![]() |
Näitä kuvia on muuten tulossa lisää möyhemmin! Kannattaa pysyä kuulolla. |
Olen ehkä maailman huonoin tekemään
varmuuskopioita, vaikka luulisi tällä kokemuksella laittavan kopiot talteen
melkein suoraan kuvauksien jälkeen. Pitkään kuvaamisia seuranneet tietävätkin,
että hävitin lähes kaikki vuoden 2012 kuvat tiedonsiirtovirheen yhteydessä,
toisia kopioita ei kuvista ollut joten sinne ne hävisivät bittiavaruuteen.
Toinen tilanne tapahtui juurikin tässä lähiaikoina, kun läppärini sekosi
joulukuussa. Windows ei enää käynnistynyt vaan kone pyöritteli latausmerkkejä
tuntikaupalla. Paniikkihan siinä iski, koneessa oli kuvia joita en ollut vielä
laittanut ulkoiselle kovalevylle. Tilanteen sai kuitenkin ammattilainen vielä
pelastettua ja kone elvytettiin toimintaan. Kuvat päätyivät koneen tyhjennyksen
yhteydessä ulkoiselle kovalevylle ja mielenrauhani palautui. Tätä rauhaa ei
kuitenkaan kestänyt liian kauan, vaan muutaman viikon kuluttua kone esitti
vaivoja vastaavasta tilanteesta kuin joulukuussa. En muista ehdinkö silloin
laittamaan kaiken turvaan (omaa kandidaatintutkielmaani myöten!), mutta
selvisin tilanteesta säikähdyksellä. Kone selvitteli itseään yön yli ja oli
kuin olikin aamulla jälleen käyttökuntoinen. Edelleen sama kone käytössä, joten
hiemanhan tässä kuumottelee milloin pikku läppärini sanoo itsensä lopullisesti
irti.
Ja uskokaa tai älkää, tästä
huolimatta en edelleenkään osaa tehdä niitä varmuuskopioita ajoissa! Olen ihan
uskomaton tässä asiassa. Suurin syy on luultavasti siinä, etten ole
sisällyttänyt varmuuskopiointia normaaliin kuvien lataus prosessiin. Mikäli
onnistuisin muuttamaan noita pinttyneitä tapojani, saisin asian varmasti
kuntoon. Mutta että joku noinkin pieni asia voi olla vaikea muistaa siinä
tilanteessa kun se pitäisi heti tehdä.
Nyt kuitenkin otin itseäni
niskasta kiinni. Koneeni on tällä hetkellä täynnä dataa, samoin nuo minun kaksi
ulkoista pikkukovoani. On siis aika ottaa käyttöön kokonaan uusi systeemi. Näin
sen alun perin suunnittelin: pidän useampia pikkukovoja, joissa on vuosittain
kuvat tallessa (yhdessä ulkoisessa esim. vuosi 2015, toisessa 2016 ja kolmannessa
2017). Nämä ovat varmuuskopioiden varmuuskopiot. Kaikkein tärkeimpänä
todennäköisesti pidän kotikuvaukset, sekä erittäin onnistuneet
kisakuvausreissut. Näiden lisäksi hankin yhden suuuuuuuren suuren kovon, jossa
on aktiivisessa käytössä olevat kuvat. Eli todennäköisesti muutaman vuoden
kuvat kerralla, sekä kaikkein tärkeimmät kuvakansiot. Näin koitan turvata edes
osan suosikkikuvistani, sekä sillä hetkellä tarpeelliset kuvat. Näin pyrin
pitämään itse koneessa mahdollisimman vähän kuvakansioita kerralla, tai vain
välttämättömimmät kuvakansiot. Ainakin tällä hetkellä, kun kone on mitä on,
tuntuu fiksummalta säilöä kaikki ulkoiseen muistiin. Katsotaan miten käy, tämä
on nyt suunnitelma nro1 ja voi olla että se ottaa kehittyäkseen kun aika
etenee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti