Näytetään tekstit, joissa on tunniste Banneri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Banneri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2014

Miksi sen takatalven piti tulla juuri nyt?

Ensikertaa odotellessa taas.



Mitä oli tarkoitus tapahtua? No meidän oli Idan kanssa tarkoituksena päästä valmennukseen, tämän kauempaa tulevan valmentajan jota oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa. Tarkoituksenamme oli kuulemma mennä kangilla ja harjoitella kokoamista ja tämän tyyppisiä asioita.

Miten kuitenkin kävi? Ehdin olla hevosen selässä yhteensä ehkä puolituntia, mahdollisesti jopa vähemmän, kunnes valmentajakin totesi, että eipä tästä mitään tule, jätetään ensikertaan (suurin osa tästä siis itsenäistä lämmittelyn yritystä). Tämä siksi, koska eihän mikään hevonen nyt pysty liikkumaan yhtään mihinkään kirjaimellisesti melkein jalkapallon kokoisten tilsojen kanssa. Kyllähän ne tilsat sieltä irtoilivat aina välillä, mutta silloin lähti ponilta jalat ihan alta joka kera, eli käytännössä mitään ei pytsytty tekemään. Nyt sitten kärsivällisesti odotellaan valmentajan uutta saapumista ja reenaillaan itseksemme sen aikaa.

Sitten asiasta toiseen, kuten saatatte huomata, tulin vaihtaneeksi banneria. En tosin tiedä kuinka kauan tämä pysyy. Vaikka toteutukseltaan on ihan ok, siitä puuttuu jonkinnäköinen täyteläisyys, mitä olisin tuohon halunnut. Jostain kumman syystä otsikot jäivät paksunnetuiksi, vaikka tarkoituksena tämä ei ole. Virhettä koitan kovasti korjailla. Noh katsotaan kuinka kauan tämä pysyy ja mitä saan sitten seuraavaksi aikaan.



Ja muistakaahan halukkaat osallistua kisaan, jossa mahdollisuutena voittaa itselleen ulkoasua tai banneria. :)
4

torstaina, maaliskuuta 13, 2014

Kevätkilpailu lukijoille

Tarvitseeko blogisi uutta ilmettä bannerin tai ulkoasun muodossa?

Monen blogi tarvitsee aina sillointällöin uutta piristystä vuodenajan vaihtuessa, tai vain vanhan ulkoasun alkaessa kyllästyttää. Ajattelinkin nyt lukijoiden iloksi järjestää pienen kilpailun, jossa pääpalkintona on uusi banneri taikka ulkoasu blogiisi. Kilpailun voittajalle taiteilen toivomuksien mukaan bannerin, sekä mikäli tämä haluaa myös linkkikuvat/tekstit sekä pientä hyvin yksinkertaista koodaamista jotta banneri saadaan halutulla tavalla paikoilleen.

Osallistumisohjeet:
~ Ole blogin lukijana
~ Kommentoi tämän postauksen kommenttikenttään blogisi osoite, sekä syyt miksi juuri sinun pitäisi saada uusi banneri. Mitä paremmat ja omaperäisemmät perustelut, sitä paremmat mahdollisuudet voitollasi on.

Kilpailuaika:
~ Osallistumisaika päättyy 23.3
~ voittaja julkaistaan 31.3-6.4 välisenä aikana

Ulkoasu tehdään välillä huhti-toukokuu. Voittajalle käyn kommentoimassa tämän blogiin s-postiosoitteeni ja ohjeistuksen mitä tietoja tarvitsen banneria/ulkoasua varten. Mikäli voittaja ei lähetä s-postiini viestiä viikon sisällä ilmoituksesta, valitaan seuraavaksi tullut bannerin saajaksi ja käyn hänen blogiinsa kommentoimassa samat asiat kuin yllä.

Osallistumisen iloa kaikille! :)


Viimeisin tekemäni yksinkertainen banneri, tarkoitettu samantyyppiseen ulkoasuun kuin omani.
Myös monimutkaiset ja leikkaillut jne onnsituvat suuremmitta pulmitta .

Mitäs mieltä muuten noin muuten olette, onko joku pikku kilpailu sillointällöin mielekäs? (bannerikilpailut, kuvakilpailut tms.)
12

tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Inffousta, pitkästä aikaa bannereita tekemässä sekä kysymys

 
Tosiaan sen verran inffoilen, että kotimäen koulukisakuvat ovat nyt esillä galleriassa. Niistä en sen enempää postausta teekkään tänne blogiin, eivät onnistuneet ihan odotusten mukaan. Kameran takana heiluja onnistui ottamaan puolet kuvista ihan vinoon ja toinen puoli oli kauniissa sivuvalossa (lue= hyvin rauhattoman näköisiä kuvia). Muutama ihan ok aivan loppupäivästä löytyi kun kenttä meni varjoon. Näistä suurimmasta osasta saa kuitenkin pienellä muokkauksella edes jotakin irti, joten omat nettikuvatkin kannattaa käydä kyselemässä sähköpostitse.
 
 
tämä oli yksi päivän onnistuneimpia ja omia suosikkejani. Ratsukko taisi olla vielä luokan viimeinen lähtijä.
 
Olen myös pitkästä aikaa avannut banneripajan. Otan jonoon viitisen kappaletta töitä kerrallaan ja jokaiseen työhön varaan aikaa 1-3 viikkoa. Tämä siksi, että minulla saattaa aina välillä olla niin paljon muitakin kiireitä etten ehdi tekemään bannereita nopeammin. Nyt kiinnostuneet kuitenkin kurkkimaan banneripaja sivua, sieltä löytää tarkempia ohjeita.
 
uusin omaan blogiin
uusin muille tehty
 
Sekä sitten vielä pieni kysymyksen tynkänen. Nyt olisi loistavasti aikaa erilaisille erikoispostauksille ja vastaaville. Mikäli haluat tietää jotakin, mieltä kaihertaa jokin tai olisi kiva kuulla jostain lisää, niin antakaas tulla vain rohkeasti. Kaikenlaiset ajatukset otan vastaan. Odottelemaan jään!
 
0

perjantaina, elokuuta 23, 2013

Uutta ulkoasua


Kuten joku saatoikin jo ehtiä huomaamaan, olen pitkästä aikaa vaihtanut ulkoasua ja uskalsin jopa luopua vihreästä väristä. Halusin yksinkertaistaa blogia ja banneria, sekä tehdä tekstistä helpommin luettavan näköisen. Värejä en halunnut kovinkaan paljoa, jotenka tälläkertaa mennään mustavalkoisella ja harmaalla. Mielipiteitä ja kommentteja saa toki laitella tulemaan. Menikö ihan metsään kun teki näinkin värittömän tästäkin taas?
 
Näiden lisäksi voin ilokseni ilmoittaa, että alla oleva piirrosprojekti edistyy hyvää vauhtia. Jatkan sitä aina pikkuhiljaa kunhan ehdin piirtämään. Enään puuttuu oikeastaan tausta. Kun se on kokonaisuudessaan valmis, ajattelin esitellä teille työn vaiheta ja miltä se näytti missäkin vaiheessa. Nyt se kuitenkin näyttää tältä. Saas nähdä, kenet piirrän seuraavaksi.
 
 
9

torstaina, heinäkuuta 11, 2013

Bannerin vaihto - päivitetty versio

Koska koin itsekkin uuden bannerin turhan sekavaksi, otin yksinkertaisesti taustan pois. Tämä on nyt tällainen "väliaikainen" banneri ja koitan saada aikaiseksi siistimmän jossain vaiheessa iltapäivää.
 
 
Tästä lähtee alkuperäinen postaus:
 
Ajattelin, että nyt olii vihdoin ja viimein aika vaihdella myös oma bannerini. Muille kun niitä olen tässä nyt jonkin aikaa väsäillyt. Vanhasta löydettiin kirjoitusvirhekkin, joten eihän sitäkään enään kehdannut pitää. Tähän banneriin koitin jotenkin fiksusti yhdistää sekä kuvaamisen, että vuorkaponit. Luultavasti osan silmään sekavampi kuin viimekertainen, mutta siihen nähden yllättävän onnistunut, kun katsotaan kunka paljon tavaraa sinne olen joutunut tunkemaan. Saa nähdä kuinka kauan tämä pysyy, en ole oikein varma onko tämä omaan mieleeni.
 
