Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puuhailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puuhailut. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 31, 2015

Blogiexpo!

Olin tuossa hieman aikaa sitten aika hämmentynyt. Ihan tavallisesti istuskelin lueskelemassa tenttiin, kun facebookkiin tuli viesti Suvililjalta. Hän tiedusteli, mikäli haluaisin lähteä mukaan blogiexpoon pitämään paikkaa/pientä pöytää hänen kanssaan bloggaavana hevoskuvaajana. Ideana olisi olla paikalla, jutella kuvaamisesta kiinnostuneiden kanssa ja mahdollisesti koittaa auttaa kuvaamiseeen liittyvissä ongelmissa paikalle saapuvia kyselijöitä. Meitä saa siis tulla moikkailemaan, mikäli paikalle sattuu!

Vaikka meillä ei mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa ole aikataulutettuna sinne (toki saa ehdottaa, mutta paras taktiikka on varmasti tulla vain kyselemään!), niin sovittiin että otan koneen + mahdollisesti toisen näytön mukaan, keräilen joitakin käteviä kuvia matkaan ja voin vinkkailla/näyttää miten teen noita kuvamanipulaatiojuttuja ihan livenä. Tuolta toiselta näytöltä voi sitten katsella projektin etenemistä ilman, että täytyy koittaa kurkkia olkani yli. Toki onnistumiselle ei ole aina takeita. Noiden kuvanmuokkaushässäköiden onnistumisprosentti kun on siinä 50% paikkeilla, ainakin näin vapaasti arvioituna. Omasta puolestani koneellani, ohjelmillani sekä paikalle varaamiani kuvia käyttäen saa hommaa paikanpäällä myös koittaa, mikäli aikaa vain riittää :)

Susanna taas on lupautunut kertomaan kiinnostuneille valokuvaamisesta 4H yrityksenä. Itseäni ainakin kiinnostaa, ja jos kukaan ei sitä häneltä tule kyselemään niin minä itse ainakin ajattelin tentata häntä muutamasta asiasta!

Ja jottei tuo meidän "ständi", vai miksi sitä pitäisikään kutsua, näytä pelkästään johtosotkulta, niin sovittiin ottavamme jotakin kuvamateriaaliakin paikalle mukaan. Muutama päivä sitten lähtikin parit valokuvatilaukset menemään ja näistä valitsen sitten mitä tuon paikanpäälle mukaan. Olisin noita kuvia halunnut tilailla enemmänkin, mutta tuli nyt jo sen verran hintavaksi se tilaus, että pitää katsella myöhemmin uudelleen kuvien lisäteettämistä. Kuvien jatko käyttö expon jälkeen on vielä hieman kysymysmerkki, mutta enköhän noille jotain kätevää keksi.


Kuinka moni on muuten harkinnut paikalle lähtemistä?
8