi ja pää alkaa huutaa hieman vapaa-aikaa. Viimevuosi oli todennäköisesti poikkeusvuoden leimalla itsessään muussa elämässä stressaava, mistä syystä veikkaan myös kuvausväsymyksen tulleen voimakkaampana ja normaalia aiemmin.
Mitä sitten voisin tehdä? Tämän vuoden alusta pohdin, että viikonlopuista toinen päivä olisi lähes aina ilman kuvauksia. Poikkeuksena jotkin isot tapahtumat tai ns. "viimeiset kuvat" kuvaukset, jotka on välttämätön saada tehtyä. Tällöin aina toinen viikonlopun päivistä olisi lepo/edittipäivä. Sitten kelien parantuessa ja valon määrän lisääntyessä kuvauspäiviä pytsyy ottamaan myös keskelle viikkoa, eli itse kuvausaikaa saa ihan hyvin mahdutettua tarpeeksi tarjolle.
Ajatuksenahan tuo on ihan järkeenkäypä, mutta arvatkaa vaan miten kävi heti tammikuussa ja helmikuussa, kun tänne etelämmäskin Suomea saatiin paljon lunta. Tietenkin kuvasin taas viikonloput ympäri,aina molemmat päivät. Toki sinänsä ehkä se nyt on hyväksyttävää kun ei sitä lunta taas ollut kuin hetken, eikä talvisin oikein viikolla ehdi kuvata iltojen valottomuuden takia. Slti tuntuu siltä kuin olisi ehtinyt kuvata liian vähän lumessa.
Edessä olevana keväänä saan siis todella hillitä itseäni, jotta muistan pitää kuvausmäärät järkevinä suhteutettuna käytettävissä olevaan aikaan. Josko sitten energiat riittäisivät syksyynkin saakka. Sinänsä minua ei haittaa etten kuvaisi syys-marraskuussa, siinä kohtaa voin hyvinkin pitää pientä kuvauslomaa kun syksy itsessään ei oikein inspiroi juuri minua. Tiedä syytä tuollekkaan sitten. Mutta jos sinne syksyyn pääsisi niin, ettei jäisi projekteja hirmuisen montaa rästiin ja saisi työmäärät sommiteltua tasaisemmin, olisi lopputulos varmasti sekä itseni kannalta, että kuvien kannalta paremmin. Mitä vähemmän väsyy, sitä huolellisemmin jaksaa editoida ja sitä kauniimpaa jälkeä tulee.
Työmäärän järkevöittäminen oli myös yksi syy miksi muutin hinnoitteluani kohti ns. ehkä "oikean valokuvaajan" hinnoittelua, sekä asiakkaat saavat itse valita käsiteltävät kuvat. Ei se nyt vielä ole samalla tasolla kuin ammattilaisilla, mutta päätin selkeästi rajata kuvapakettteihin kuuluvaa kuvien määrää. Rajaamalla kuvien määrää pidän oman työtahtini järkevänä ja varmistin, että ehkä jäisinkin edes jotenkin plussalle suhteutettuna työtunteihin. Lisäksi, koska helposti hinkkaan yhtä potrettia pitkänkin hetken kunnes olen tyytyväinen, ei minun ole järkevää tehdä 10 samanlaista kuvaa. Tästä syystä nykyään asiakkaani saavat itse valita raakatiedostoista ne, jotka heihin eniten iskevät ja nämä päätyvät edittiin. Toki saatan joukosta tehdä myös sen yhden kuvan, joka minua kovasti innostaa ja joka minulle jäi mieleen. Projektikuvaukset ovat sitten asia erikseen. Niissä valitsen lähinnä itse käsiteltävät kuvat, mutta välillä annan myös joitain raakakuvia näytille josko omistaja jonkun niistä ehdottomasti toivoo itselleen.
Tulevan kevään tavoite on siis muiden kuvauksen kannalta keskeisten tavoitteideni lisäksi jälleen paremmin rytmittää omaa työtä ja onnistua suhteuttamaan kuvamäärää edittiaikaan. Saas nähdä miten tuo onnistuu. Kompastuksen paikkoja tulevat oleman kukkakuvausaika (syreenit, omenat, sekä ne maassa kasvavat kirkkaan siniset pikkukukat), isojen kilpailujen viikonloput (jos korona ei näitä peru), sekä rantakuvauspäivät (jos kerran lähdetään 2h päähän rannalle, niin siellä ollaan sitten joko koko päivä tai putkeen kaksi...).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti