Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksuttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksuttaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, kesäkuuta 15, 2018

Auringon paahteen hillintää


Nyt oli yksi mielenkiintoisimmista kuvattavista pitkään aikaan! Koitan kuvatessa olla olematta roturasisti, ja minä ihan todella pidän monista eri roduista ja jokaisesta löytyy hienoja edustajia, mutta kyllähän se mieltä aina lämmittää kun pääsee kuvaamaan sellaisen rodun edustajia, mitä ei normaalisti ihan jokapaikassa näe. En nyt sanoisi että IC:t olisivat varsinaisesti super harvinaisia, mutta en minä niitä nyt ole äärettömän montaa myöskään saanut kamerani eteen. Eikä siinä muuten mitään kummaa, mutta ovathan nämä aivan omannäköisiään hevosia, kuten esimerkiksi friisiläiset, erilaiset barokkihevoset, arabit ja muut vastaavat rotuedustajat.

Tätähän sitten piti kuvata edestä, takaa, sivulta, paikoillaan, liikkeessä ja hyvä kun ei ylösalaisinkin. Sitäpaitsi, onhan se vaan karu fakta että "ei hevosihmisiä" kiinnostavat eniten nämä erikoisemman näköiset rodut. Ne ovat monen silmään mielenkiintoisemman näköisiä, eivät esimerkiksi omat tuttavani erota hyvin liikkuvaa suomenhevosta etupainoisesta mallista.

Kun katson näitä kuvia muutama päivä käsittelyn jälkeen totesin, että olisin voinut jättää näihin ehkä inan enemmän valoa, mutta toisaalta, eipähän ole hevonen puhkipalanut. Tummemmalla lookilla olen myös koittanut hieman hillitä tuota porottavan auringon tuomaa efektiä ja siinä koen onnistuneeni kohtuullisesti. Taas siis hieman viisaampana eteenpäin.






0

torstaina, kesäkuuta 14, 2018

Kun hevosta ei voi juoksuttaa vapaana?

Kuva huijjaa. Niinhän se on. Tai jos kuva ei varsinaisesti huijjaa niin viimeistään järkevä määrä photoshoppia auttaa huijaamaan pientä ihmissilmää. Asiassa on hvvät sekä huonot puolensa. Hyvänä puolena mainittakoon se, että photoshoppi on äärettömän kätevä tilanteissa, jossa olisi esimerkiksi mukava saada hevosista hillittyjä irtojuksutuskuvia, mutta turvallisuuden tai käytettävissä olevan ympäristön takia tämä ei ole mahdollista.

Itse käytän paljon hyväkseni hevosen juoksuttamista ympyrällä varsinaisen irtojuoksutuksen sijasta. Homma on turvallisempaa, hillitympää, pysyy käsissä ja järkevän matkan päässä kuvaajasta. Toki tämä tietää suurempaa työmäärää jälkikäteen koneen vieressä, mutta kivempi se kuin ei kuvia ollenkaan. Helpointa on jos hevoselle saa vielä naruiimun ym. vastaavan päähän, ei tarvitse huolehtia kuolaimista ja muista ylimääräisistä naruista. Toki juoksutuksessa on omat ongelmansa, äärettömän työmoraalin omaavat hevoset todellakin näyttävät helposti siltä kuin olisivat töissä. Irtojuoksutukseen verrattuna ilmeet siis ovat rauhallisempia. Joskus ei oikein innostuneita korvat hörössä kuvia meinaa saada irti edes yrittämällä, kun kuvattava hevonen ajattelee niin vahvasti nyt olevansa töissä.

Toki näin toimiessani minun pitää myös tiedostaa se, että koska taitoni ovat vielä vähän vajaavaiset osassa kuvia riimun poistojäljet saattavat inan vilahtaa. Se ei toki ole tarkoituksena, mutta välillä poisto on kuvasta riippuen hieman kinkkistä, minkä takia suttuja jää näkyviin vaikka niistä kovasti koittaa päästä eroon. Eikä siinä vielä kaikki, noloin juttu mikä itseltä joskus jää huomaamatta on liinan varjo! Se on sellainen pahanainen salakavala asia, mitä ei siinä käsitellessä tule aina ajatelleeksi...







0

maanantaina, toukokuuta 01, 2017

Satuponi


Lauantai 15.4.2017
Nyt täytyy myöntää etten ehkä kestä näitä kuvia. Ajankohdalla, valoilla, oikeastaan kaikessa kävi ihan uskomaton tuuri. Kaikki tuntui olevan kohdillaan. Jopa paikalle sattunut pieni lumikuuro vain täydensi kokonaisuutta. Kaiken päälle vielä poni poseerasi kuin ammattilainen ja teki kuvaajan hommasta helppoa ja hauskaa. Täytyy kyllä myöntää, että näin kivaa kuvaa ei ole pitkään aikaan minun kamerastani tullut, ja vähän harmittaa etten onnistu näin  kivasti useamminkin. En sen enempää lähde nyt tarinoimaan, kun en oikein edes tiedä mitä näistä kuvista sanoisin.











0

torstaina, maaliskuuta 23, 2017

Kun yhestä tuli kolme / Osa2


Tästä kaverista en varmaan sen enempiä kirjoittele, saatte nautiskella pelkästään kuvista ilman kökköä kirjoittamistani. Ainoa minkä voisin mainita, oli se, että tätä hevosta kuvatessani luulin kuvaavani aivan toista eläintä. Olin samaiselle perheelle kuvannut ennenkin ihan saman näköistä hevosta, ja näiden yhdennäköisyys oli niin valtava etten siinä vauhdissa huomannut mitään eroa. Melkein nolottaa myöntää! Toki asian tekee ymmärrettävämmäksi se, että nuo kaksi hepoa olivat jotenkin ilmeisesti sukua keskenään. Edelleen olen koko asiasta vähän hämilläni!








6

torstaina, maaliskuuta 16, 2017

Talven riemua


Kuvausvuosi aloitettiin tällä kertaa Helmikuussa. Täällä Turussa ei pahemmin tuota lunta ole näkynyt, ja kun sitä viimein satoi, tuli pienelle kuvaajalle hätä etsiä malleja upeaakin upeampia lumikuvia varten. Onneksi muutamia yhteystietoja oli ylhäällä. Siispä otin yhteyttä pikapikaa muutamaan tuttuun, ja puolituttuun, henkilöön josko heillä olisi tuon yhden lumisen viikonlopun aikana aikaa laittaa hevosensa kameran eteen. Vastaus tulikin nopeasti: 
"Minä: hei miten on, asutteko vielä tossa lähellä. Mietin vaan kun nyt ois varmaan se THE hetki ottaa lumikuvia.
Ponin omistaja: Joo oon nyt menossa tallille ja kaverikin meinaa hiihtoratsastaa siellä, pääsetkö nyt?
Minä: Joo mahtavaa! Kävelen siihen varmaan sen 30min, nähdään pian ja toivottavasti löydän perille!"

Ja niinhan siinä sitten kävi, että talvivaatteet heitettiin päälle ja pienen pähkäilyn jälkeen löysin perille. Muutama tunti siinä tallilla vierähti, kuvattiin hiihtoratsastusta, pääkuvia ja lumessa juoksentelevaa kaunista ponia, saldona huima määrä kuvia. Mutta mikä parasta, nautin koko hommasta täysin rinnoin! En muuten ole ikinä ennen edes kuvannut hiihtoratsastusta, mistäköhän mahtaa tuokin puute johtua.

Jälkikäsittelyn puolella jouduin suhmuraisen päivän takia näkemään hieman ylimääräistä vaivaa, mutta lopputulos ei ollut omaan silmään ollenkaan hullumpi. Varsinkaan näin pitkän tauon jälkeen. Onneksi poni oli väriltään helpohko, eikä mikään musta, joka olisi ollut varmasti kunnon motivaation tappaja vaikeudellaan näin heti alkuvuodesta.





Tämä! Tämä oli ehdottomasti koko päivän suosikki. Se tarttui silmääni jo kuvatessa ja käsiteltäessä tein sen ensimmäisenä.



2

lauantaina, joulukuuta 21, 2013

Juoksutuksen kuvaamista


Miten päivän piti mennä? Perjantaina oli hirmuiset suunnittelut Idan kanssa, miten lauantain kuvaamiset ja ratsastukset hoideltaisiin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensin piti kuvata vuonisvarsa blendaa, jonka jälkeen itse kiipeäisin hevos-Idan selkään ja ratsastelisin sitä, samaa aikaa Volna laitettaisiin kuntoon ja se tulisi aloittelemaan silloin kun itse olisin lopettelemassa ja ehtisin tätäkin hevosta kuvaamaan. Arvaako kukaan onnistuiko tämä suunnitelma? No eipä tietenkään, pienten sattumusten jälkeen kuvattiinkin Blendan juoksutusta, ja sen jälkeen Volna ja Ida samaa aikaa kentälle ja joku muu kameran päähän heilumaan.

Menihän tuo näinkin, mutta kuvat eivät olleetkaan ihan sellaisia mitä niiden kuviteltiin olevan. Aloitellaan nyt ensin näistä Blendan juoksutuskuvista ja mennään sen jälkeen vasta omiin ratsasteluihin seuraavassa postauksessa tuossa sunnuntain/maanantain aikana. Maanantaina kiipeän nimittäin jälleen Idan selkään.

Juoksuttamista liinan päässä on ainakin omasta mielestäni hankalahko kuvata. Siinä on hyvin hankala saada liina siististi mukaan kuvaan ja helposti hevosen asento näyttää, no, oudolta. Joko kyseinen eläin on kaatumassa sisäänpäin, tai sitten otollinen hetki ehtii juuri mennä ohi näppien, mahdollisesti mukana saattaa olla myös kaikenmaailman säätämistä mistä saada epämääräisiä tilannekuvia. Varsinkin tällaisen vauvan tapauksessa kun ei vielä aivan tasapainossa osaa liikkua. Oman haasteensa teki myös päivän valotus, sankka pilvi ja melkeen sateista, elikkä hämärää oli. No ainakaan ei ole kovia varjoja, tosin riittämättömien suljinaikojen kanssa saatiinkin sitten kamppailla vähän enemmänkin kuin vähän, suuren osan kuvista totesin olleen tärähtäneitä. Enköhän siitä huolimatta tähän muutaman julkaisukelpoisen saa näytille.


Kyllä se lapsihevonenkin väläyttelee.
Liinan päässä vai vapaana?


Ja tässä sitten vielä pieni kuva meistä idan kanssa, pahoittelen laatua, meidän aikana ilmeisesti pimeni jo jonkin verran. On muuten hauskannäköistä kun itsellä jo paksut talvivaatteet päällä, eihän sitä tuonne sovi ollenkaan :D Ei me kyllä muutenkaan kovinkaan ehkä edustavilta näytetä, mutta me treenaillaan niin ehkäpä ensikesänä ollaan jo melkeen edustuskunnossa! Tai ainakin lähempänä edustuskuntoa taas.



2