Vihdoin ja viimein sain kamerat ja nämä kaksi aivan ihanaa takkia samaan paikkaan. Kuten moni varmaan muistaa, käytiin bloggaajaporukalla pari viikkoa sitten Ylöjärven Hööksillä. Tältä reissulta saatiin mukaan yksi hööksin sponsoroima tuote (suur kiitos hööks!). Nyt minulla on vihdoin jotain jäkevää päällepantavaa kuvausreissuille. Ei enää tarvitse mennä kaikkialle siinä 6 vuotta vanhassa laskettelutakissa.

Valitettavasti tämä mun kuva ei oikein anna oikeutta takille, se itsuu huomattavasti paljon paremmin miltä tässä näyttää. Kuvat otettiin vähän hätäiseen, kameran iskin ensimmäiselle vastaan tulleelle tutulle kun kerran nyt sain takit ja kamerat samaan paikkaan. Yleensä minulle tulee takeissa kaikenmaailman "makkaroita", mutta ei tämän kanssa (vaikka nyt muulta ehkä näyttää). Ihan mahtavaa. Ja värikin oli aika nappi. Toisena värivaihtoehtona oli hauska vihreä väri, mutta koin tämän mariinin sopivan itselleni paremmin.
Toisena takkina kotiin lähti tämä Spooksin toppaliivi, its ostettuna tosin kyllä. Spooks on niitä muutamia merkkejä joitaa Hööks myy omien merkkiensä lisäksi. Tämä lähti mukaan kivan muotoilunsa ja lämpimyytensä ansioista. Omistan kyllä jonkun epämääräisen vanhan toppaliivin, joltain epämääräiseltä merkiltä, mutta se näyttää aivan valtavalta teltalta päälläni eikä oikein istu. Hieman varauksella lähdin tätä siis koittamaan. Päälleni saatuani totesin, että tämä lähtee mukaan, se istui kuin valettu ja tuo korkea kaulus on rakkaus, ei niska ja kaula pääse jäätymään millään! Lisäksi siinä oli muutama kiva kirjailtu yksityiskohta ja hyvät värit.
Kotiin nämä tuotuani totesin kaiken lisäksi, että nämä kaksi takkia kun pistää päällekkäin niin johan tarkenee jo vähän kylmemmälläkin ilmalla. Huippukaksikko siis. Tulevaisuudessa minutkin näkee toivottavasti siis vähän inhimillisemmissä vaatteissa kuvausreissuilla. Jatkossa tiedän myös mistä lähden hakemaan uusia vaatteita kun etsin hevoskuvaukseen uusia vaatteita, hööksillä tuntuu hinta-laatu suhde olevan hyvin kohdillaan. En ymmärrä miten en ole hevostarvikeliikkeistä ennen tällaisia vaatteita lähtenyt hakemaan.
Onko muuten joku muu viimeaikoina hakenut Hööksiltä jotain uutta ja kivaa?
Itse meinaan seuraavaksi mennä Hööksiltä tutkimaan kenkiä/saappaita, nykyiset kenkäni kun monen vuoden käytön jälkeen jo aika paljon repsottavat ja nauravat reunoista...
Eikä, toi spooksin liivi on ihana. Oon iteki kattonu samaa! :)
VastaaPoistaSitten vaan kauppaan ja hiplimään ;D
PoistaMoi, oletko pääsiäisenä Turussa? Saataisko Reykurista jotain kuvausta aikaiseksi? Suvi
VastaaPoistaValitettavasti en ole pääsiäisenä turussa.
Poista