Vastailkaahan toki sivupalkin kysymykseen, kummasta bannerista pidit enemmän. Tähän postaukseenkin saa toki kommentoida. Toivottavasti tästä ei nyt sitten paljastu mitään piilossa olevia kirjoutsvirheitä!
10

tiistaina, kesäkuuta 18, 2013

Ehdotuksia lukijoilta?

Missä vaiheessa teitä tuli kasaan 30? En ikinä uskonut että noinkin moni tästä blogista kiinnostuu, korkeintaan muutamaa tuttua osasin odottaa. Mutta, koska juhannusten ja muiden kiireiden takia nyt tulee vähän vähemmän kuvauskertoja ja ratsastuskertoja, niin päätintpäs nyt kysyä lukijoiltani mahdollisia postausideoita. Mitä haluaisitte mahdollisesti tietää tai mistä kuulla enemmän? Sellaisia asioita, mitkä teitä mahdollisesti oikeastikkin kiinnostavat. Sana on vapaa ja kaikki käy laidasta laitaan. Muitakin parannusehdotuksia blogin suhteen otan mielelläni vastaan.
 
Viimeaikoina olen myös työstänyt muutamille blogeille bannereita, tässä niistä muutama. Kommenttia saa toki antaa ja jos kiinnostaisi saada yksi itselleen, niin kannattaa käydä kurkkaamassa tuo banneripaja- välilehti.
 
Hevosasioista sen verran, että ratsastuskoulun hevoset jäävät lomille heinäkuun ajaksi. Tällöin en siis voi postailla tunneista. Idailut ja Roneilut tosin jakavat samaan malliin, ja Idan kanssa olisi taas heinäkuussa tarkoitus päästä valmennukseen. Mahdollisesti saatan myös jossain vaiheessa kiivetä shettiksen selkään. Kauhea ajatus, se ponihan lytistyy alleni! No, ehkä se kerran kestää. Tähän tapahtumaan toki lupaan ottaa kameran mukaan, sitä en jättäsi kotiin mistään hinnasta.
 
Kuvaamisen saralla taas jouduin poistamaan kaikki kesäkuun lopussa olleet suunnielmat, niihin en sitten vain yksinkertaisesti pääse. Heinäkuussa koitan korvaavasti olla superaktiivinen kuvaaja. Vähän voisi myös kinuta josko tuttujen hevosiakin pääsisi myös kuvaamaan. Toki ehdotuksia mätsäreistä ja muista samantyyppisistä tapahtumista saa mielellään laittaa tulemaan.
 
 
Semmoisia siis väännellyt tässä viimetunnit. Muutama olisi vielä tekemättä, ne tosin saavat odotella seuraavaa vapaata iltaa.
 
 
5

torstaina, toukokuuta 16, 2013

Ulkoasun muutos

Hmmm. Päätin tehdä uuden bannerin ja vähän muokkailla ulkoasua. Tälläkertaa en laittanut banneriin omien vuokristen kuvaa taikka kuvaa missä itse ratsastan, vaan päätin korostaa enemmän tuota kuvausharrastustani. Harmittaa sinänsä tuo laadun huononeminen kun tänne nettiin tuon latasin, mutta sille ei kait voi mitään. Ihan eivät nuo "kiekurat" ja "pallukat" onnistuneet niin kuin olisin halunnut (niitä pallukoita taisi tulla vähän liikaa...), mutta kelvanneetkoon nuo nyt väliaikaisesti. Jossain vaiheessa koitan varmaan samantyylistä, mutta hieman paranneltua versiota uudestaan.
 
Mielipiteitä toki saa laittaa, ihan hirveän paljon kun noita bannereita en ole tehnyt vielä tähänmennessä.
4