Valoiltaan Metsämäkihän on suhteellisen haastava paikka kuvata, mutta siihen nähden tunsin onnistuneeni suunnilleen sinneppäin. Tällä kertaa en kuitenkaan ajatellut esitellä perinteisiä hyppykuvia, sillä lempikuvani koostuivat mustavalkoisista kuvista, jotka on otettu hieman erilaisella silmällä ja ajoituksella. Pyrin aina kisoissa ottamaan hieman muutakin, kuin niitä perinteisiä hyppykuvia, jotta homma pysyy itselle mielenkiintoisena ja silmät pysyisivät auki erilaisille tilanteille. Samalla haen niitä tilanteita, jotka eivät alunperin ehkä näytä kuvauksellisilta, mutta saattavat lopulta kuitenkin olla sitä.


![]() |
Kaikkien mustavalkoisten joukkoon piti laittaa yksi värillinen. Tästä tuli yksi laukkapotretti suosikeistani kertaheitolla! |
Nää on upeita!! Tykkään itse tosi paljon tälläsistä "fine art" tyylisistä kuvista, ja välillä jopa tuntuu että nää on niin paljon hienompia ja kivempiä, kun normi kisakuvat :)
VastaaPoistaKiitos! Nämä ovat kivaa vaihtelua itsellekkin tuonne kaiken normi kuvaamisen sekaan :)
PoistaSuper hienoja kuvia!
VastaaPoistaOotko tulossa 20.elokuuta kuvaaman shetlanninponien rotunäyttelyä metsämäkeen?
Kiitos!
PoistaTodennäköisesti en, sillä muistaakseni olin suunnitellut tuolle viikonlopulle jotakin muuta menoa. :)
Muokkaatko kuvia pyynnöstä? :)
VastaaPoistaSaako kopioida bannerin blogiesittely-postausta varten tämän blogin kohdalle? :)
VastaaPoistaPostaus julkaistaan joulukalenterissa.
Tulee hieman myöhässä tämä vastaus, mutta olisi saanut :)
PoistaKirjotatko tänne blogiin enää?
VastaaPoistaTarkoituksena olisi, kunhan vaan pääsen taas alkuun. Muu elämä vei niin paljon aikaa, että oli pakko jättää blogi hetkellisesti tauolle.
Poista