keskiviikkona, helmikuuta 11, 2015

Kuvausprojekteja vuodelle 2015

houkuttimeksi, tiedoksi ja omaksi muistilistaksi


Tänävuonna haluan toteuttaa jotakin erilaista, mutta silti samalla testata myös niitä klassisia asioita. Haluan siis ulottaa hevoskuvauksen muuallekkin kuin kisoihin tai perinteisiin ratsastuskuviin. Minulla on muutama projekti jo mielenpäällä, osa tarkemmin suunniteltuna, osa vain ajatuksen tasolla. Toivon kovasti, että mielessäni herää joku pieni vielä nukkuva inspiraatiokynäilijä, jolta saisin tämän vuoden puolella vielä paljon ideoita.

Yhtenä keinona näissä kuvissa olisi tarkoituksena hyödyntää Tuulian esittelemää tekniikaa hevosten kuvaamiseksi tummalle taustalle. Tätä tekniikkaa minun on itsekkin ollut tarkoitus hyödyntää/koittaa/harjoitella jo aikaisemmin, mutta laiskuri olin viimevuonna, enkä saanut aikaiseksi ottaa asiaa puheeksi kenekään tutun hevosenomistajan kanssa. Tämän lisäksi koitetaan löytää erilaisia taustoja ja paikkoja, jotka sopisivat kuvien tunnelmaan. Rekvisiitasta taas voi tulla hieman ongelma, mutta eiköhän siitäkin luovuudella ja Jättirätin avulla selvitä!

Muutma projekti on jo saanut nimenkin. Sen enempää näistä en vielä kerro, mutta tällähetkellä työn alla oleva kuvaprojekti on kastettu "Sidottu- projektiksi" (ja tässä ei muuten sitten viitata siihen fifty shades of grey sarjaan! Tajusin vasta tässä kirjoittaessani että tuli muuten sama sana tähän projektiin kuin tuon kirjan yhden osan nimi on...). Tämän sarjan ensimmäiset kuvat olisi tarkoitus kuvata nyt viikonloppuna, ellei jotain yllättäviä esteitä ilmene. Itseasiassa tarkoitus oli aloittaa jo viimeviikonloppuna, mutta kovien myrskytuulten takia kuvaaminen jäi välistä. Alunperin suunnittelin sen liittyväksi vain hevosiin. Nyt olen harkinnut rinnalle muutamaa ihmiskuvaa, ja päätinkin jättää projektin sen verran avoimeksi, että voin täydennellä sitä pitkin vuotta.

Toisena haluaisin toteuttaa aika klassisen kuvasarjan ystävyydestä. Hyvin kliseinen, mutta omasta mielestäni silti kiva aihe. Tätä en ole vielä sen enempää rakentanut, jää varmasti kesän projektiksi. Koitan miettiä klassisia ja vähän ei niin klassisia tapoja tehdä tätä, ja tottakai hevosten kanssa. Tässä olisi hauska käyttää vastavaloja ja kesän lämpimiä auringonlaskuja hyödyksi.

En myöskään ole ikinä ottanut näitä klassisia "hevonen ja ratsastaja, ratsastajalla päällä upeassa mekko" -kuvia. Muutama tälläinenkin olisi ihan must saada varastoon. Näihinkin voisi yhdistää jotakin teemoja, etteivät ihan tylsiksi käy.

Sitten olisi muutamia parin sanan teemalla olevia ajatuksia, mitä voisi kehitellä eteenpäin:
- Intiaani/sulka teema
-  Satu/fantiasia teema (klassinen ja AINA toimiva omasta mielestäni. Tähän kun voi keksiä melkein mitävain) Ajatuksena olisi sisällyttää tähän kaikenmaailman metsänhenget jne.
- Jotakin kuvia, joissa olisi vahvasti mukana ruusut.
- Uhka
- Vastakohdat

Ei muuten taida riittää vuosi 2015 näihin! Saapahan tekemistä pitkäksi aikaa eteenpäin.



6 kommenttia:

  1. Nää kuulostaa kaikki niin hirmuisen mielenkiintoiselle! Mua harmittaa kun en tunne ketään joka tykkäisi (tai osaisi) valokuvata, sillä mulla ois aina välillä niin paljon ideoita enkä niitä yksin osaa toteuttaa.. Hah, ehkäpä vielä joskus :) innolla odotan sun projekteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettette näköjään missään ihan lähellä asu, muuten minä oisin voinu tulla toteuttamaan, itsellä aina uupuu mallit :D

      Poista
    2. Mä oon niin kreisi että jos ois vaan kuljetuskalusto kunnossa nii voisin vaikka viikoks tulla ihan minne vaan ihan pelkästään kuvauksia varten :D

      Poista
  2. Täällä on kanssa myös alustavasti jo sovittu että kun vain aikataulut ja ilmat osuvat yhteen otetaan ruusu- & hamekuvia! :D Kaikkein hienoin jos nämä saisi yhdistettyä juuri tuleentuneeseen viljapeltoon. Toinen minkä haluaisin toteuttaa on ottaa kuvat tuolla lehmälaitumen takana olevalla pienellä joenranta lehdolla, joka toukokuun lopussa on valkoisenaan kieloa ja metsätähteä. Ainoa miinuspuoli on se että se on myös mustanaan hyttysiä. Pitäisi vain löytää vielä vapaaehtoinen sinne hyttysen syötiksi.

    Minulla on myös aina useampia kuvaviritelmiä pään sisällä odottamassa, mutta yleensä puuttuu se kuvauksen kohde.. Possujen kanssa toteutin viime kesänä kukkakuvia, mutta olisi niihin kyllä hienoa saada hevonenkin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu & hamekuvat kuulostaa vaan niin mahtaville. Ottakaahan äkkiä niin tuun sitten kyylimään blogistasi noita. Itsellä myös ongelmana kohteiden puute, muutama innokas tuttu on aina, mutta sekin rupee olemaan hölmöä jos kaikki vähänkin erikoiset kuvat on aina samoista hevosista. Toisena ongelmana on sitten taas se, että nämä muutamatkin ehdokkaat on nyt viikot aina eri kaupungissa kun opiskelen muualla. Käy nuo mahdolliset kuvauspäivät aina vähän vähiin. Mutta kesällä ehkä voi toteuttaa enemmänkin, kun olen itsekkin taas enemmän paikanpäällä! :)

      Poista
    2. Samoin :D mulla taas innokkain malli jonka kanssa ollaan noita kuvia jo mietittykkin, on opiskelupaikkakunnalla, mutta kun koulu alkaa olla jo loppusuoralla olen paljon kotitilan töissä auttelemassa täällä kotipaikkakunnalla. Sitten tientenkin kun nyt talvella on päivät lyhyet ja hänkin opiskelee, vkl:t menee itselläni melkein aina kisoissa/tilauskuvauksissa, on päivät vähän vähissä. Mutta onneks on kohta kevät ja pitkät päivät! :D

      Poista